Usko

Viihde

Valikko

Ensitreffit alttarilla –Miia julkaisi ensimmäisen vilauksen uudesta rakkaastaan – ”Löysin itseni oman kullan kainalosta”

Uusi onni
Tosi-tv-sarjan ensimmäisellä kaudella mukana ollut Miia Ezen on löytänyt uuden rakkauden eronsa jälkeen.
Ensitreffit alttarilla -tosi-tv-sarjassa ensikohtaamisella avioitunut Miia Ezen on löytänyt uuden onnen. Ezen meni sarjassa naimisiin Olli Laineen kanssa, mutta parin liitto päättyi eroon reilu vuosi avioitumisen jälkeen, kesällä 2015.

Eron jälkeen Miia viihtyi sinkkuna, mutta paljasti elokuun alussa olevansa parisuhteessa.

– Ruusumies eli uusi parisuhteeni on tällä hetkellä yksi tärkeimmistä asioista elämässäni ja se on syy ”kiireille”, Miia kertoo tuoreessa blogipäivityksessään.

Miia ei kuitenkaan paljasta miehen henkilöllisyyttä, vaan ilmoittaa kutsuvansa miestä jatkossakin blogissaan Ruusumieheksi.

– En tule julkaisemaan hänestä tunnistettavia kuvia, koska haluan pitää tämän parisuhteen yksityisenä. Tulette kuulemaan kuitenkin hänestä silloin tällöin, koska hän on nykyään osa elämääni, Miia kertoi tuolloin blogissaan.

Tuoreimmassa blogikirjoituksessaan ja Instagram-tilillään julkaisemassa kuvassa Miia kuitenkin paljastaa vilauksen rakkaastaan. Kuvassa Miia hymyilee miehen kainalossa.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Miia kirjoittaa blogissaan kuluneen viikkonsa tapahtumista.

– Kaiken tämän lomassa löysin itseni vielä oman kullan kainalosta ja ainoan kuvan olen siitä ikuistanut Snapchattiin. Siitä teille tässä kopio. Viikon parhaan hetken näet siis alla. Miten se pappi sanookaan? ”Kaikista suurin on rakkaus.”

Eronsa jälkeen Miia etsi uutta puolisoa muun muassa Tinder-deittisovelluksesta, mistä hän kertoi myös blogissaan.

– Sinänsä suhteen etsiminen karahtaa ainakin itselläni korvaan, koska en myönnä todella etsiväni miestä. Kaikki on todella hyvin näinkin. Ainahan sitä haluaa mitä ei saa, hän muotoilee ja kertoi tavanneensa sovelluksen kautta mielenkiintoisia ihmisiä.

– Voisinko sanoa, että he päihittävät mennen tullen baariaikojeni tuttavuudet, Miia kuvaili Tinder-kokemuksiaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      Valelääkäri Esa Laihon tuomio koveni – määrättiin heti vangittavaksi

    3. 3

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    4. 4

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    5. 5

      Suomalaisten eläkkeissä isot erot – katso, paljonko kotikunnassasi saadaan

    6. 6

      Savon Sanomat: 7-vuotiaan pojan yliajosta syytetty mies murtui oikeudessa

    7. 7

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    8. 8

      Kotiliesi: Vappu Pimiä sijoitti luomubisnekseen ja menetti rahansa

    9. 9

      Entinen teini-idoli Pikku G palasi lavalle 10 vuoden tauon jälkeen! Liput myytiin loppuun alle tunnissa: ”Ensimmäinen reaktio oli, että ei”

    10. 10

      Nämä neljä entistä Anttilan tilaa muuttuvat Tokmanneiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    2. 2

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    3. 3

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    4. 4

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    5. 5

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    6. 6

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    7. 7

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    8. 8

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    9. 9

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    10. 10

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      Valelääkäri Esa Laihon tuomio koveni – määrättiin heti vangittavaksi

    3. 3

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    4. 4

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    5. 5

      Suomalaisten eläkkeissä isot erot – katso, paljonko kotikunnassasi saadaan

    6. Näytä lisää