Sauli, Saul

Viihde

Valikko

Hugh Grant kumoaa yleisen harhaluulon elokuvien seksikohtausten kuvaamisesta – ”Ne ovat aivan toista luokkaa!”

Florence
Hugh Grant kertoili kuulumisiaan W Magazinen lokakuun numerossa.
Brittihurmuri Hugh Grant palaa Hollywoodiin.

Hän tähdittää yhdessä Meryl Streepin kanssa tositarinaa Florence Foster Jenkinsistä, legendaarisesta newyorkilaisesta perijättärestä ja seurapiirirouvasta, joka sinnikkäästi tavoitteli unelmaansa tulla suureksi oopperalaulajaksi.

Grant kertoi W Magazinelle muun muassa kokemuksiaan seksikohtausten kuvaamisesta.

– Rakkauskohtaukset ovat erittäin vaikeita. On usein milleistä kiinni, etteivät ne mene ällösöpöilyksi. Mutta seksikohtaukset ovatkin aivan toista luokkaa! Yleensä sanotaan, että seksikohtauksen tekeminen on kamalaa, epäluonnollista, eikä yhtään seksikästä. Minusta ne ovat kiihottavia.

ISTV:n Rita ja leffatähdet -ohjelmassa Hugh Grant kehuu Streepiä ja sanoo, ettei keskinäisen kemian löytäminen ollut vaikeaa Florencen kuvauksissa.

– Liittomme on koko elokuvan sydän. Rakkautemme oli pyyteetöntä ja elimme niin sanotussa vanhanaikaisessa suhteessa, tietyin vapauksin, hän huomauttaa.

ISTV:n ohjelmassa Grant myös mietti, mitä tapahtuisi, jos hänelle ei enää tarjottaisi elokuvarooleja.

– Minulla ei ole ollut koskaan kunnianhimoa showbisneksen suhteen. Olen viime vuosien aikana ollut poliittisesti hyvin aktiivinen, varsinkin lehdistön eettisen sääntöjen suhteen.

– Minulle syntyy myös jatkuvasti lapsia, joten olen siksikin kiireinen, hän velmuili.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    4. 4

      IS seuraa SM-liigan puolivälieriä: Helsingissä todella isot panokset – jatkoaika käynnissä, Tappara teurasti Ilveksen

    5. 5

      Äkkikäännös säässä: ennätyksellinen lämpö väistyy, 25 000 ihmistä ilman sähköä

    6. 6

      Parantumatonta syöpää pitkään sairastanut Juhani, 70, tahtoo armokuoleman: ”En voi elämässä enempää kokea”

    7. 7

      Katso 63 kunnan lista: tällä hinnalla kesämökki käy nyt kaupaksi

    8. 8

      Yleisö huokaili: Maamme-laulu meni taas vihkoon – nyt HIFK:n ottelussa

    9. 9

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    10. 10

      Temptation Islandin varattu Vilma, 24, avautuu kokemuksestaan viettelysten saarella – ”Oli sellainen pieni bitch moment…”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    4. 4

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    5. 5

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    6. 6

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    7. 7

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    8. 8

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    9. 9

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    10. 10

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    4. 4

      IS seuraa SM-liigan puolivälieriä: Helsingissä todella isot panokset – jatkoaika käynnissä, Tappara teurasti Ilveksen

    5. 5

      Äkkikäännös säässä: ennätyksellinen lämpö väistyy, 25 000 ihmistä ilman sähköä

    6. Näytä lisää