Juha, Janne, Jani

Viihde

Valikko

Pate Mustajärvi kärysi ratista: 1,7 promillea – isot sakot ja ehdollista vankeutta

Julkaistu:

Rokkitähti Pate Mustajärvi on tuomittu 50 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen rattijuopumuksesta.
Popedan keulahahmo, muusikko Pate Mustajärvi ajoi autoa heinäkuussa Kihniössä alkoholin vaikutuksen alaisena. Kun poliisi pysäytti Mustajärven, miehen veressä oli alkoholia 1,7 promillea.

Syyksi Mustajärvi selitti sen, että hän oli nauttinut alkoholia edellisenä iltana.

Tapaus tuli ilmi Pirkanmaan käräjäoikeuden julkisuuteen toimittamista raporteista. Tuomiosta kertoi ensin Aamulehti.

Asia käsiteltiin oikeudessa heinäkuussa kirjallisessa menettelyssä. Mustajärvi ei halunnut asialle suullista käsittelyä.

Pate tuomittin 50 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä kahdeksan kuukauden ehdolliseen ajokieltoon ja 3 745 euron sakkoihin.

Ajokiellon ehdollisuutta perustellaan sillä, että Mustajärvi tarvitsee työnsä takia ajolupaa. Hän ajaa keikkamatkat yleensä itse.

Pate Mustajärveä ei ole aikaisemmin tuomittu rattijuopumuksesta. Sen sijaan muita ongelmia alkoholi on menneisyydessä aiheuttanut.

Kesällä 2007 Pate kiidätettiin keikkapaikalta sairaalaan henkihieverissä. Sen jälkeen hän ryhtyi kohtuuden ystäväksi.

Heinäkuussa 60 vuotta täyttänyt rokkikukko Pate Mustajävi on nähty viime aikoina hyväkuntoisena keikoilla ja muussa julkisuudessa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  3. 3

    Jimi, 12, rakensi juhannuksen näppärimmän tee-se-itse-grillin ja säästi 15 senttiä: ”Päihittää megagrillit”

  4. 4

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  5. 5

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  6. 6

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  7. 7

    Vakavasti palanut Juhani Palmu on yhä nukutettuna – reagoinut silti Leila-vaimonsa ääneen: ”Uskon hänen kuulleen”

  8. 8

    Yhdysvaltain julkaisemat kuvat kertovat, kuinka lähelle venäläishävittäjä tuli Itämerellä: ”Noin 1,5 metriä”

  9. 9

    Mies hukkui Iijokeen – ohikulkija huomasi vedessä olleen ihmisen

  10. 10

    Lewis Hamilton täräytti ylivoimaisesti paalupaikalle – Räikkönen löi Vettelin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  2. 2

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  3. 3

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  4. 4

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  5. 5

    Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

  6. 6

    Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

  7. 7

    Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

  8. 8

    Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

  9. 9

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  10. 10

    Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  3. 3

    8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  9. 9

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  10. 10

    Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  3. 3

    Jimi, 12, rakensi juhannuksen näppärimmän tee-se-itse-grillin ja säästi 15 senttiä: ”Päihittää megagrillit”

  4. 4

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  5. 5

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  6. Näytä lisää