Mauno, Maunu

Viihde

Pekka ja Pätkä neekereinä -elokuva nostatti valtavan someraivon – Yle vastaa rasismikohuun

Julkaistu:

somekohu
Yle TV1-kanavan esittämä Pekka ja Pätkä -elokuva on herättänyt paljon keskustelua sosiaalisessa mediassa.
Yle esitti tänään klo 13. 30 TV1-kanavalla Pekka ja Pätkä neekereinä -elokuvan (1960), joka on herättänyt paljon keskustelua sosiaalisessa mediassa. Yleä on kritisoitu muun muassa Twitterissä siitä, ettei elokuvan titteliä ole sensuroitu. Närää on herättänyt somekeskustelussa myös päätähtien Esa Pakarisen ja Masa Niemen tekeytyminen tummaihoisiksi. Monien kommentoijien mielestä elokuva henkii rasismia, eikä sitä tulisi esittää.

Jos twiitti ei näy selaimellasi, niin katso se tästä.

Katso twiitti myös tästä.

Asiasta on käyty kiivasta keskustelua myös Yle TV1:n Facebook-sivustolla. Monet katsojat kertovat olevansa tyrmistyneitä elokuvan esittämisestä.

– Häpeällistä toimintaa. Mitä arvoa moisella elokuvalla nykyaikana on? Vai kuvitellaanko ettei Yleä katso kukaan joka saattaisi loukkaantua? Hävetkää, Yle TV1:n Facebook-sivustolla kirjoitetaan.

Ylen ohjelmapäällikkö Pentti Väliahdet vastaa rasismikohuun TV1:n Facebook-sivustolla.

Väliahdet kirjoittaa, ettei elokuvaa olisi mahdollista tehdä enää nykypäivänä. Hän huomauttaa elokuvan olevan osa kulttuurihistoriaamme, eikä sitä tulisi sensuroida.

– Yleisradio esittää suomalaisia 1940–60-lukujen mustavalkoisia elokuvia, se on osa julkisen palvelun tehtävää. Varsinkin vanhemmat katsojat katselevat iltapäivän kotimaisia. Elokuva Pekka ja Pätkä neekereinä on osa suomalaista elokuvahistoriaa. Tänä päivänä elokuva ja sen nimi on rasistinen, sellaista ei nyt Suomessa tehtäisi, Väliahdet aloittaa kirjoituksensa.

– Elokuva pitää nähdä ja tulkita sen hetkisessä yhteiskunnassa ja yhteiskunnallisessa tilanteessa. Suomi oli eristynyt maa eikä meillä nähty tummaihoisia ihmisiä katukuvassa. Tämä elokuva kuvastaa siis ennen muuta suomalaisten asenteita ja ennakkoluuloja. Niille elokuva nauraa, ja niille katsojankin pitäisi nauraa eli sen ajan asenteillemme ja ennakkoluuloillemme. Asiat voidaan nähdä aina kärjistetysti ja kapeasta kulmasta, mutta miksi haluaisimme näin nähdä. Ainakin voisimme ensin katsoa tuon elokuvan, ennen sen teilaamista. Itse haluaisin esittää elokuvia sensuroimattomina ja sensuroimatta omaa kulttuurihistoriaamme, hän kirjoittaa.

Järjestyksessään 13. ja samalla viimeinen Pekka ja Pätkä -elokuva sai ilmestyttyään varsin ristiriitaisen vastaanoton. Elokuva ei vakuuttanut kriitikoita ja sitä on kutsuttu usein elokuvasarjan kehnoimmaksi osaksi. Esimerkiksi Helsingin Sanomien kriitikko luonnehti vuonna 1982 julkaistussa arviossa elokuvaa näin:

– Elokuva loukkaa Esa Pakarisen ja Masa Niemen ammattitaitoa, HS:n kriitikko arvioi.

Elokuva on esitetty Ylellä Elonetin listauksen mukaan yhdeksän kertaa. Edellisen kerran mustalla kenkälankilla naamansa maalanneiden Pekan ja Pätkän toilailuja nähtiin tv:ssä vuonna 2014.

Ota kantaa

Pitäisikö Pekka ja Pätkä neekereinä -elokuva sensuroida?

Kyllä 3% Ei 96% En osaa sanoa 2%
Ääniä yhteensä 179629

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    2. 2

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    3. 3

      Miksi Turun hyökkääjä teki verisen tekonsa? 5 avointa kysymystä, joihin etsitään vastauksia

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys selviämässä, terrorismia ei suljeta pois – useita otettu kiinni

    6. 6

      Taloyhtiö ei suostunut maksamaan 5000:ta euroa vesivahingosta – riidasta tulikin lähes kymmenkertainen lasku

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Kylmäävä löytö Barcelonan terroristien pommitehtaasta – Pariisin ja Brysselin iskuissa käytetty ”Saatanan äiti”

    9. 9

      Eurojackpotista tuhdit voitot Suomeen – Tänne meni päävoitto 47 miljoonaa euroa

    10. 10

      Martina Aitolehti avoimena seksistä ja fantasioista: ”Olen erittäin seksuaalinen ihminen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    6. 6

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    7. 7

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    8. 8

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    9. 9

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    10. 10

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    7. 7

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    8. 8

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    9. 9

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    10. 10

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    2. 2

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    3. 3

      Miksi Turun hyökkääjä teki verisen tekonsa? 5 avointa kysymystä, joihin etsitään vastauksia

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys selviämässä, terrorismia ei suljeta pois – useita otettu kiinni

    6. Näytä lisää