Aija, Aava

Viihde

Valikko

Paniikki- ja ahdistushäiriöistä kärsinyt Toni Wirtanen tuli luulosairaaksi: ”Kävin kuukauden aikana 18 kertaa lääkärissä”

varo juonipaljastuksia!
Wirtanen avautuu Maaret Kalliolle reilu kymmenen vuotta sitten kokemastaan raskaasta vaiheesta.
Toni Wirtanen paljastaa Maaret Kallion Yhden illan juttu -sarjassa kokeneensa hieman alle 30-vuotiaana täyden romahduksen elämässään.

Wirtasen elämässä sattui tuolloin samaan aikaan useita asioita ja lopulta hän ei jaksanut enää. Viihteellistä elämää viettänyt Apulannan laulaja erosi omien sanojensa mukaan tosi kivasta tyttöystävästään, jonka kanssa asui tuolloin yhdessä.

– Siinä kävi perinteinen, tuli jonkinlainen ”louhahdus”. Sain siihen diagnoosinkin: paniikkihäiriö tuli aika pahana, ja jostain ahdistushäiriöstä ne puhui, Wirtanen kertoo Kalliolle.

Ennen tätä Wirtanen oli kokenut olevansa rautaa eikä uskonut, että hänelle voisi käydä niin. Kallio toteaa juuri oman voittamattomuuden tunteen olevan viite tulevasta romahduksesta.

– Jotenkin mä muutuin ja sellaiselta tietyltä uholta katkesi siivet siihen, Wirtanen pohtii.

Hän koki vaikeina aikoina myös ensimmäistä kertaa oman kuolevaisuutensa.

– Koin vahvasti, että nyt lähtö on lähellä. Mulle tuli kaikkia älyttömiä luulosairauksia ja kävin kuukauden aikana 18 kertaa lääkärissä. Heräsin sunnuntaina aamuyöstä siihen, että mulla on aids. Ajoin Mehiläiseen, että voiko tälle tehdä jotain sunnuntai-iltana, Wirtanen kertoo.

Laulaja kehitteli mielikuvituksessaan itselleen mitä erikoisimpia sairauksia, vaikka niille ei ollut mitään perusteita.

– Hienoin tauti, minkä kehitin itselleni oli, että mun selkäydin on vaurioitunut ja sieltä vuotaa jotain erikoista nestettä verenkiertoon.

Yhden illan juttu keskiviikkoisin kello 21 Livillä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    2. 2

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    3. 3

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    4. 4

      Tuntematon numero soitti WP:n toimittajalle – uutisia kertonut soittaja olikin Donald Trump: ”Terve, Bob”

    5. 5

      Huutokauppakeisari aiheutti kaaoksen Espanjassa – kadut tukossa: ”Väkeä oli niin paljon, etteivät autot päässeet kulkemaan”

    6. 6

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    7. 7

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    8. 8

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    9. 9

      Minka Kuustonen hehkui piukassa samettiasussa – huima halkio vilautti reittä

    10. 10

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    5. 5

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    6. 6

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    7. 7

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    8. 8

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    9. 9

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    10. 10

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    2. 2

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    3. 3

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    4. 4

      Tuntematon numero soitti WP:n toimittajalle – uutisia kertonut soittaja olikin Donald Trump: ”Terve, Bob”

    5. 5

      Huutokauppakeisari aiheutti kaaoksen Espanjassa – kadut tukossa: ”Väkeä oli niin paljon, etteivät autot päässeet kulkemaan”

    6. Näytä lisää