Manu, Manne, Immo

Viihde

Valikko

Lauantaina tulee 21 elokuvaa – katso ainakin Tommi Korpelan suoritus miesprostituoituna

Elokuvat
Ilta-Sanomat Tv-lehden elokuvakriitikot arvioivat kaikki lauantain elokuvat.
Tommi Korpela tekee elämänsä roolisuorituksen Aleksi Salmenperän elokuvassa Miehen työ (2007). Korpela näyttelee nelikymppistä perheenisää, joka potkut saatuaan ajautuu hankkimaan perheelleen elannon miesprostituoituna. Hän salaa uuden työnsä masennuksesta kärsivältä vaimoltaan (Maria Heiskanen).

Elokuva on saanut lukuisia palkintoja Suomessa ja ulkomailla. Korpela voitti elokuvasta miespääosa-Jussin ja Jani Volanen sivuosa-Jussin. Elokuva oli myös Suomen Oscar-ehdokas.


Päivän kaikkien elokuvien arviot:

Vipo ja pyramidien ihmeet (2014)

Fox klo 7.47

Lastenanimaatio, IS-arvio 1,5/5

Vipo, lentävä koira ja Peppi, omasta mielestään tosi kaunis lelukissa seikkailevat perheen pienimmille suunnatussa, suomeksi puhutussa animaatioelokuvassa. Digitaaliselta piirrosjäljeltään vaatimattomassa seikkailussa ollaan aluksi Norjassa avustamassa joulupukin poroa Petteri Punakuonoa, joka on ajautunut henkilökohtaiseen kriisiin, sillä sen nenä ei ole punainen. (69) TK

Mustesydän (2008)

Fox klo 11.05

Fantasiaseikkailu, IS-arvio 2/5

Cornelia Funken fantasiaromaanitrilogian ensimmäiseen osaan perustuva Mustesydän vie kirjojen maailmaan. Brendan Fraser näyttelee varhaisteini-ikäisen tytön (Eliza Bennett) isää, jolla on kyky saada kirjoitettujen tekstien hahmot elämään. Monien viime vuosien fantasiatarinoiden tyyliin kiinnostavan alun jälkeen pääosaan nousee tavanomainen erikoistehostehulluttelu. (102) TK

Scooby-Doo! Mask of the Blue Falcon (2010)

MTV3 klo 12.30

Animaatioseikkailu, IS-arvio 1,5/5

Hömelö koira sekä koko Scooby-Doo -jengi matkaa sarjakuvamessuille pitkässä animaatioelokuvassa. Messuilla esiintyy hyvis Sininen Haukka mutta myös pahis herra Hyde. Meno on yllättäen humoristisia perus-Scoobeja selvästi pelottavampi. (78) TK


Kaunotar ja Kulkuri II: Pepin seikkailut (2001)

Nelonen klo 19.30

Lastenanimaatio, IS-arvio 2/5

Disneyn hienon 50-luvun klassikkoanimaation vaatimattomassa ja piirrosjäljeltään halvannäköisessä, suoraan dvd:llä julkaistussa jatko-osassa pääosaan nousee Kaunottaren ja kulkurin pentu Pepi. Suomeksi puhutussa ja etenkin ärsyttävästi lauletussa seikkailussa kulkukoiraksi haluava Pepi karkaa ja lähtee tien päälle. (66) TK

Beverly Hills kyttä III (1994)

Nelonen klo 21.00

Toimintakomedia, IS-arvio 1,5/5

Suulaan ja aikaansaavan jeparin kolmas, täysin tarpeeton tuleminen vie Eddie Murphyn sekä konnat huvipuistoon, jonne paikallistuu kovin räiske. Tuloksena on löysää ilotulitusta ja vain pari suhteellisen onnistunutta vitsiä. (99) HIM


Titaanien raivo (2012)

Sub klo 21.00

Historiallinen seikkailu, IS-arvio 2/5

Sam Worthington, Liam Neeson, Ralph Fiennes, Édgar Ramírez ja John Bell kohtaavat Titaanien taistelun (2010) jatko-osassa. Jälleen ollaan Kreikan mytologioista hilpeästi hollywoodilaisittain vapaasti muokatussa digifantasiamaailmassa. Liekit loimottavat, kun hulvattoman hölmössä tehostehutussa jumalat, titaanit ja ihmiset ottavat yhteen. (99) TK

