Alvar, Auno

Viihde

Kuvat: He menevät naimisiin Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa

Julkaistu:

Hääohjelma
Ensitreffit alttarilla -ohjelman sinkut on julkistettu.
AVA-kanavan suositun Ensitreffit alttarilla -ohjelman kolmas tuotantokausi käynnistyy tänään tiistai-iltana ja kolmannen tuotantokauden avausjakso esitetään myös MTV3:lla.

Ohjelmassa kuusi sinkkua antaa kohtalonsa rakkausasiantuntijoiden käsiin ja menee naimisiin tuntemattoman ihmisen kanssa. Asiantuntijoina Ensitreffit alttarilla -sarjassa nähdään tänä vuonna erityistason seksuaaliterapeutti ja logoterapeutti Elina Tanskanen, psykologi ja kirjailija Tony Dunderfelt sekä Oxfordin yliopiston tutkija ja teologian tohtori Jason Lepojärvi.

Nyt MTV on julkaissut kuvat ja tiedot Ensitreffit alttarilla naimisiin menevistä sinkuista. Kolmannen tuotantokauden sinkut ovat 27–34-vuotiaita.

Tiistai-iltana klo 21 alkavassa jaksossa selviää, ketkä sinkuista muodostavat pariskunnat ja menevät keskenään naimisiin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Asiantuntijat uskovat valittujen sinkkujen mahdollisuuksiin löytää elämänmittaisen kumppanin ja kertovat sinkkujen olevan valmiita koitokseen.

– He ovat fiksuja, heillä on elämässään kaikki hyvin ja he ovat aidosti valmiita sitoutumaan, Tanskanen listaa.

– Kyse on kuudesta hyvin nykyaikaisesta ihmisestä, jotka ovat hyvin koulutettuja, omassa ammatissaan päteviä ja ovat maailmaa nähneitä. He ovat hieno kuvaus tästä nykypäivän parisuhteesta. Nyt on todella kysymys kahden itsenäisen ihmisen yhteen tulemisesta, Dunderfelt puolestaan kuvailee.

Katso sinkkujen esittelyt yllä olevalta videolta.

Ensitreffit alttarilla AVA-kanavalla tiistaisin klo 21.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjois-Korea: Rakettien ampuminen USA:n mantereelle on väistämätöntä – ”Trump on itsemurhatehtävällä”

    2. 2

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    3. 3

      Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

    4. 4

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    5. 5

      Poliisi: Itä-Lontoossa epäilty happohyökkäys – kuuden ihmisen uskotaan loukkaantuneen

    6. 6

      Prinssi Harry tapasi Melania Trumpin Kanadassa – Donald Trump hehkutti puolisoaan ylpeänä Twitterissä

    7. 7

      ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

    8. 8

      Kunniatohtoriksi nimitetyn Sauli Niinistön seremoniassa kävi kömmähdys – kuitattiin norjalaisvitsillä

    9. 9

      Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä

    10. 10

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    2. 2

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    3. 3

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    4. 4

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    5. 5

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    6. 6

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    7. 7

      Suomen elämänlanka voisi katketa kriisitilanteessa – tämä on huonosti tunnettu uhka

    8. 8

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    9. 9

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    10. 10

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    9. 9

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjois-Korea: Rakettien ampuminen USA:n mantereelle on väistämätöntä – ”Trump on itsemurhatehtävällä”

    2. 2

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    3. 3

      Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

    4. 4

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    5. 5

      Poliisi: Itä-Lontoossa epäilty happohyökkäys – kuuden ihmisen uskotaan loukkaantuneen

    6. Näytä lisää