Hanna, Johanna, Jenni

Viihde

Valikko

Muistatko Gladiaattorit-juontaja Katariina Ebelingin? Kisaa nyt Alpeilla järjestettävässä pyöräilykisassa

Julkaistu:

juontaja
Katariina Ebeling nousi 1990-luvulla julkisuuteen triathlonistina ja Gladiaattorit-ohjelman juontajana. Nyt kolmen pojan äiti Katariina Laakkonen otti pyöräilyhaasteen vastaan ja polkee parhaillaan Martina Aitolehden kanssa Sveitsin Alpeilla.
Jos joku ihminen tarvitsee lisäenergiaa, hän voi halata Katariina Laakkosta. Naisella on niin paljon intoa, elämänpaloa ja energiaa, ettei paremmasta väliä. Suomalaiset muistavat Katariinan, 44, hänen urheilu-urastaan tyttönimellä Ebeling.

Katariina innostui teini-iässä pyöräilystä ja harjoitteli miesporukan kanssa. Miehet kannustivat Katariinaa osallistumaan kilpailuihin ja niin kävi. Katariina naurahtaakin, että hänestä tuli puolivahingossa triathlonisti.

Nuori lupaus pääsi Seppo Nuuttilan valmennettavaksi. Ansiolistalla on EM- ja SM-titteleitä sekä useita muita palkintoja. Aktiiviaikaa kesti viisi vuotta, mutta pyöräilyä Katariina jatkoi pari vuotta triathlonistin uran jälkeen, vuoteen 1996.

– Tuloksellisesti urani päättyi jo 1992. Sain rasitusastman, josta kärsin edelleen, Katariina kertoo.

Katariina miettii näin jälkeenpäin, että aktiiviura olisi ollut parempi lopettaa jo aiemmin, mutta velvollisuudentunto muun muassa rahoittajia kohtaan piti vauhdissa.

– Kiitän aviomiestäni Mikkoa urani päättämisestä. Hän katseli sivusta, kun vauhti hiipui lääkityksestä huolimatta. Mikko sanoi, ettei minun kilpailu-urani jatkamisessa ole mitään järkeä. Tarvitsin hänet sen minulle kertomaan, 19 vuotta aviossa sijoittaja Mikko Laakkosen kanssa ollut Katariina kertoo.

Urheilu-uran päättyminen ei tullut ihan yllättäen. Katariina oli ajatuksissaan tuudittautunut siihen, ettei elämää voi elää urheilun ehdoilla.

– Kun olin sisäistänyt Mikon kehotuksen, ymmärsin hänen sanojensa järkevyyden. Lopulta aktiiviuran päättäminen oli iso helpotus, Katariina myöntää.

Katariinan elämä urheilun parissa ei päättynyt. Uusin haaste on pyöräkisa, johon hän osallistuu Martina Aitolehden kanssa.

– Haaste esitettiin Martinalle ja hän halusi itselleen parin. Hän valitsi minut. Kisailuamme voi seurata Perskindol Swiss Epic -nettisivujen kautta, Katariina kertoo.

Parivaljakko matkaa Sveitsin Alpeilla pyöräiltävään viikon mittaiseen kisaan. Koska etappiajon reitti kulkee korkealla, ilma on tunnetusti ohut. Rasitusastman kanssa elävä Katariina sanoo ottavansa ilmanlaadun huomioon.

Jo keväällä Martinan haasteen vastaanottanut Katariina kertoo treenanneensa pyöräilyä kuukausia.

– En koe kilpailua ylivoimaisena ponnistuksena. Rasitusastmakaan tuskin haittaa, sillä pidämme vauhdin hiljaisena, sallituissa rajoissa. Tavallaan kisa vastaa rasitukseltaan vuoristovaellusta, Katariina huomauttaa.

Energiapakkaus on kolmen 18–13-pojan – Mikan, Aaron ja Antin – äiti. Hän ehtii kodin lisäksi toimia myös perustamassaan Pyöräkrossi Parkissa. Katariina oli Rion olympialaisten aikaan selostamassa lajia Ylen kanavillakin.

– On hienoa, että nuoret ovat innostuneet lajista ja ratoja rakennetaan alati lisää, lajiliiton hallituksessa istuva Katariina iloitsee.

Katariina naurahtaa, että jälkikasvu pärjää, vaikka äidillä olisi kiire. Puhelinta äiti pitää aina auki.