Oikeesti aikuiset 2 (2013)

TV5 klo 21.00

Sekoilukomedia, IS-arvio 1/5

Jatko-osan käynnistää pissivä peura ja samalla tasolla tämän lapsellisen huumorin riemuvoitto pysyy muutenkin. Adam Sandlerin lössykän habituksen ympärille rakennettu pikkukaupungin perhekuvioiden esittely on enemmänkin alapääorientoitunut sketsikooste kuin juonellinen elokuva. Mitä ihmettä Salma Hayek, Maria Bello ja Steve Buscemi tekevät tässä sekoilussa? (100) TK


Friends with Kids (2012)

Ava klo 21.00

Romanttinen draamakomedia, IS-arvio 2/5

Tolkuttoman puheliaassa draamakomediassa ystäviensä riiteleviä lapsiperheitä kammoksuvat, sinkkuina elävät parhaat ystävykset (Adam Scott ja Jennifer Westfeldt) päättävät tehdä lapsen sitoutumatta toisiinsa. Perusperherakenteen aluksi haastavassa tarinassa päädytään lopulta aivan perinteiseen parisuhdekuvioon. (107) TK

Tripla-Alice (2007)

Fox klo 21.05

Perhekomedia, IS-arvio 1/5

Yhdentekevässä amerikkalaisessa tv-komediassa pähkäillään latteasti sitä, miten työssä käyvä nykyperheenäiti selviää velvoitteistaan miehen ja kahden pienen lapsen kanssa. (87) TK

Miehen työ (2007)

TV2 klo 21.30

Draama, IS-arvio 2,5/5

Tommi Korpela näyttelee elämänsä roolissa betonitehtaalta potkut saavaa nelikymppistä perheenisää. Hänen on ryhdyttävä miesprostituoiduksi elättääkseen lapsensa ja masennuksesta kärsivä vaimonsa (Maria Heiskanen). Aleksi Salmenperän realistisen humoristinen elokuva lähestyy perhekriisin ja miesprostituution teemoja sortumatta yksinkertaistuksiin. (94) TM

Ammattina murha, L.A. County (2000)

Hero klo 21.35

Rikosjännäri, IS-arvio 2/5

Halvan näköinen tv-elokuva sijoittuu maksetun seksin ja rikollisten Los Angelesiin ja kertoo poliisien sivukujille sijoittuvista murhatutkimuksista. Rähjäinen strippiklubi on tuhopoltettu ja samalla yläkerrassa asunut nelihenkinen aasialaisperhe on menettänyt henkensä. David Anspaughin ohjaus on taloudellisen toteavaa, toimintaa ei juuri ole. Homma nojaa tuntemattomiin, lähinnä tv-sarjoissa esiintyneisiin näyttelijöihin. Heistä tunnetuin on pääosassa näyttelevä Miguel Ferrer. (81) TK

Johan Falk 15 – Veritimantit (2015)

MTV3 klo 22.45

Dekkari, IS-arvio 3/5

Kierrokset sen kuin vain lisääntyvät ruotsalaisessa dekkarisarjassa. Armottoman kovaotteisessa, rujon väkivaltaisessa jaksossa rikollisten lisäksi Falkin (Jakob Eklund) arkea kiusaa hänen perhettään kiristävä outo nainen. Poliisien vehkeily konnien kanssa saa karmaisevat seuraukset. Sivuosassa vilahtaa suomalaisvahvistus Peter Franzén tatuoituna itärikollisena. (99) TK

Rakkaus ja intohimo (1987)

Kutonen klo 23.00

Eroottinen draama, IS-arvio 2/5

Caligulasta (1979) parhaiten muistettavan italialaisohjaajan Tinto Brassin eroottinen draama sijoittuu kesäisen välimerellisiin maisemiin. Amerikkalaisen pariskunnan (Nicola Warren ja Andy J. Forest) haahuilevat, vähäpukeiset seksiseikkailut ovat aika hupaisaa menoa. (96) TK

Big Trouble (2002)

