Minja, Miisa

Viihde

Sairaus romahdutti Raakel Lignellin hyvän kunnon: ”Itku on tullut monta kertaa”

Julkaistu:

Haastattelu
Kaksi vuotta sitten Raakel Lignell oli elämänsä kunnossa, mutta ei jaksanut nousta sängystä ylös. Sen jälkeen haasteita asetti lonkkaleikkaus, joka aiheutti pitkään operaation jälkeen kipuja. Nyt elämä alkaa vihdoin voittaa.
Ruskettunut Raakel Lignell saapuu meikittömänä ja hieman säikkynä studioon meikattavaksi. Juontaja-bloggari on ollut koko kesän lomanvietossa mökillä maalla ja Helsingin vilinä tuppaa saamaan sydämen väpäjämään.

– En ole ikinä nähnyt tällaisia määriä kantarelleja! Olen mennyt marjojen ja sienien perässä, joten tämä ihmismäärä tuntuu aivan järkyttävältä, Lignell nauraa railakkaasti ja istuu tottuneesti kaunistettavaksi.

Loppuvuodesta 50 vuotta täyttävä Lignell hehkuu seesteisyyttä ja hyvää oloa. Hän kertookin poteneensa ikäkriisin jo aikaisemmin.

– Muutama vuosi sitten koti alkoi tyhjetä lapsista, ja samaan aikaan aloin miettiä, mitä haluan tehdä loppuelämälläni. Mihin suuntaan haluan lähteä viemään elämääni? Tai elämäämme, koska toivon sydämestäni, että se voisi olla yhteinen taival, Lignell sanoo aviomieheensä Nickeen viitaten.

Toisaalta moni asia alkaa olla viisikymppisenä helpompaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Tässä iässä tuntee jo ominais­laatunsa ja hyväksyy, mitkä asiat itselle sopivat ja mitkä eivät. Kaikkea ei tarvitse väkisin yrittää. Myös rentous on eri luokkaa kuin nuorempana, eikä viiden lapsen mankelin jälkeen ole enää mitään luuloja itsestään. Ne on otettu satoja kertoja päivittäin pois, hän nauraa.

Ikäkriisi iski puun takaa

Kanaemoksi ja hössöttäväksi mutsiksi itseään kutsuva Lignell on aina halunnut olla mukana kaikessa.

– Nyt vuorossa on kaunis luovutus. Heillä on oma elämänsä, ja jos en tykkää jostain poikaystävästä, ei ole pakko. Ja se vaihtuu kuitenkin, hän helähtää jälleen kikatukseen.

– Ja ehkä ihanin juttu tässä iässä on se, että ymmärtää kuinka elämä menee vaiheittain. Ne menevät aina ohi. Huonoa taas se, että tervettä päivää ei näe, aina on joku paikka rikki. Elämä on tässä vaiheessa aika paljon eri asioista luopumista. Sen hyväksyminen vaatii surutyötä, mutta tavallaan se on ihan lohdullistakin.

Ikäkriisi iski oikeastaan puun takaa juuri kun Lignell oli elämänsä kunnossa Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta saadun ammattimaisen treenimäärän vuoksi vuonna 2013.

– Yhtäkkiä ajattelinkin, että apua, onko mun elämä loppu. Tässäkö tämä oli. Tanssii tähtien kanssa oli upea kokemus, mutta jälkikäteen ymmärsin, miten älyttömän kuluttavaa aikaa se oli. Elimistö kävi kierroksilla, koska yhtään lepopäivää ei voinut pitää.

”Voisiko joku nosturi nostaa mun kättä”

Kovien tanssitreenien jälkeen Lignell oli huippukunnossa, mutta kaksi vuotta sitten yhtäkkiä hänen oli vaikea nousta sängystä. Energiaa ei riittänyt mihinkään siitä huolimatta, mitä pani suuhunsa tai kuinka paljon nukkui.

– Sairastuin kilpirauhasen vajaatoimintaan, joka iski päälle äkäisesti. Tein sen, mikä oli pakko, kaikki muu jäi.

– Tunne oli sellainen, että voisiko joku nosturi nostaa mun kättä. Väsymys oli järjetön. Mikään aikaisempi konsti ei toiminut, liikunta tai ruokavalio, Lignell kuvailee.

Lopulta hän hakeutui lääkäriin, ja tulosten selvittyä alkoi sopivan lääkityksen etsiminen.

– Lääkityksen kanssa on ollut iso kokeiluruljanssi, mutta nyt arvot alkavat lopultakin liikkua parempaan suuntaan. Alan tunnistaa vähitellen itseni.

