Merja

Viihde

Valikko

Miksi rakastettu koomikko Masa Niemi päätyi traagiseen ratkaisuun?

Suomi-elokuvan legendat
Masa Niemi, Puupää-elokuvien Pätkä, eli monipuolisen, mutta lyhyen elämän, joka päättyi surullisesti.
Näyttelijä Martti ”Masa” Elis Niemi tunnetaan suomalaisen komediafilmihistorian yhtenä traagisimmista hahmoista. 45-vuotiaana itsemurhaan päätynyttä näyttelijää on myöhemmin verrattu Robin Williamsiin – koominen ja hauska, mutta todellisuudessa surun ja masennuksen murtama.

Masa Niemi muistetaan parhaiten lauseesta: ”Asiahan ei tietysti minulle kuulu...” Kyseessä on legendaarinen Pätkä, Pekka Puupään paras ystävä. Suomen Filmiteollisuuden tuottamia ja Reino Helismaan käsikirjoittamia Pekka ja Pätkä -elokuvia esitettiin vuosina 1953–1960 kolmetoista. Ola Fogelbergin Pekka Puupää -sarjakuviin perustuvissa elokuvissa Pekkaa esitti Esa Pakarinen ja Pekan vaimoa Justiinaa Siiri Angerkoski. Elokuvat ohjasi Armand Lohikoski.

Ennen kuin Masasta tuli koko kansan Pätkä, hän oli reipas viipurilainen koulupoika. Masa syntyi Viipurissa heinäkuussa 1914 yhdeksänlapsisen perheen kuopukseksi. Kultakurkku esiintyi aina tilaisuuden tullen, opetteli pianonsoittoa musiikkiopistossa ja vastapainona treenasi akrobatiaa ja taikuritaitoja. Kerrotaan, että jo 7-vuotiaana moni­osaaja rikastui esityksillään niin, että saattoi ostaa perheelleen mökin.

Asiahan ei tietysti minulle kuulu...

Masa matkusti Saksaan opiskelemaan taikomista. Hän piti nuorukaisena omaa sirkusta. Harrastuksiin 1930-luvulla kuului myös jääpallo ja Sointupojissa rumpujen paukutus. Leipä saapui pöytään Viipurin Makkara -auton kuskina.

Jatkosodassa viihdyttäjänä

Ennen sotia Niemi avioitui Helvi Kilpeläisen kanssa. Lapsia he eivät hankkineet. Jatkosodan syttyessä Masa kiersi viihdytysjoukoissa tuon ajan stand up -koomikkona eli hauskuuttaja-vitsinkertojana. Hän muutti Helsinkiin, soitti yhtyeessään rumpuja Kirjalla (Kirjatyöntekijäinliiton ravintola Kruununhaassa) ja toimi Viipurin Soitannallisen kerhon keikkamanagerina. Aikaa riitti päivätyöhön Kansanhuollon toimistokirjurina ja Matkatoveri-lehden päätoimittajana.

Lopulta Masa oli valmis päätoimiseksi muusikoksi ja näyttelijäksi. Ensimmäinen filmirooli oli pieni osa elokuvassa Suviyön salaisuus (1945). Sen jälkeen kului vielä seitsemän vuotta, ennen kuin ura avautui. Vuonna 1952 Niemi esiintyi sivuroolissa elokuvassa Kipparikvartetti ja seuraavana vuonna isommassa roolissa elokuvassa Lentävä kalakukko.

Kalakukon kuvauksissa hän tapasi Esa Pakarisen. SF:n Reino Helismaa hoksasi Niemen ja Pakarisen kemian ja hupaisan fyysisen kokoeron. Niin lyhyestä Masa Niemestä sukeutui Pätkä ja pidemmästä Pakarisesta Pekka. Ensimmäinen Pekka ja Pätkä kuvattiin kieli poskessa ja kummempia odottamatta. Kansa rakastui hahmoihin suin päin.

Kriitikot eivät rakastaneet

Haukkuja satoi, ja elokuvia kutsuttiin hutaistuiksi rahankeruufilmeiksi, ja monia kohtauksia pidettiin mauttomina ja säädyttöminä rimanalituksina.

