Armas

Viihde

Valikko

IS analysoi: Onko Ensitreffit alttarilla -aviopareilla mahdollisuuksia?

IS analysoi
Miksi Heidi ja Mikko pussailivat koko ajan? Mikä Millaa vaivasi Kimmossa? Pitääkö huumori Tiinan ja Samuelin yhdessä? IS analysoi tuoreet Ensitreffit alttarilla -ohjelman avioparit.
Ensitreffit alttarilla -sarjan kolmannen tuotantokauden avioparit tapasivat ja saivat eilen toisensa.

Kolmissa häissä nähtiin niin lukuisia suudelmia, ihastumista, kiherrystä ja huumoria kuin pientä jäykkyyttä ja jännitystä.

Etenkin Heidi ja Mikko vaikuttivat toisiinsa heti hyvinkin rakastuneilta ja he pussailivat koko hääpäivänsä ajan, vaikkeivät olleet koskaan aiemmin nähneet toisiaan.

Ilta-Sanomien toimittajat Katri Utula ja Miia Hiiri pohtivat yllä olevalla videolla, mistä moinen välitön intiimiys johtuu? Oliko se rakkautta ensisilmäyksellä vai ihan jotain muuta?

Mietteitä aiheuttavat myös Tiinan ja Samuelin persoonat. He ovat ulkoisesti hyvin erinäköisiä, mutta toisaalta taas luonteiltaan hyvinkin samankaltaisia. Molemmista löytyy huumorintajua, mutta myös potkua.

IS:n studiossa pohditaan, aiheuttaako molempien suorasukainen luonne kenties jatkossa ongelmia?

Milla puolestaan on myöntänyt suoraan, ettei ihastunut aluksi Kimmon ulkonäköön. Miten tähän seikkaan pitäisi suhtautua, jos tyyppi kuitenkin osoittautuu erittäin mukavaksi?

Osallistu keskusteluun! Ketkä pareista olivat sinun mielestäsi täydelliset toisilleen?

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    2. 2

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    3. 3

      Australian ”Jurassic Parkista” löytyi valtavia dinosaurusten jalanjälkiä

    4. 4

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    5. 5

      Täällä asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat – listalla uusi kärkikunta

    6. 6

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    7. 7

      Salatuissa elämissä synkkä kohtaus: Äiti ja tytär hukuttautuivat mereen – fanit kauhistuivat suosikkihahmon kuolemasta

    8. 8

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    9. 9

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    10. 10

      Tuulenpuuskat aiheuttaneet satoja tehtäviä pelastuslaitokselle – sähköt poikki ainakin 30 000 taloudelta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    4. 4

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    5. 5

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    6. 6

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    7. 7

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    8. 8

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    9. 9

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    10. 10

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    9. 9

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    2. 2

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    3. 3

      Australian ”Jurassic Parkista” löytyi valtavia dinosaurusten jalanjälkiä

    4. 4

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    5. 5

      Täällä asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat – listalla uusi kärkikunta

    6. Näytä lisää