Nelonen klo 23.10

Sekoilukomedia, IS-arvio 3/5

Barry Sonnenfeldin hulvattoman sekoilukomedian pääosia esittävät Tim Allen ja Rene Russo. (85) TK


Hercule Poirot: Aikataulukon arvoitus (1992)

TV1 klo 23.35

Dekkari, IS-arvio 2/5

Hercule Poirot (David Suchet) ja kapteeni Arthur Hastings saavat purtavakseen kinkkisen tapauksen, kun aakkosjärjestystä noudattava sarjamurhaaja päästelee ihmisiä päiviltä. Brittiläistä kurinalaisuutta noudattaen hommaan ryhdytään sanallisen miekan sivalluksin. Kerronnan kuivakkuus on tyylilaji. (103) TK

Kolme tuumaa (2011)

Fox klo 2.15

Tieteisdraama, IS-arvio 1,5/5

Amerikkalaisessa tv-elokuvassa rakkaudessa pettynyt nuori mies Walter (Noah Reid) saa salamasta päähänsä ja huomaa omaavansa telekineettisiä voimia. Vaikka Walter pääsee mukaan erikoislahjakkaiden ihmisten salaiseen ryhmään, ei dialogia tulvivasta elokuvasta kasva kuin halpahintainen X-Men-kopio, ilman toimintaa ja erikoisefektejä. (95) TK

After Life (2009)

Fox klo 4.00

Kauhu, IS-arvio 3/5

Ruumishuoneella kuhisee puolalaissyntyisen Agnieszka Wojtowicz-Vosloon amerikkalaisessa esikoisohjauksessa. Liam Neeson on erikoinen hautausurakoitsija ja Christina Ricci auto-onnettomuudessa henkensä menettänyt nainen, joka on jäänyt kuoleman ja elämän välitilaan haahuilemaan. Pienellä budjetilla pyöräytetty kauhutarina toimii pienistä puutteistaan huolimatta mallikkaasti. (98) TK

Uusinnat edellispäiviltä:

Beverly Hillsin kyttä II, Hero klo 13.10, toimintakomedia, IS-arvio 2/5

PopFan, Hero klo 19.50, draamajännäri, IS-arvio 1,5/5

Pipo tiukalla, Nelonen klo 1.00, komedia, IS-arvio 2/5

Zohan – lupa saksia, TV5 klo 0.05, komedia, IS-arvio 2/5

  • TV-lehti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Oletko nähnyt Joonas Ryhästä? Soita havaintosi poliisille

    2. 2

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    3. 3

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    4. 4

      Nämä kaikki julkkikset ovat ehdokkaana kuntavaaleissa – mukana Salkkarit-tähti, takavuosien laulaja ja urheilijamestari

    5. 5

      Vesijärvi: Pilkkijät lähtivät kahville, palatessa järvessä polski pelastuslaitoksen sukeltaja

    6. 6

      Näin elää autotehtaan nostama Uusikaupunki – kerrostalon kaikki asunnot myytiin kolmessa päivässä

    7. 7

      Jopa yli miljoona suomalaista kärsii ikävästä vaivasta – monet eivät edes tahdo saada apua oireisiinsa

    8. 8

      Kommentti: Miksi vauhti ei riitä, Kimi Räikkönen?

    9. 9

      Muumimaailman viereinen etsintä: Helikopterin löytämästä railosta nostettu kalastaja on kriittisessä tilassa

    10. 10

      Tuhannet osoittaneet mieltä Venäjällä – Medvedeviä vaaditaan tilille korruptiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    3. 3

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    4. 4

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    5. 5

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    6. 6

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    7. 7

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    8. 8

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    9. 9

      Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

    10. 10

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Oletko nähnyt Joonas Ryhästä? Soita havaintosi poliisille

    2. 2

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    3. 3

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    4. 4

      Nämä kaikki julkkikset ovat ehdokkaana kuntavaaleissa – mukana Salkkarit-tähti, takavuosien laulaja ja urheilijamestari

    5. 5

      Vesijärvi: Pilkkijät lähtivät kahville, palatessa järvessä polski pelastuslaitoksen sukeltaja

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    3. 3

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    4. 4

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    5. 5

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. Näytä lisää