– Vanhemmuus on tietysti erilaisempaa kuin lasten vaippaiässä. Äitinä olen siirtänyt menojani lasten tarpeiden mukaan. Pojat ovat etusijalla ja sitten tulevat vanhempien kiireet. Toki minäkin olen joskus melko väsynyt, hän sanoo.

Hän kertoo, että ymmärrettävästi hänellä on nyt enemmän aikaa itselleen, koska pojilla on omat harrastuksensa ja menonsa.

– Meidän pojat ovat mahtavia jätkiä ja tiedän, ettei heillä ole hätää, jos olen yli viikon Alpeilla pyöräilemässä. Voin olla rauhallisin mielin.

Katariina kehuu poikiaan ylpeän äidin tavoin. Jokainen on valinnut oman tiensä, joissa urheilu on tärkeä osa. Tosin keskimmäinen on kiinnostunut tietokoneista.

– Pojat ovat saaneet valita, mihin he suuntaavat kiinnostuksensa. Kannustamme Mikon kanssa ja olen iloinen, että he pitävät urheilusta. Ainoa asia, mihin puutun, on peruslaiskuus. Tietokoneen käyttöön tulee asettaa rajat, Katariina sanoo.

Katariina oli kotona lasten ollessa pieniä. Perhe asui kolme vuotta Nizzan lähellä ja siellä pojat aloittivat kansainvälisen koulunkin. Nyt nuorten squash-maajoukkueessa pelaava Mika kirjoittaa ensi keväänä ylioppilaaksi.

– Meidän piti aikoinaan mennä vain vuodeksi Ranskaan, mutta vuosi venyi. Mikko reissasi töiden takia Nizzasta maailmalle, Katariina kuittaa.

Kun Kytäjän kartanon herra Mikko Laakkonen aikoinaan tapasi Katariina Ebelingin, silloinen Suomen tavoitelluin poikamies oli myyty. Mikkoa kiehtoi Katariinan energisyys ja positiivinen elämänasenne. Toki hän tiesi Katariinan julkkistaustan.

– Hän oli kai lukenut juttuja minusta ja oli siksi utelias tapaamaan minut. Liittomme on ollut hyvä, mutta kuten kaikissa pitkissä suhteissa meilläkin on ollut ylä- ja alamäkeä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

    2. 2

      Ville nukkui viime yön ulkona aurinko­tuolissa – hotelli Kosilla kärsi vaurioita järistyksessä: ”Halkeamat ovat koko seinän korkuisia”

    3. 3

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    4. 4

      Yleisurheilun MM-joukkue jäämässä hälyttävän pieneksi – yksi selitys naisurheilijoiden ravinto-ongelmat

    5. 5

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    6. 6

      Upea herttuatar Catherine sädehti prinssi Williamin rinnalla – eivät saaneet silmiään irti toisistaan

    7. 7

      Perheetön iskelmälegenda Annikki Tähti siunattiin haudan lepoon muusikkoystävien ympäröimänä

    8. 8

      Putin ei jää Suomeen yöksi, mutta rajan takana odottavat luksushuvilat – IS esittelee Putinin datsat

    9. 9

      Maanjäristys ravisteli Kosin lomasaarta – ainakin kaksi kuollut, useita loukkaantunut

    10. 10

      Linkin Parkin Chester Bennington laulaa hittiään nuorelle fanille – tämä video sattuu nyt sydämeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    2. 2

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    3. 3

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    4. 4

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    5. 5

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    6. 6

      Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

    7. 7

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    8. 8

      Uskomattoman tiimalasivartaloista venäläismallia kehutaan uudeksi Kim Kardashianiksi – väittää itse olevansa kauniimpi kuin kuuluisa tosi-tv-tähti

    9. 9

      Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

    10. 10

      Anna: Tangokuningatar koki uskottomuutta ja julmuutta ex-kumppanien kanssa – ”Mies onnistui syyllistämään minua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    10. 10

      Räikkösellä musertava keskustelu tallin kanssa – ”En tiedä, mitä sanoa...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

    2. 2

      Ville nukkui viime yön ulkona aurinko­tuolissa – hotelli Kosilla kärsi vaurioita järistyksessä: ”Halkeamat ovat koko seinän korkuisia”

    3. 3

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    4. 4

      Yleisurheilun MM-joukkue jäämässä hälyttävän pieneksi – yksi selitys naisurheilijoiden ravinto-ongelmat

    5. 5

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    6. Näytä lisää