Kiloista on turha puhua mitään, koska taudin kuvaan kuuluu, että aineenvaihdunta väsähtää riippumatta ruokatavoista tai liikuntamääristä.

– Se on suorastaan piinaavaa. Myöskään stressi ei varsinaisesti auta asiaa.

Raskas vuosi

Viime vuonna Lignell oli kärsinyt tarpeeksi kauan synnynnäisestä lonkkaviasta, joka aiheutti pitkään ongelmia.

– Se olisi pitänyt operoida varmaan vuosia sitten, mutta siirsin leikkausta jatkuvasti, koska jännitin sitä niin paljon. Enkä jännittänyt turhaan.

Syyskuussa leikkauksesta tulee kuluneeksi vuosi.

– Se (vuosi) on ollut ihan paska, vaikka leikkaus meni hyvin. Koko elimistö meni sekaisin ja koska heti lähdin sauvojen kanssa liikkeelle, kaiken kukkuraksi tulehtui olkapää. Olen kärsinyt paljon kivuista enkä ole pystynyt tekemään oikein mitään.

Nyt tilanne alkaa helpottaa.

– En tarvitse enää lepoon särkylääkkeitä. Pitää vain kärsivällisesti jaksaa vahvistaa lihaksia, hermottaa ja kuntouttaa. Toistoja toistojen perään. Mutta mikään ei tule helposti, varsinkaan tämän ikäisenä.

Fysioterapeutti auttaa

Lignelliä auttaa fysioterapeutti, joka suunnittelee liikkeet ja tsemppaa.

– Nyt treenaan lonkan ehdoilla lihaskuntoa, liikeratoja ja tasapainoa. Yritän myös kävellä koko ajan, ennätykseni taitaa olla nyt seitsemän kilometriä ilman, että olen joutunut konttaamaan kotiin. Itku on tullut monta kertaa, ja välillä olen käynyt kovemmassa jumpassa, vaikka tiedän, että ei saisi. Mutta välillä on pakko päästä purkamaan pahat energiat pois. Sitten taas kömpötellään.

Lignell on hyväksynyt sen, että rajut treenit taitavat olla hänen kohdaltaan ohi.

– Eikä minulla ehkä ole siihen enää tarvettakaan. Ei kroppaa voi piiskata miten vaan. Tässä iässä tärkeämpää on kokonaisvaltainen tasapainon ja stressin huomioiminen, lempeämpi treeni. Aikaisemmin taas urheilin tosi kovaa. Silloin piti olla aina ihan tapissa. Vain siitä sain hyvän fiiliksen. Nyt toivon ainoastaan sitä, että jalasta tulisi mahdollisimman kivuton ja pysyisin mahdollisimman pitkään toimintakykyisenä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsalaislehti: Yli miljoona asiakasta harkitsee jättävänsä Nordean – ”Tämä näyttää hyvin huonolta”

    2. 2

      Vankiloma kestänyt lähes 3,5 vuotta – 80 nettipetoksen syytteet vanhenevat parin viikon päästä

    3. 3

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    4. 4

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    5. 5

      Iäkkään naisen kotiin pyrkinyt valepoliisi jäi rysän päältä kiinni Espoossa – lukkopainin harrastaja piti epäiltyä otteessaan

    6. 6

      Havaiji valmistautuu Pohjois-Korean vetypommikokeeseen – asukkaita kehotettiin varaamaan vettä ja ruokaa 14 päiväksi

    7. 7

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    8. 8

      TMZ: Kylie Jenner, 20, on kertonut ystävilleen olevansa raskaana

    9. 9

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    10. 10

      Ukrainan suurlähettiläältä poikkeuksellinen Venäjä-varoitus Suomelle – ”Suomen kansalaiset ovat levittäneet vahingollisia ajatuksia ”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    5. 5

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    6. 6

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    7. 7

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    8. 8

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    9. 9

      Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

    10. 10

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsalaislehti: Yli miljoona asiakasta harkitsee jättävänsä Nordean – ”Tämä näyttää hyvin huonolta”

    2. 2

      Vankiloma kestänyt lähes 3,5 vuotta – 80 nettipetoksen syytteet vanhenevat parin viikon päästä

    3. 3

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    4. 4

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    5. 5

      Iäkkään naisen kotiin pyrkinyt valepoliisi jäi rysän päältä kiinni Espoossa – lukkopainin harrastaja piti epäiltyä otteessaan

    6. Näytä lisää