Lyydia, Lyyli

Viihde

Valikko

VilleGallen ja Haloo Helsingin Ellin myrskyisästä suhteesta paljastuksia uutuuskirjassa – riitoja, intohimoa ja mustasukkaisuutta

uutuuskirja
VilleGalle puhuu JVG Etenee -kirjassa avoimesti parisuhteestaan Haloo Helsinki -yhtyeen laulajan Ellin kanssa.
Rap-artisti VilleGalle puhuu Laura Frimanin kirjoittamassa uutuuskirjassa JVG Etenee suhteestaan Haloo Helsinki -yhtyeen solistin Ellin kanssa. VilleGalle myöntää kirjassa, että hänen versionsa Pave Maijasen Lähtisitkö-kappaleesta kertoo hänen ja Ellin parisuhteesta.
  • Katso videolta VilleGallen ja Sannin veto Lähtisitkö-kappaleesta Vain elämää -ohjelmassa.
Kahden artistin suhteesta uutisoitiin vuonna 2013. Pari piti suhteestaan matalaa profiilia, mutta keväällä 2014 VilleGalle myönsi IS:lle suhteen olevan ohi.

– Olen luvannut Ellille, etten puhu asiasta. Nämä ovat vähän vaikeita juttuja. Tämä on ikävä asia, tuolloin Tanssii tähtien kanssa -kisassa mukana ollut Ville sanoi IS:lle.

Uutuuskirjassa VilleGalle kuitenkin toteaa, ettei ole aivan varma, milloin pariskunnan suhde päättyi.

VilleGallen ja Sannin duettoversiossa Maijasen hittikappaleesta lauletaan muun muassa:

”Mä muistan kun me ekan kerran nähtiin / laivan käytäväl yhtäkkii sun silmät välähti...”

JVG Etenee -kirjassa kerrotaan, kuinka VilleGalle ja Elli tapasivat ensimmäistä kertaa talvella 2012 ruotsinlaivalla, jossa molemmat esiintyivät Goom-opiskelijaristeilyllä. Näin tapaamista kuvaillaan uutuuskirjassa:

”VilleGalle muistaa käytävältä silmät, jotka olivat kuin lamput. Paloautonpunaisesta huulipunastaan tunnettu Elli pysäytti hänet ja alkoi jutella. VilleGalle oli samasta sekunnista myyty.”

Kirjan mukaan suhde alkoi heti ja rytinällä. Suhteen kuvaillaan olleen kahden temperamenttisen luonnonlapsen suhde, jossa oli ihanaa intohimoa, mutta myös hirvittäviä ja turhanpäiväisiä riitoja, mustasukkaisuutta ja loputonta erokriiseilyä.

Kirjan mukaan Jare tottui kuuntelemaan keikkamatkoilla VilleGallen ja Ellin järjettömiä puheluita, joiden jälkeen VilleGalle oli hirveällä tuulella. Frimanin mukaan VilleGalle ei osaa sanoa, koska suhde päättyi tai edes minä vuonna. Suhteen veikataan päättyneen ehkä lopullisesti vasta ennen Vain elämää -leiriä, jolloin VilleGalle kirjoitti Lähtisitkö-dueton tekstin.

Friman toteaa kirjassaan, että Haloo Helsingin Köpis 2012 -kappale on kirjoitettu suoraan VilleGallelle, joka kuuli kappaleen ensimmäistä kertaa autossa ollessaan Ellin kanssa matkalla mökille. Teoksessa kuvaillaan tarkasti, kuinka VilleGalle kuuli Ellin hänestä kirjoittaman kappaleen ensimmäistä kertaa:

– Kuuntele, mä kirjoitin susta biisin, Elli sanoi vakavana ja laittoi Köpis 2012 -kappaleen demon soimaan.

Kirjan mukaan kappaleessa kerrotaan, kuinka Elli ei ensin luottanut, ja sitten kun hän vihdoin luotti, VilleGalle tahtoikin luovuttaa.

Suhteen kuvaillaan olleen sekava ja raastava suhde, jossa soudettiin ja huovattiin, se paljastuu muun muassa Köpis 2012:n sanoista:

”En kestä olla yhessä / en kestä olla erossa / en haluu ketään muuta / ja mul on jo uusi tyyppi kierrossa.”

– Oikeesti mä tajuan vasta nyt, että sehän kirjoitti sen tekstin, kun me oltiin vielä yhdessä, VilleGalle sanoo kirjaa varten tehdyssä haastattelussa kesällä 2016.

Kirjassa kerrotaan VilleGallen olleen pitkään hiljaa, kun hän kuuli kappaleen ensimmäistä kertaa.

– Miks sä et sano mitään! Elli kysyi poikaystävältään suuttuneena, jonka jälkeen pariskunnan kerrotaan alkaneen riidellä.

”Suhde kuuluu tarinaan”

VilleGalle kertoo Ilta-Sanomille, ettei miettinyt hetkeäkään, ettei hänen ja Ellin suhteesta kirjoitettaisi kirjassa.

– Suhde kuuluu tarinaan. Tämän viiden vuoden aikana, jos olen ollut parisuhteessa, niin kyllä siitä kerrotaan, VilleGalle sanoo ja jatkaa:

– Kirjaan on kiva kertoa tällaista. Olisi tylsää jättää kertomatta. Tämä on meidän elämää, suhde kuuluu tarinaan ja that’s it. Sen kanssa pitää elää. Olisi outoa, että jos kerromme kaikki asiat pienestä asti ja jättäisimme tärkeitä asioita elämästä loppupeleissä kirjasta pois. Se olisi mielestäni tyhmää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 19 kuollut ja 59 loukkaantunut – Ariana Granden konsertti päättyi tragediaan

    2. 2

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    3. 3

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    4. 4

      Katsojat järkyttyivät: Domina kertoi hämmästyttäviä detaljeja työstään aamu-tv:ssä – härskejä palveluksia julkkiksille

    5. 5

      Pekka Rinteen superkevät huipentuu – Nashville marssi finaaliin

    6. 6

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    7. 7

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    8. 8

      Ariana Grande rikkoi hiljaisuuden – twiittasi järkyttyneenä Manchesterin iskusta: ”Olen sanaton”

    9. 9

      Manchesterin poliisi: Areenalla kuollut ainakin 19, loukkaantuneita noin 50 – räjähdystä tutkitaan terrori-iskuna

    10. 10

      Poliisi suoritti hallitun räjäytyksen Manchester Arenan lähellä olevassa puistossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    2. 2

      Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    5. 5

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    6. 6

      Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

    7. 7

      Bestmanin törkeä puhe Pippan häistä vuoti julkisuuteen – vieraat vaivaantuivat: Rinnasti morsiamen koiraan

    8. 8

      Kanadan pelaajan MM-finaalin tökerölle tempulle tyrmäys myös suomalaisasiantuntijoilta: ”Karmivaa”

    9. 9

      IS seuraa: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 19 kuollut ja 59 loukkaantunut – Ariana Granden konsertti päättyi tragediaan

    10. 10

      Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    9. 9

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    10. 10

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 19 kuollut ja 59 loukkaantunut – Ariana Granden konsertti päättyi tragediaan

    2. 2

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    3. 3

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    4. 4

      Katsojat järkyttyivät: Domina kertoi hämmästyttäviä detaljeja työstään aamu-tv:ssä – härskejä palveluksia julkkiksille

    5. 5

      Pekka Rinteen superkevät huipentuu – Nashville marssi finaaliin

    6. Näytä lisää