Aatu, Aatto

Viihde

Valikko

Lääkäri uhkasi ennenaikaisella kuolemalla: Iiro Rantala, 46, laihdutti lähes 50 kiloa – valtava muutos elintapoihin

Julkaistu:

Laihdutus
Vielä reilu vuosikymmen sitten Iiro Rantala oli 130-kiloinen äijänköriläs, jolle ylipaino oli oleellinen osa omaa taiteilijakuvaa. Elämäntavat muuttuivat, kun lääkäri uhkasi pianistia ennenaikaisella kuolemalla.
Kun pianisti Iiro Rantala katsoi itseään aamuisin peilistä, oli hän tottunut siihen, että peilistä tuijotti takaisin reilusti ylipainoinen, mutta itsensä valtavan onnelliseksi tunteva mies. Tämän saman peilikuvan hän oli kohdannut aamuisin käytännössä koko aikuisikänsä ajan.

Keväällä 2004 kaikki ei kuitenkaan ollut enää kohdallaan. Sängystä ylös nouseminen oli alkanut tuntua vaivalloiselta, töissä väsytti ja päätä särki lähes tauotta. Rantala tunsi itsensä vanhaksi mieheksi, vaikka ikää hänellä oli vasta 34 vuotta.

– Siihen asti olo oli ollut omasta mielestäni ihan jees. Mulla oli kuitenkin silloin ihan helvetisti kaikenlaisia keikkoja, joten ajattelin, että huono olo menee niiden piikkiin, Rantala, 46, muistelee.

Totta kai Rantala käsitti, että painoa oli kertynyt vyötärölle vuosien varrella epäterveellisen paljon. Mutta ei hän vatsamakkaroistaan kärsinyt. Pullea hän oli ollut lapsuudestaan asti, sellainen ”karjalanpiirakka-kääretorttu-lapsi”, kuten hän itse kuvailee.

Lisäksi Trio Töykeiden menestyksen myötä sympaattisesta ja rehevästä taiteilijahahmosta oli muodostunut Rantalan tavaramerkki. Hänestä tuntui, että sporttinen ulkomuoto olisi särkenyt tämän imagon – tehnyt hänestä tylsän.

Halusit tavallaan pitää ylipainoa yllä?

– Kyllä, kyllä. Mun brändi oli olla taatusti isokokoinen ja hauska pianisti. Eihän sitä joka päivä ajatellut, mutta se oli silloin se juttu ja sillä mentiin. Ja se myös toimi silloin hyvin.

Lääkärin käsky herätti

Syksyllä 2004 Rantala joutui hakeutumaan lääkärin vastaanotolle. Ei kuitenkaan huonon olon vuoksi, vaan saadakseen tuoretta asuntolainaa varten tarvittavat terveen paperit. Rutiinitarkastuksen yhteydessä häneltä todettiin kuitenkin ”valtavan korkea” verenpaine.

Yli 130-kiloiselle Rantalalle uutinen tuli täytenä yllätyksenä.

Tuimailmeinen lääkäri selitti Rantalalle korkean verenpaineen johtuvan hänen ylipainostaan ja huonosta yleiskunnosta. Pahimmillaan edessä saattaisi häämöttää aivoverenvuoto, sydänkohtaus tai sepelvaltimotauti. Lääkärin viesti oli yksinkertainen: Rantalan pitää laihduttaa – ja paljon.

Pelästittykö?

– Kyllä se pelästytti. Varsinkin kun olin vasta noin nuori. En ollut sitä ennen kelannut oikeastaan mitään terveyteen liittyvää. Olin mennyt aina niin vauhdilla eteenpäin.

Valtava muutos elintapoihin

Rantala ei ole ainut paino-ongelman kanssa kamppaillut suomalaismies. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastojen mukaan yli puolet aikuisista on vähintään ylipainoisia ja joka viides voidaan luokitella lihavaksi.

Siinä mielessä Rantala on kuitenkin harvinainen potilas, että hän otti uhkailut kerralla tosissaan. Seuraavien vuosien aikana tekemäänsä kuntoremonttia Rantala kuvailee ”lähes täydelliseksi”.

