Alma

Viihde

Valikko

Jyrki Sukula joutui kasvokkain itsensä kanssa: ”Olin alkaa itkeä”

Julkaistu:

Sukulan suojatit
Jyrki Sukulan uusi ohjelma, Sukulan suojatit, sai huippukokin hämmästelemään nykynuorten avoimuutta. Ohjelman nuorilla on takanaan rankkoja tarinoita.
Nelosella alkaa syyskuun 28. päivä uusi kotimainen reality-ohjelma, Sukulan suojatit. Siinä huipukokki ja ravintola-alan moniammattilainen Jyrki Sukula ottaa siipiensä suojaan kahdeksan elämän kolhimaa nuorta ja opastaa heidät peruskoulutuksen kautta ravintola-alan töihin.

Sukula kertoo idean ohjelmaan syntyneen omista ja kokemuksista ja kohtaamisista nuorten kanssa sekä huolesta nykynuorison tilanteesta. Hän halusi myös laittaa hyvän kiertämään: Sukula itse aikanaan, täysin päämäärättömänä juuri peruskoulunsa päättäneenä nuorena hakeutui keittiöapulaiseksi ja sattui saamaan tukea ja inspiraatiota oikeanlaisilta ihmisiltä – ja samalla tiellä hän on edelleen.

– Tavoitteenani oli sytyttää näissä nuorissa kipinä ja saattaa heidät viitoitetun polun päähän. Halusin auttaa heitä löytämään tekemisen ja elämään tarttumisen tahdon. He itse ovat sitten vastuussa siitä, syttyykö kipinästä tuli ja mikä kaikki heille lopulta on mahdollista, Sukula sanoo.

 

Kuvittelin itsestäni enemmän kuin olen, mikä tuli ilmi esimerkiksi riittämättömyyden tunteena.

Sukula valitsi ohjelmaan kahdeksan 18–24-vuotiasta nuorta lähes 500 hakemuksen joukosta yhdessä Helsingin Nuorisoasiainkeskuksen nuoriso-ohjaajan Pinja Suorsan kanssa. Ainoa kriteeri valinnassa oli täysi-ikäisyys.

– Luotin omiin vaistoihini ja kantokykyyni, jossa menin kyllä lopulta ihan pieleen. Kuvittelin itsestäni enemmän kuin olen, mikä tuli ilmi esimerkiksi riittämättömyyden tunteena, Sukula myöntää.

Sukula ja nuoret tekivät yhteistyötä kuusi kuukautta. Nuorten avoimuus omasta menneisyydestään ja elämänsä vaikeuksista sai Sukulan hämmästymään ja huomaamaan omat heikkoutensa.

– Nykynuoret puhuvat avoimesti asioista, joista me 60-luvulla syntyneet emme helposti puhu. Nuoret itse puhuvat ohjelmassa kameralle aika rankkoja juttuja, sellaisia, joista omat aikalaiseni ovat vain vaienneet, Sukula sanoo.

– Ehkä mä olen vielä just se arkkityyppi, joka ei osaa käsitellä näitä asioita oikein. Tänään, kun radiossa puhuin oikeasti ekan kerran kaikesta, olin alkaa itkeä. Olen äärimmäisen hyvä näyttelemään kovanaamaa, näköjään.


Näin Sukula ohjelmassaan luotsaamat nuoret esittäytyvät Nelosen tiedotteessa:

Pernilla, 22, muutti 15-vuotiaana Haminasta Helsinkiin. Pernillan vanhemmat ovat eronneet ja välit äitiin tulehtuneet. Ensimmäiset vuodet Helsingissä menivät viihteellä ja luottotiedot katosivat pikavippien myötä. Nyt hän haluaa muuttaa elämänsä suuntaa ja näyttää epäilijöilleen – vaikka kotona ei tuettu eikä uskottu unelmointiin, kuka tahansa voi halutessaan onnistua.

– Mulla on ollut aina huono itsetunto. Lapsuus oli vaikea, mun äiti haukkui mua tosi paljon. Mulla on ollut vaikea suhde ruokaan, olen ollut ylipainoinen ja alipainoinen, Pernilla kertoo itsestään.

Roni, 21, valmistui 18-vuotiaana puusepäksi, mutta joutui vakavaan liikenneonnettomuuteen, rikkoi polvensa, menetti työkykynsä ja elämänilonsa. Nyt hän haluaa uuden ammatin.

– Se on pienestä kiinni, yks kaks sulla ei olekaan oikein mitään. Mä olen ollut tähän asti periaatteessa saikulla ja taistellut vakuutusyhtiön kanssa, Reni kertoo.

Retua, 20, kiusattiin ala-asteella paljon pienikokoisuutensa takia. Hän ahdistui eikä koulu maistunut, peruskoulun päättötodistus ol ihuono samoin kuin Retun itsetunto. Kone- ja metallialan opinnotkin jäivät lopulta kesken, kun skeittaus ja konsolipelit kiinnostivat enemmän. Hiljattain tyttöystävän löytänyt Retu haluaa nyt elämänsä kuntoon.

