Urpo

Viihde

Valikko

Poikaystävä todettiin syylliseksi osallisuudesta Bobbi Kristina Brownin kuolemaan

Julkaistu:

Bobbi Kristina Brownin entinen poikaystävä Nick Gordon ei ilmestynyt oikeuden eteen perjantaina, vaikka hänen olisi pitänyt.
Whitney Houstonin kuolleen tyttären Bobbi Kristina Brownin entinen poikaystävä Nick Gordon on todettu syylliseksi osallisuudesta Brownin kuolemaan. Asiasta uutisoi muun muassa Daily Mail.

Kyseessä on siviilioikeuskanne, jonka mukaan omaiset voivat amerikkalaisessa oikeusjärjestelmässä hakea korvauksia omaisensa kuolemasta. Kanne nostetaan ihmistä vastaan, joka on mahdollisesti osallinen kuolemaan, olipa rikosnimike murha, tappo tai kuolemantuottamus.

Bobbi Kristina Brown kuoli 26. heinäkuuta vuonna 2015. Hän oli kuollessaan 22-vuotias. Hän kamppaili hengestään koomassa puoli vuotta sen jälkeen, kun hänet löydettiin tajuttomana kylpyammeesta.

Mirrorin mukaan hän oli hukkunut nautittuaan vaarallisen drinkin, joka sisälsi marihuanaa, viinaa ja ahdistuslääkkeitä. Gordonia syytettiin drinkin antamisesta ja naisen raahaamisesta ammeeseen.

Gordonin piti ilmestyä Yhdysvaltain Georgian osavaltion Atlantan hovioikeuden eteen perjantaiaamuna, mutta hän jätti tulematta. Asiasta kertoi ensimmäisenä 11 Alive.

Päätti edustaa itseään

Gordon oli päättänyt edustaa oikeudessa itseään, joten ilmaantumatta jättäminen johti siihen, että tuomari päätti hänen olevan syyllinen. Tuomari T. Jackson Bedford oli ajatellut tehdä päätöksensä kuultuaan kumpaakin osapuolta.

Bobbi Kristina Brownin kuolinpesä vaatii Gordonilta 50 miljoonaa dollaria, eli noin 45 miljoonaa euroa. Valamiehistö päättää seuraavaksi lopullisen korvauksen.

– Hän (Gordon) on laillisesti vastuussa vastuussa hänen (Brownin) kuolemasta. Ainoa jäljellä oleva asia on todistaa hänen henkensä arvo, Brownin kuolinpesän asianajaja R. David Ware sanoi toimittajille oikeustalon edustalla perjantaina.

Daily Mail kertoo, että Gordon on kiistänyt olevansa Kristiinan kuolemasta vastuussa noin vuosi sitten televisiopsykologi Dr. Philin ohjelmassa. Gordon myönsi haastattelussa, ettei ole piitannut oikeusjutusta tai sen seurauksista.

Myös Bobbi Kristina Brownin kuuluisa laulajaäiti Whitney Houston kuoli niin, että hänet löydettiin tajuttomana kylpyammeesta. Houston kuoli kolme vuotta ennen tytärtään. Mirrorin mukaan Gordon oli paikalla kummassakin tapauksessa. Hän on sanonut, että naiset olivat itse vastuussa kuolemastaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    2. 2

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    3. 3

      IS SEURAA: Tuhannet seuraavat katujen varsilla presidentti Koiviston viimeistä matkaa

    4. 4

      Viimeinen katse rakkaan arkulle – Rouva Tellervo Koivisto hyvästeli miehensä surusaatolle

    5. 5

      Kiky-sopimus pakotti monet töihin helatorstaina – ”Ei tällä kilpailukykyä petrata”

    6. 6

      Katso video: Tellervo Koivisto jätti koskettavat hyvästit puolisolleen

    7. 7

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    8. 8

      Presidentti Koiviston siunannut emerituspiispa Eero Huovinen itki vuolaasti

    9. 9

      Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

    10. 10

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    3. 3

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    4. 4

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    5. 5

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    6. 6

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    7. 7

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Presidentti Mauno Koiviston surusaatto lähestyy Hietaniemen hautausmaata

    8. 8

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    2. 2

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    3. 3

      IS SEURAA: Tuhannet seuraavat katujen varsilla presidentti Koiviston viimeistä matkaa

    4. 4

      Viimeinen katse rakkaan arkulle – Rouva Tellervo Koivisto hyvästeli miehensä surusaatolle

    5. 5

      Kiky-sopimus pakotti monet töihin helatorstaina – ”Ei tällä kilpailukykyä petrata”

    6. Näytä lisää