Merja

Viihde

Valikko

Virpi Kätkä paljastaa noloimman tekonsa – lauloi alastomille opiskelijapojille: ”Kulkuset vaan heilui”

nolo paljastus
Virpi Kätkä pääsee Meidän perheen tähdissä muistelemaan noloimpia hetkiään.
Laulaja Virpi Kätkä kertoo Meidän perheen tähdet -ohjelmassa hulvattoman tarinan, jossa hän veti siskonsa Katjan kanssa sound checkiä yleisönään alastomat tanssivat nuoret miehet.

Kätkä pääsee arvaamaan ohjelmassa mikä hänen lastensa mielestä on nolointa, mitä äiti on tehnyt. Kätkällä on valittavana kolme vaihtoehtoa: Äiti kävi ensimmäistä kertaa salilla yli 40 vuotiaana, leikki putkimiestä, huusi autossa sen sanan, sekä lauloi ja nauroi alastomille miehille.

– Saaks lähtee, kiusaantunut Kätkä nauraa.

Kätkä sanoo kaikkien vaihtoehtojen pitävän enemmän tai vähemmän paikkansa. Esimerkiksi ronskeimmat kirosanat hän sanoo oppivansa siskoltaan Katjalta, jotka on saatettu toisinaan lipsauttaa lasten kuullen. Kätkä kertoo alastomille miehille tapahtuneen laulamisenkin olevan totta.

– Me Katjan kanssa tehtiin soundcheckiä Pohjanmaalla ja siellä oli poikaporukka, joka oli saunomassa yläkerrassa. He kuulivat, että olimme alakerrassa ja tulivat sinne pyyhkeet päällä. He pyysivät, että vetäkää vielä yksi souncheck-kappale. Katja sanoi, että jos otatte pyyhkeet pois ja tanssitte, niin me vedetään yksi kappale. Niinpä me vedettiin yksi kappale ja pojat tanssi ja kulkuset vaan heilui, hän muistelee.

Meidän perheen tähdet keskiviikkoisin TV5 klo 20.00

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    3. 3

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    4. 4

      Windows 10:n suurpäivityksessä on vikaa – älä tee tätä virhettä

    5. 5

      Kimi Räikköseltä tiukkaa puhetta baareissa käymisestä ja karaokesta – ”Että osaanko laulaa?”

    6. 6

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    7. 7

      Kommentti: Lintilän kaksoissalkusta nousemassa kohu – edessä valtavat jääviysepäilyt

    8. 8

      Tällainen on tuleva kulttuuriministeri Sampo Terho: Ex-rauhanturvaaja, Led Zeppelin -fani ja pöytälaatikkokirjailija

    9. 9

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    10. 10

      Antti Häkkäsestä odotetusti uusi oikeusministeri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    4. 4

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    5. 5

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    8. 8

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    9. 9

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    10. 10

      4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    3. 3

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    4. 4

      Windows 10:n suurpäivityksessä on vikaa – älä tee tätä virhettä

    5. 5

      Kimi Räikköseltä tiukkaa puhetta baareissa käymisestä ja karaokesta – ”Että osaanko laulaa?”

    6. Näytä lisää