Niemi kuvasi myös muita elokuvia Puupäiden ohessa, mutta teki vain yhden pääroolin sotilasfarssissa Majuri maantieltä. Elokuva suututti puolustusvoimien johdon, mutta Niemelle riitti hommia. Hän teki noin kolme elokuvaa vuodessa ja keikkaili muiden suosittujen esiintyjien kanssa. Seurana olivat muun muassa Esa Pakarinen, Olavi Virta ja Erkki Junkkarinen.

Ahkera viihdyttäminen oli Masan päätyö. Hänen oli vaikea jättää hauskuuttajan roolia arkenakaan. Kuvaillaan, että Niemen elämä oli ainaista teatteria, pelleilyä, temppuilua ja kaatuilua. Viimeiseen alkoi liittyä alkoholi yhä vahvemmin. Taloudelliset ongelmat vaivasivat nekin.

Kuten usea koomikko, myös Masa poti ramppikuumetta. Hän jännitti esiintymisiä, ja alkoholi helpotti. Viinan kirot toivat särön Esa Pakarisen ja Niemen suhteeseen. Pakarinen joutui pelkäämään Masan kunnon puolesta ja pitämään työkyvyttömästä huolta.

Alamäkeä vauhditti kiivaan miehen itsekriittisyys, joka ei sietänyt negatiivisia kritiikkejä. Vaikka kriitikot eivät niinkään arvostelleet näyttelijöitä, tyynyn alle ilmestyi viinajemma ja pian pienikokoisuudestaan kärsinyt Niemi kumosi päivässä puolitoista kossupulloa. Kiertueet olivat humalaisen riitaisia.

Traaginen kohtalo

Itsemurha tapahtui Tampereen uimahallin retkeilymajassa unilääkkeen yliannostuksella. Toukokuussa 1960 Masa oli kuullut, että T. J. Särkkä oli kertonut Puupää-elokuvien tuotannon loppuvan. Niemi masentui kokiessaan, että hänen uransa oli ohi. Kerrotaan, että Masan löysi huoneestaan Esa Pakarinen. Viesti ”Hyvä on olla, kun pää on nolla” kertoi omaa karua tarinaansa.

Niemen hautapaikka sijaitsee Helsingin Hietaniemen uurnalehdossa. Myöhemmin Masaa on muisteltu esimerkiksi Arto Pietilän elämäkerrassa Masa Niemi – Pätkä (2003). Visa Mäkinen teki 1980-luvun puolivälissä uuden tv-sarjan ja pari elokuvaa, jotka eivät nousseet suureen suosioon.

Kansa ei kuitenkaan unohda koskaan Pätkää, josta Tapio Rautavaara sanoi lempeästi: ”Masa Niemi, mies pieni.”

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    2. 2

      IS seuraa kuudetta finaalia: Maaliton avauserä takana

    3. 3

      24-vuotias näyttelijäkaunotar on ”liian seksikäs” elokuviin – ministeriö kielsi povipommilta kaikki esiintymiset vuodeksi

    4. 4

      Poikkeuksellinen raekuuro muutti maan hetkessä valkoiseksi Espoossa – kuva kertoo, kuinka paljon rakeita ropisi 20 minuutissa

    5. 5

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    6. 6

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    7. 7

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    8. 8

      Näiden jälkeen tahdot pätkäistä hiuksesi – 12 upeaa kuvaa, joiden kanssa mennä kampaajalle

    9. 9

      Jani, 41, tapasi exäänsä ”seksilounailla” – kun suhde päättyi, mutta seksi jäi

    10. 10

      Yleisin ongelma parisuhteessa – 6 askelta, joilla pääsette siitä eroon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    3. 3

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    4. 4

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    5. 5

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    6. 6

      Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

    7. 7

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    8. 8

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    9. 9

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    10. 10

      4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    10. 10

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    2. 2

      IS seuraa kuudetta finaalia: Maaliton avauserä takana

    3. 3

      24-vuotias näyttelijäkaunotar on ”liian seksikäs” elokuviin – ministeriö kielsi povipommilta kaikki esiintymiset vuodeksi

    4. 4

      Poikkeuksellinen raekuuro muutti maan hetkessä valkoiseksi Espoossa – kuva kertoo, kuinka paljon rakeita ropisi 20 minuutissa

    5. 5

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    6. Näytä lisää