Iivari, Iivo

Viihde

Kirjallisuuden uusi komea supertähti löi vuositolkulla päätään kustannustalojen oviin – ”Menestys voi myös tuhota ihmisen”

Julkaistu:

kirjallisuus
190-senttinen atleetti, trendikäs sänki. Farkut, valkoiset tossut ja toppaliivi. Hän on uusi supertähti – ei kuitenkaan urheilija, vaan kirjailija.
Joël Dicker leimattiin edellisen romaaninsa megamenestyksen jälkeen länsimaisen kirjallisuuden uudeksi supertähdeksi.

31-vuotias sveitsiläinen pitää menestyvän kirjailijan ja urheilijan rinnastamista melko osuvana, mutta vain yhdestä syystä.

– Kirjailijan ja huippu-urheilijan työ on samanlaista yksinäistä puurtamista. Myös paine onnistumiseen on molemmilla valtava.

On sattumaa, että Dickerin maanmies Stan Wawrinka voitti äskettäin USA:n avoimen tennismestaruuden. Ja sattumalta he ovat molemmat 31-vuotiaita.

– Menestysromaaninsa jälkeen kirjailija alkaa työstää seuraavaa nollasta. Paine onnistua on hirmuinen. Ihan sama tilanne on Stanilla ensi vuonna US Openissa. Hänen on pakko onnistua, mutta maksimisaavutus on edellisen toistaminen, Dicker sanoo.

Joël Dicker on miellyttäväkäytöksinen herrasmies. Hän on juuri saapunut Suomeen ja ottaa haastattelijan vastaan Suomen-kustantajansa, Tammen tiloissa.

Dicker kiertää Eurooppaa markkinoimassa uutta romaaniaan Baltimoren sukuhaaran tragedia. Hän näyttää nauttivan työnsä hedelmien poimimisesta ja suoriutuu siitä ilman diivan elkeitä. Ehkä se on modernin tähteyden edellytys.

Kun hän kertoo rauhallisella äänellään, että hänellä on pieni ego, sen uskoo helposti – samoin kuin sen, että kansainvälisen median ja oman markkinointikoneiston iskemä supertähtileima saa hänet vaivautuneeksi.

– Se on positiivista vain siinä mielessä, että ihmiset – ja varsinkin nuoret – voivat nähdä, että myös kirjallisuudessa voi olla supertähtiä. Ei siis vain urheilussa tai elokuva-alalla, Dicker sanoo.

Kirjailija vakuuttaa olevansa onnekas mies. Sellainen, joka löi päätään vuositolkulla kustannustalojen oviin, kunnes yksi kuin ihmeen kaupalla aukeni.

Dickerin onnenpotku oli hänen kuudes romaaninsa Totuus Harry Quebertin tapauksesta, joka lukuisten torppausten jälkeen kelpasi eräälle iäkkäälle kustantajalle vuonna 2012. Neljää edeltävää kirjaansa hän ei ollut saanut edes julkaistuksi.

Tarina Harry Quebertin ihmeellisestä kohtalosta on ollut kirjallinen sensaatio. Sitä on myyty yli kolme miljoonaa kappaletta 45 maassa. Se on käännetty 30 kielelle.

– Menestyksen eteen on tehtävä työtä ja sen jälkeen siitä on pidettävä huolta. Täytyy myös muistaa, että se voi tuhota ihmisen, Dicker tähdentää.

Huolenpitoa on mm. se, että ummistaa korvansa ihmisten puheilta ja yleisön odotuksilta.

– Tärkeintä on kirjoittaa aiheista, joista itse pitää. Ei muiden miellyttämiseksi.

– Jos olisin kuunnellut muita, minusta ei koskaan olisi edes tullut ammattikirjailijaa. Minulle sanottiin, lopeta kirjoittaminen! Tuosta ei tule mitään! Ryhdy lakimieheksi, Dicker huokaisee.

Ennen kuin allekirjoitti ensimmäisen kustannussopimuksensa, nuori Joël oli varmistanut selustansa ja lukenut itsensä lakimieheksi. Oikeustieteellä ei kuitenkaan ollut mitään mahdollisuuksia. Tunne voitti järjen.

– Rakastan kirjoja ja kirjallisuutta. Kirjoittaisin, vaikka kukaan ei lukisi tekstejäni, hän vakuuttaa onnellisesti hymyillen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    3. 3

      Näin Suomeen tuleva ruotsalainen taksijätti kommentoi hinnoitteluaan

    4. 4

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    5. 5

      Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

    6. 6

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    7. 7

      Runneltu naisen ruumis löytyi Juutinraumasta – ”Liian aikaista sanoa, onko se Kim”

    8. 8

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    9. 9

      Tosi-tv-tähti ja lentoemäntä Anne-Mari, 28, paljasti ruokottoman syyn pikkuisiin ruotsinlippubikineihinsä – ”Naamioitumisen mestari”

    10. 10

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    2. 2

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    3. 3

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    4. 4

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    5. 5

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    6. 6

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    7. 7

      Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

    8. 8

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    9. 9

      Olympiavoittaja puhui avoimesti Yhdysvaltoja ravistelleesta hyväksikäyttöskandaalista – ”Hirviö”

    10. 10

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    3. 3

      Näin Suomeen tuleva ruotsalainen taksijätti kommentoi hinnoitteluaan

    4. 4

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    5. 5

      Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

    6. Näytä lisää