– Mä oon ollu koulukiusattu. Porukalla vaan tyyliin otetaan käsistä ja jaloista kiinni, ja heitetään roskikseen tai puskaan, Retu kertoo.

Abdi, 20, on syntynyt Vaasassa mutta asuu nyt äitinsä ja kolmen nuoremman sisaruksensa kanssa Helsingissä. Isän kuolema Abdin ollessa murrosiän kynnyksellä oli kova paikka ja sai nuoren miehen vihaiseksi – hänestä tuli kiusaaja. Somalitaustainen Abdi on kuitenkin kohtelias ja vanhempiaan kunnioittava ja varma siitä, että hän tulee vielä menestymään – tulevaisuuden suunta on kuitenkin vielä epäselvä.

– Todellisuudessa kukaan ei tunne mua kunnolla. 7–8-luokilla olin kiusaaja. Kiusasin ihmisiä. Halusin vain olla vihainen maailmalle.

Matti, 21, on varttunut perhekodeissa ja kärsinyt nuorempana masennuksesta. Hän jännittää sosiaalisia tilanteita ja elämä pyörii vain japanilaisen popkulttuurin ympärillä. Usean eri alan opinnot ovat aina jääneet kesken motivaation puutteen takia. Työkokeilu lounasravintolassa herätti kuitenkin mielenkiinnon ravintola-alalle. Hän haluaisi, että hänen vanhempansa olisivat hänestä ylpeitä.

– Suurin osa elämästäni on ollut masentunutta aikaa, Matti sanoo.

Juulia, 18, alkoi lintsata niin paljon 9. luokalla, että lopulta hänet otettiin sijoitukseen ja lähetettiin kouluun Kouvolaan, kauas pois huonosta seurasta ja kuvioista. Hän saikin suoritettua peruskoulun loppuun hyvin numeroin. Liiketalouden opinnot Helsingissä jäivät kuitenkin kesken motivaation puutteen takia. Hän unelmoi oman ravintolan perustamisesta.

– Tein alaikäisenä mitä mua huvitti, Julia myöntää.

Tiaa, 24, koulukiusattiin niin rankasti, että lopulta lintsaaminen johti peruskoulun keskeyttämiseen. Tia muutti 15-vuotiaana poikaystävän perässä Tampereelle ja elämä oli päihteiden täyttämää ajelehtimista. Erottuaan hän palasi kotiseudulle Järvenpäähän ja pääsi irti päihteistä. Hän haluaa voittaa ahdistuskohtaukset ja mennä nyt vihdoin elämässään eteenpäin.

– Mä en ole käynyt yläastetta koskaan loppuun. Mua kaduttaa koko mun elämässäni eniten se, että olen jättänyt koulut kesken. Se on aiheuttanut mulle pelkkää paskaa, kaaosta, masennusta, ahdistusta, ihan älyttömästi kaikkea huonoa, Tia sanoo.

Silver, 21, on aktiivinen ja sosiaalinen skeittaaja Kontulasta, Helsingistä. Hän työskenteli kolme vuotta autokuriirina, mutta uupui, lopetti työt ja alkoi hengailla. Nyt hän on kyllästynyt harhailemaan ja haluaa elämälleen suunnan.

– Vain muutamat ihmiset tietää mun lapsuudesta. Mä en kerro siitä mitään. Siitä ei tiedä melkein kukaan mitään, Silver tunnustaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maailman vaarallisimmaksi nimetyllä lentokentällä tapahtui kuolonuhreja vaatinut turma

    2. 2

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    3. 3

      Espoossa kuollut moottoripyöräilijä oli pakenemassa poliisia

    4. 4

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    5. 5

      Nuori nainen löytyi kuolleena asunnosta – poliisi epäilee uhrin käyttäneen vaarallista huumetta

    6. 6

      Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

    7. 7

      Nimetön viesti paljasti miesystävän kaksoiselämän – koston kierre vei sairaanhoitajan käräjille

    8. 8

      Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

    9. 9

      Kimi Räikkönen sai kehut tärkeältä Ferrarin mieheltä

    10. 10

      Kansanedustaja Kärnä kehottaa Ylen Jääskeläistä eroamaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    2. 2

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    3. 3

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    4. 4

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    5. 5

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    6. 6

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    7. 7

      10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

    8. 8

      Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

    9. 9

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    10. 10

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maailman vaarallisimmaksi nimetyllä lentokentällä tapahtui kuolonuhreja vaatinut turma

    2. 2

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    3. 3

      Espoossa kuollut moottoripyöräilijä oli pakenemassa poliisia

    4. 4

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    5. 5

      Nuori nainen löytyi kuolleena asunnosta – poliisi epäilee uhrin käyttäneen vaarallista huumetta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    2. 2

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    3. 3

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    4. 4

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    5. 5

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    6. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. Näytä lisää