Kaapo, Gabriel

Viihde

Valikko

Hollywood-tähti muuntautuu Donald Trumpiksi – ensimmäinen kuva imitaatiosta julki

Alec Baldwin esittää presidenttiehdokasta huippusuositussa Saturday Night Live -ohjelmassa.
Hollywood-tähti Alec Baldwin, 58, esittää republikaanien presidenttiehdokasta Donald Trumpia huippusuositun yhdysvaltalaisen viihdeohjelman Saturday Night Liven uudella tuotantokaudella, kertoo The Hollywood Reporter verkkosivuillaan.

Baldwinin Trump-imitaatio nähdään ensimmäisen kerran 1. lokakuuta esitettävässä avausjaksossa.

Muun muassa 30 Rock -sarjassa esiintynyt Baldwin allekirjoitti sopimuksensa aiemmin tällä viikolla. Samalla kuvattiin promovideo, joka julkaistiin sosiaalisessa mediassa keskiviikkona.

Jos yllä oleva twiitti ei näy, voit käydä katsomassa sen täältä.

Baldwin on tuttu kasvo SNL:n seuraajille vuosien varrelta. Ensimmäisen kerran hän esiintyi ohjelmassa jo vuonna 1990.

Julkisuuden henkilöistä Baldwin on aiemmin imitoinut muun muassa Al Pacinoa, Bonoa, Harvey Fiersteinia, Tony Bennettiä ja Marlon Brandoa.

Edellisellä tuotantokaudella Trumpin roolissa nähtiin Darrell Hammond. Trump itse toimi vierailevana SNL-isäntänä marraskuussa 2015 esitetyssä jaksossa.

  • USA:n vaalit 2016

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    4. 4

      SK: Mies pelkää työnhaun Uudenkaupungin autotehtaalle tyssänneen tähän kysymykseen – 7–9 keskiolutta kerran kuussa oli liikaa

    5. 5

      Patrik Laine jatkaa pörssikärjessä – nyt kasassa 34 maalia

    6. 6

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    7. 7

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    8. 8

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    9. 9

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    10. 10

      Seurapiirikaunotar Danita Westphal pääsi käräjiltä ehjin nahoin – molemmat syytteet hylättiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    3. 3

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    4. 4

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    7. 7

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    8. 8

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    9. 9

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    10. 10

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    8. 8

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    9. 9

      Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

    10. 10

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    4. 4

      SK: Mies pelkää työnhaun Uudenkaupungin autotehtaalle tyssänneen tähän kysymykseen – 7–9 keskiolutta kerran kuussa oli liikaa

    5. 5

      Patrik Laine jatkaa pörssikärjessä – nyt kasassa 34 maalia

    6. Näytä lisää