Aija, Aava

Viihde

Valikko

Me Naiset: Jari-Matti Latvala maksaa Maisa Torpan elämisen ja Torppa hoitaa kodin – ”Mies on perheen pää”

Me Naiset
Maisa Torppa ja Jari-Matti Latvala puhuvat avoimesti tuoreesta suhteestaan Me Naiset -lehden haastattelussa.
Rallikuski Jari-Matti Latvala, 31, ja tosi-tv-tähti Maisa Torppa, 25, ovat seurustelleet keväästä lähtien. Pari on edennyt suhteessaan nopeasti, sillä he muuttivat yhteiseen kotiin jo elokuun lopulla.

Torppa kertoi Ilta-Sanomille elokuun lopulla parin löytäneen mieleisensä kodin nopeasti alettuaan katsella taloja.

– Katselimme sivusilmällä, ja sattui tulemaan sopiva vastaan.

Torppa ja Latvala ovat kuitenkin pitäneet matalaa profiilia suhteestaan.

– Ollaan onnellisia yhdessä, Torppa tiivisti IS:lle tuolloin.

Nyt pariskunta on kuitenkin antanut yhteishaastattelun Me Naisille. Torstaina ilmestyneen lehden jutussa pari kertoo, ettei nopea eteneminen ole pelottanut kumpaakaan.

– En ole koskaan edennyt suhteessa näin nopeasti. Mutta en ole ollut ikinä yhtä varma, että haluan sitoutua, Jari-Matti kertoo lehdelle.

– 30-vuotiaaksi tultuani olen huomannut, että elämä on aika lyhyt. Vuodet vierivät ohi nopeasti. Mielestäni olemme edenneet täydellistä vauhtia.

Rakastunut pari puhuu haastattelussa myös raha-asioistaan. Jari-Matti sanoo kertoneensa Maisalle heti suhteen alkaessa olevansa uraorientoitunut.

– Arvostan valtavasti, että Maisa hoitaa kotipuolen elämästämme ja tukee minua urallani. Yritän myös kompensoida sitä. Haluan maksaa Maisalle reissuja ja taata, että hän saa kaiken tarvitsemansa.

Maisa ei ymmärrä miksi häntä on kritisoitu parin ratkaisusta.

– Olen aina ollut sitä mieltä, että mies on perheen pää. Hän tuo perheeseen turvan, ja minä hoidan mieluusti kodista oman osuuteni, hän toteaa Me Naisille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Läppärikielto tuli voimaan – lentoyhtiöt keräävät laitteita lähtöporteilla

    2. 2

      Maailmankuulu Bellagio-hotelli evakuoitu – silminnäkijät: Aseistautunut mies sikanaamiossa avasi tulen

    3. 3

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    4. 4

      Nurmijärveläinen Seppo, 72, kiskoi järvestä oudon mulkosilmäisen mörköhauen – ”Jotain erikoista tuli...”

    5. 5

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    6. 6

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    7. 7

      Satu Tuomisto julkaisi harvinaisen kuvan yhdessä liikemiesrakkaansa kanssa – rakastavaiset kuin kaksi marjaa

    8. 8

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    9. 9

      Kimi Räikkönen pyysi anteeksi tiimiltään

    10. 10

      Näin päättyi ilotytöistään tunnetun motelli Syvälammen taru – poliisi toimi bordellissa houkutuslintuna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    5. 5

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    6. 6

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    7. 7

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    8. 8

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    9. 9

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    10. 10

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Läppärikielto tuli voimaan – lentoyhtiöt keräävät laitteita lähtöporteilla

    2. 2

      Maailmankuulu Bellagio-hotelli evakuoitu – silminnäkijät: Aseistautunut mies sikanaamiossa avasi tulen

    3. 3

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    4. 4

      Nurmijärveläinen Seppo, 72, kiskoi järvestä oudon mulkosilmäisen mörköhauen – ”Jotain erikoista tuli...”

    5. 5

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    6. Näytä lisää