Minja, Miisa

Viihde

Suomalaisten ujous hämmentää David Hasselhoffia – "Halataan!”

Julkaistu:

The Hoff kävi taas Suomessa.
David Hasselhoff on vieraillut Suomessa useaan otteeseen, ja hänellä olikin paljon sanottavaa suomalaisista ja meidän lahjakkuutemme laadusta.

– Suomalaisethan ovat erittäin lahjakasta kansaa – mikä on hauskaa, koska te olette niin ujoja. Teitä on mahdotonta saada näyttämään tunteita. Esimerkiksi viime vuonna show’n jälkeen yleisö taputti seisaallaan, mutta suomalaiset tuottajat sanoivat vain, että hyvin meni. Olin että miten niin hyvin, sehän oli loistavaa! He sanoivat, että juu, loistavaa oli. Sanoin, että kaikkihan oli mieletöntä! Tämä oli täysosuma! Mutta tuottajat sanoivat vain, että juu, tiedetään. Ettekö te jumankauta voi keskustella kanssani?

– Halataan! Herätkää, David sanoo.

Miestä hämmentää suomalaisten kainous, sillä hänen mielestään olemme kuitenkin erityislaatuisia:

– Itse olen ilmaisussani iso, joten yllätyn siitä, että teidän ujoutenne takana on uskomatonta talenttia. Kuten Samulla (Haber) ja Michael Monroella. Hän ei kyllä ole ujo, vaan paras rock-esiintyjä, jonka olen koskaan nähnyt. Hän on hyvä ystäväni ja erittäin, erittäin hyvä esiintyjä. Linda Lampeniuksen tunnen Baywatchin ajoilta, ja Krista (Siegfrids)… hekin ovat kaikki mielettömän lahjakkaita, mitä ei ehkä odottaisi suomalaisilta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Hasselhoffia huvittaa se, että hän saa Suomessa käydessään usein kävellä rauhassa ilman, että kukaan tulee juttelemaan:

– Rakastan käydä täällä myös siksi, että suomalaiset eivät uskalla tulla moikkaamaan! Kun he näkevät minut ja pyydän heitä luokseni, he kyllä tulevat. Mutta pystyn kävelemään kaupungilla ilman, että kukaan tulee juttelemaan", David nauraa.

Talent Suomi 25.9. alkaen sunnuntaisin ja torstaisin kello 20 Nelosella. Seuraa ohjelmaa Facebookissa, Instagramissa, Twitterissä ja Snapchatissa! #talentsuomi

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsalaislehti: Yli miljoona asiakasta harkitsee jättävänsä Nordean – ”Tämä näyttää hyvin huonolta”

    2. 2

      Iäkkään naisen kotiin pyrkinyt valepoliisi jäi rysän päältä kiinni Espoossa – lukkopainin harrastaja piti epäiltyä otteessaan

    3. 3

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    4. 4

      Vankiloma kestänyt lähes 3,5 vuotta – 80 nettipetoksen syytteet vanhenevat parin viikon päästä

    5. 5

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    6. 6

      TMZ: Kylie Jenner, 20, on kertonut ystävilleen olevansa raskaana

    7. 7

      Havaiji valmistautuu Pohjois-Korean vetypommikokeeseen – asukkaita kehotettiin varaamaan vettä ja ruokaa 14 päiväksi

    8. 8

      Ukrainan suurlähettiläältä poikkeuksellinen Venäjä-varoitus Suomelle – ”Suomen kansalaiset ovat levittäneet vahingollisia ajatuksia ”

    9. 9

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    10. 10

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    5. 5

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    6. 6

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    7. 7

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    8. 8

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    9. 9

      Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

    10. 10

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsalaislehti: Yli miljoona asiakasta harkitsee jättävänsä Nordean – ”Tämä näyttää hyvin huonolta”

    2. 2

      Iäkkään naisen kotiin pyrkinyt valepoliisi jäi rysän päältä kiinni Espoossa – lukkopainin harrastaja piti epäiltyä otteessaan

    3. 3

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    4. 4

      Vankiloma kestänyt lähes 3,5 vuotta – 80 nettipetoksen syytteet vanhenevat parin viikon päästä

    5. 5

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    6. Näytä lisää