Lyydia, Lyyli

Viihde

Valikko

Uuno Turhapuro on jo 70-vuotias! ”Spede oli mustasukkainen Uunosta”

Julkaistu:

Spede Pasasen ja Vesku Loirin yhteistyö haki vertaistaan suomalaisessa elokuva- ja tv-bisneksessä. Se mullisti suomalaista viihdealaa, ennen kaikkea komedian merkitystä.
Kaksikon tunnetuin luomus oli tietysti Uuno Turhapuro, josta tuli hitti puoliksi vahingossa.

Ensimmäisessä, televisiota varten räätälöidyssä raakaversiossa Uuno-hahmosta tuntui puuttuvan jotain. Siinä vaiheessa Vesku keksi ehdottaa Spedelle, että ”Uuno voisi olla kovasti deekiksellä”.

– Rakensin Uunosta intuitiolla mustapartaisen, hampaattoman unelmamiehen irvikuvan. Kun tulin huoneesta, ohjaaja Inkeri Pilkama huusi kauhuissaan ”ei, ei, ei!”. Sitä vastoin Pertti huusi kovaa ”jee!”. Ei aikaakaan, kun Spede halusi Uunon myös valkokankaalle, Loiri muisteli IS:lle jo 2011.

– En aluksi uskonut, että Uuno kantaisi elokuvassa. Mutta yllättäen moni vaimo huomasikin, etteivät heidän vierellään kotisohvalla istuneet miehet olleet sentään ihan niin kauheita kuin Uuno – vaikka periaatteessa olivatkin.

Uunon nopean suosion nousun jälkeen Spede oli Loirin mukaan hieman katkeroitunut siitä, että meni luopumaan suosiolla hahmon näyttelemisestä.

– Spede oli mulle mustasukkainen Uunosta, Loiri kertoi.

– Spede olisi itse halunnut näytellä sitä roolia. Pari kertaa kesken kuvausten jouduimme jopa poistamaan Speden studiosta kesken Uuno-kuvausten, koska en pystynyt näyttelemään Speden ilveiltyä tahallaan kameran takana.

Uunon hahmolla on tänä vuonna 70-vuotissyntymäpäivä, mutta tarkkaa päivää Uuno Turhapuro -elokuvissa Uunon syntymäpäiväksi ei kerrota. Uuno on omien sanojensa mukaan syntynyt 6. käskyn kohdalla vuonna 1946. Elokuvassa Tupla-Uuno juhlitaan Uunon syntymäpäiviä ja elokuva sijoittuu toukokuulle, mutta tarkkaa päivää ei ole koskaan kerrottu. Ainoa varmaksi kerrottu asia on, että Uuno on syntynyt vuonna 1946.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      AP: Manchesterin itsemurhaiskun tekijä tunnistettu

    2. 2

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    3. 3

      Oppilaita pakotettu laulamaan virsiä ja rukoilemaan ruokailussa – Uskonnottomat kantelivat Hyllykallion koulusta

    4. 4

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    5. 5

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    6. 6

      Perheen suuri suru: Roger Moore kuoli syöpään – tytärpuoli menehtyi samaan sairauteen vain 10 kuukautta sitten

    7. 7

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    8. 8

      Näyttelijä Roger Moore on kuollut 89-vuotiaana

    9. 9

      Kolme asiaa, joista lähes kaikki pariskunnat riitelevät vähän väliä – näin vältät ne

    10. 10

      HIFK-HJK 23.5.2017, studiolähetys klo 17.45

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    2. 2

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    3. 3

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    4. 4

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    5. 5

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    6. 6

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    7. 7

      Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

    8. 8

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    9. 9

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    10. 10

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    2. 2

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      AP: Manchesterin itsemurhaiskun tekijä tunnistettu

    2. 2

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    3. 3

      Oppilaita pakotettu laulamaan virsiä ja rukoilemaan ruokailussa – Uskonnottomat kantelivat Hyllykallion koulusta

    4. 4

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    5. 5

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    6. Näytä lisää