Joni, Joonas, Jouni

Viihde

Valikko

Mallien vilauttelukohulle ei näy loppua – kreikkalaiskaunotar paljasti pakaransa punaisella matolla

Mallikaunottaret ovat intoutuneet vilauttelemaan Venetsian elokuvajuhlilla oikein toden teolla.
Mallikaunottaret Giulia Salemi ja Dayane Mello saivat leuat loksahtamaan auki Venetsian elokuvajuhlilla The Young Pope -tv-sarjan näytöksen punaisella matolla viime viikon perjantaina, kun he astelivat kameroiden eteen hulppeissa mekoissa, joiden kanssa naiset eivät käyttäneet alushousuja.

Kreikkalaismalli Ria Antoniou ei jäänyt aiempien vilauttelijoiden varjoon, kun hän asteli The Bad Batch -elokuvan punaiselle matolle viime tiistaina.

28-vuotias Playboyn sivuillakin poseerannut kaunotar oli valinnut ylleen pitkähelmaisen vaaleansinisen mekon, joka oli somistettu koristekivillä. Mekko oli hyvin ohutta ja läpinäkyvää kangasta ja se paljasti naisen treenatut pakarat.

Vastoin kuin mallikollegansa Salemi ja Mello Antoniou ei ollut jättänyt alushousujaan kotiin, vaan mekon läpi näkyy selvästi, että hän oli pukenut ylleen string-malliset alushousut.

Paljastavat asut punaisella matolla tuntuvat olevan tällä hetkellä muoti-ilmiö, sillä vilauttelua nähtiin viikonloppuna myös New Yorkin muotiviikoilla. Muun muassa malli Emily Ratajkowski ja tosi-tv-tähti Kim Kardashian olivat valinneet ylleen todella paljastavat asut.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

  2. 2

    Suomessa asuu jättimäinen, Indonesiassa miehen syöneen verkkopytonin lajitoveri – painaa 130 kg

  3. 3

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  4. 4

    Mika Pohjonen tylyttää ex-vaimoaan Heidi Pakarista – ihmettelee erotilitystä: ”Panettelua”

  5. 5

    Sonkajärvellä on tolkuton määrä nuoria sinkkumiehiä – ”Jos juhannusjuhlilla ei yritetä iskeä, palautamme naiselle pääsylippurahat”

  6. 6

    Paavo Väyrysen Terve Helsinki -liike ajautui ilmiriitaan kristillisdemokraattien kanssa

  7. 7

    IS seuraa: Ilves johtaa Tampereella, TPS:llä ohjat Turussa – Pelicansin kesäloma häämöttää

  8. 8

    Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

  9. 9

    Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

  10. 10

    25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  2. 2

    Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

  3. 3

    Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

  4. 4

    Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

  5. 5

    Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

  6. 6

    Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

  7. 7

    Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

  8. 8

    Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

  9. 9

    Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

  10. 10

    Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  5. 5

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  6. 6

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  7. 7

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  8. 8

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  9. 9

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  10. 10

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

  2. 2

    Suomessa asuu jättimäinen, Indonesiassa miehen syöneen verkkopytonin lajitoveri – painaa 130 kg

  3. 3

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  4. 4

    Mika Pohjonen tylyttää ex-vaimoaan Heidi Pakarista – ihmettelee erotilitystä: ”Panettelua”

  5. 5

    Sonkajärvellä on tolkuton määrä nuoria sinkkumiehiä – ”Jos juhannusjuhlilla ei yritetä iskeä, palautamme naiselle pääsylippurahat”

  6. Näytä lisää