Ensin hän pisti uusiksi ravintopuolen. Rantala siirtyi aluksi vähähiilihydraattiseen ruokavalioon, kunnes kertoo kyllästyneensä lihan mässäilyyn. Viimeiset vuodet hän on syönyt ainoastaan kasviksia ja kalaa.

Kuntoharrastuksen hän aloitti sauvakävelyllä. Siitä Rantala siirtyi melko pian lenkkeilyyn ja muutama vuosi sitten kuvaan astuivat myös kuntosali ja päivittäiset pilateshetket. Päivittäin Rantala kertoo harrastavansa liikuntaa vähintään tunnin ajan.

Sohvalla löhöilyyn ja ”kohtuuttomiin annoksiin” tottuneelle Rantalalle muutos on ollut valtava.

– Ennen kaikkea piti olla lautasella mahdollisimman paljon ja kaiken piti olla mahdollisimman sokerista ja rasvaista. Olin snagareiden vakioasiakas ja söin koko ajan kaikkien suositusten vastaisesti, enkä tietenkään liikkunut ollenkaan. Eli ihan kaikki päin helvettiä, Rantala kertoo ja nauraa.

”Kyllästyin juomiseen”

Terveysintoilu ei jäänyt vielä tähän. Kesällä 2008 Rantala päätti kokeilla raittiina olemista. Kokemus oli hänen mukaansa niin mukava, että hän päätti lopettaa juomisen kesän jälkeen kokonaan.

– Kertakaikkiaan kyllästyin siihen. Meidän ammatissamme juominen kuuluu sekä arkeen että juhlaan. Periaatteessa aina kun tulet lavalta, on vastassa aina joku, jonka kanssa pitäisi juoda muutama lasillinen. Se johti kuitenkin tosi usein niin sanottuihin täsmälärveihin, Rantala kertoo.

– En lopulta enää löytänyt sitä yhteyttä, miten juominen tukee omaa ammattiani. Lisäksi alkoholinkäyttö alkoi vaikuttaa nukkumiseen. Pari lasia viiniä keskieurooppalaisittain johti huonoihin yöuniin. Pullo viiniä johti huonoon seuraavaan päivään ja pullosta kossua seurasi huonot kaksi päivää. Aloin miettiä, että mikä tässä on se mukava juttu.

”Energiaa riittää enemmän”

Nyt lähes 50 kiloa kevyempänä Rantala vakuuttaa olevansa paremmassa kunnossa kuin koskaan koko elämänsä aikana. Hoikistuneen olemuksen myötä myös hänen vaatekaappinsa on mennyt jo moneen otteeseen uusiksi. Mutta Rantalan mielestä vanhoja vaatteita on ainoastaan ”kiva heitellä pois”.

Entä onko fyysisen kunnon paraneminen vaikuttanut työntekoon? Kyllä ja ei, Rantala kertoo.

– Ydintyötänihän on luoda uutta ja tuoretta soitettavaa itselleni. Ei se niihin oivalluksiin suoranaisesti vaikuta, mutta energiaa riittää paljon enemmän kuin aikaisemmin. Oikeastaan vasta nyt olen ymmärtänyt, kuinka huono olo minulla silloin reilu kymmenen vuotta sitten oli.

Entä tuntuuko hänestä mukavalta, kun peilistä tuijottaa paremman näköinen mies?

Rantala naurahtaa.

– Voi noinkin sanoa. Vaikka ei se ehkä kuulukaan aivan niihin ydinkysymyksiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    4. 4

      Aku Hirviniemieltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    5. 5

      Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

    6. 6

      Johnny Depp vitsaili Donald Trumpin salamurhaamisesta: ”Se on vain ajan kysymys”

    7. 7

      Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

    8. 8

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    9. 9

      BBC: Lontoon tuhoisan tornitalon palon uskotaan syttyneen viallisesta pakastimesta

    10. 10

      Sergio Perez romutti autonsa pahoin – Bakun F1-harjoitukset keskeytettiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    3. 3

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    4. 4

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    5. 5

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    6. 6

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    7. 7

      Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

    8. 8

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    9. 9

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    10. 10

      Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    4. 4

      Aku Hirviniemieltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    5. 5

      Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

    6. Näytä lisää