Aatu, Aatto

Viihde

Valikko

Kauheita sabotointiyrityksiä kauneuskisassa – Miss Helsinki -finalisti avautuu kokemuksistaan: ”Naarmuja selässä”

Julkaistu:

miss helsinki 2016
Miss Helsinki -kilpailun finalisti on osallistunut Filippiineillä kauneuskilpailuihin.
Maria Mustonen, 26, osallistuu tänä vuonna Miss Helsinki -kilpailuun. Hän eteni äsken finaalikymmenikköön Martina Aitolehden järjestämässä Miss Helsinki -kilpailussa.

Mustonen kertoo IS:n haastattelussa, että hänellä on aiempaa taustaa kauneuskilpailuihin osallistumisesta. Mustosella on sekä Suomen että Filippiinien kansalaisuus, joten hän pääsi osallistumaan Filippiineillä järjestettyihin kauneuskilpailuihin. Hän kertoo osallistuneensa 19-vuotiaana Miss Earth -kilpailuun.

– Managerini sanoi, että sinne vaan! En ollut sitä ennen ollut koskaan kauneuskilpailussa, Mustonen sanoo.

Sen jälkeen hän osallistui vielä Miss Filippiinit -kisaan.

– Kilpailu on siellä paljon pahempaa ja kauneuskilpailut isompi juttu. Ihmiset ovat vuosi vuodelta kiinnostuneempia Suomessakin, mutta siellä se on erilaista.

– Voittajat ovat kavereitani ja he ovat kertoneet menneensä kisaan kolme tai neljä kertaa ennen kuin ovat voittaneet kruunun. Minuakin pyydettiin kisaan uudestaan osallistumiseni jälkeen, Mustonen kertoo.

Pahimmillaan kilpailu yltyi Mustosen mukaan niin pahaksi Filippiineillä, että kilpailijat pistelivät nuppineuloja toistensa mekkoihin ja katkoivat korkokengän remmejä toisiltaan salaa.

– Korkokenkien remmejä katkaistiin ja mekkoihin pisteltiin nuppineuloja. Bikinikierroksella naarmut näkyivät selässä, Mustonen muistelee.

– Filippiinit on kehitysmaa, joten siellä kauneuskilpailut ovat tie helpotukseen, hän lisää.

Nyt Mustonen ajatteli kokeilla siipiään kauneusalalla myös Suomessa.

– Olen tehnyt Filippiineillä tosi paljon kauneus- ja viihdealan hommia. Halusin valloittaa nyt myös Suomen. Se menee tavallaan samalla kaavalla, mutta kulttuuri on kuitenkin erilainen. Tykkään tosi paljon Suomesta, hän kertoo.

Miss Helsinki -kilpailussa annetaan perinteisesti voittajalle palkinnoksi lahjakortti kauneusklinikalle. Mustonen suhtautuu kauneusleikkauksiin hyväksyvästi, vaikka hänelle itselleen ei olekaan tehty kauneusleikkausta.

– Joka ikinen meistä saa tehdä kehollansa mitä haluaa. Se ei ole sellainen juttu minkä voi ottaa takaisin. Kannattaa miettiä sen verran, että tietää, mihin on ryhtymässä. En kuitenkaan ole sellainen, että tuomitsisin ketään, Mustonen pohtii

Jutun videolla Martina Aitolehti kertoo kilpailutunnelmista finalistien julkistamistilaisuudessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Auto suistui tieltä ja törmäsi valaisinpylvääseen – 16-vuotiasta kuskia epäillään törkeästä rattijuopumuksesta

    2. 2

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    3. 3

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    4. 4

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    5. 5

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    6. 6

      Lauri Markkanen teki NBA-historiaa – varattiin seitsemäntenä, siirtyy Chicago Bullsiin

    7. 7

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    8. 8

      Juhannusseurue huolestui, kun veneelle lähtenyt mies ei palannut – löydettiin hukkuneena

    9. 9

      Jääkaappi syttyi tuleen Pohjois-Karjalassa – koko rakennus tuhoutui

    10. 10

      Kiekkolegenda Matti Hagman sai upean kunnianosoituksen faneilta – Niklas-poika herkistyi kyyneliin: ”Tosi kova ikävä faijaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    2. 2

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    3. 3

      Lotta Näkyvä selittää rohkeita somekuviaan – kiusallisia kömmähdyksiä julkisilla paikoilla: ”Välillä unohdan laittaa pikkuhousut”

    4. 4

      13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

    5. 5

      Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

    6. 6

      Näin puhelu +44-alkuisesta mysteerinumerosta eteni – soittaja halusi tietää omaisuuksista

    7. 7

      Kike Elomaa palaa perussuomalaisiin – ”olen pahoillani tästä episodista”

    8. 8

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    9. 9

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    10. 10

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Kirpaisevat 10 kuvaa 2000-luvun alusta muistuttavat, että tatuoinnit todella ovat ikuisia – valitettavasti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Auto suistui tieltä ja törmäsi valaisinpylvääseen – 16-vuotiasta kuskia epäillään törkeästä rattijuopumuksesta

    2. 2

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    3. 3

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    4. 4

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    5. 5

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    6. Näytä lisää