Aatu, Aatto

Viihde

Valikko

Jasmin Mäntylä yritti itsemurhaa – avoin tilitys IS:lle: ”Dennis tuli kotiin ja löysi minut”

Julkaistu:

Itsemurhayritys
Pr-töitä tekevä Jasmin Mäntylä oli vuosi sitten niin ahdistunut, että hän yritti itsemurhaa. – Häpeän nyt koko asiaa, hän sanoo nyt.
Monissa erilaisissa elämäntilanteissa mukana ollut kaunotar Jasmin Mäntylä, 34, oli ajautunut vuosi sitten avioliitossaan niin pahaan tilanteeseen, että hän halusi pois tästä maailmasta. Jasmin oli aviossa brittiläisen Dennis Bramleyn, 65, kanssa ja liitto oli tullut tiensä päähän jo ennen kuin se oli oikeastaan alkanutkaan.

– Olin suhteessamme tavattoman onneton ja ahdistunut. Ollessani kotona tuntui kuin olisin elänyt raskaiden kaltereiden takana. Olin myös äärettömän yksinäinen, Jasmin kertoo Ilta-Sanomille.

Jasminin elämänasenne on aina ollut sellainen, että vaikka asiat olisivat kuinka huonosti, hän pyrkii löytämään niistä jotakin hyvää. Viime vuonna hän ei vain enää löytänyt ongelmiinsa minkäänlaista ratkaisua. Jasmin ei nähnyt muuta pakotietä kuin oman elämän riistäminen.

– Tiesin epäonnistuneeni suhteessani Dennisiin, mutta en jollain tavalla halunnut sitä itselleni myöntää. Asiat olivat sittenkin niin huonosti, että ainoa tapa ne ratkaista oli yrittää riistää oma henki, Jasmin muistelee viime vuoden lokakuun tapahtumia.

Vuosi on kulunut ja kun kaunotar nyt miettii tapahtunutta, hän pudistaa päätään. Hänen on vaikea tajuta asioiden olleen niin täydellisessä umpisolmussa, että hän ajautui itsemurhayritykseen. Mäntylän itsemurhayrityksestä kertoi ensin Seiska.

Dennisillä ja Jasminilla oli jälleen ollut kova riita ja sen seurauksena aviomies lähti kotoa ovet paukkuen. Jasmin jäi yksin ja hän tunsi olonsa ahdistuneeksi.

– Ex-miehelläni oli lääkekaapissa lukematon määrä pillereitä. Nappasin niitä kourallisen. Kun Dennis tuli kotiin, hän löysi minut ja soitti ambulanssin. Minulla ei ole hajuakaan siitä, milloin Dennis tulisi kotiin, mutta onneksi tuli ajoissa, Jasmin kertoo.

Sairaalassa Jasminille tehtiin vatsahuuhtelu, jonka jälkeen hän jäi tarkkailtavaksi. Sairaalavuoteella maatessaan Jasmin oli käynyt liittoaan läpi ja tehnyt päätöksensä. Päästyään kotiin Jasmin päätti palata Suomeen ja erota miehestään.

– Totta kai olen tätä itsemurhayritystä ajatellut ja häpeän tekoani. Olin vain niin onneton, etten enää nähnyt muuta ulospääsyä. Nyt en edes voi ymmärtää, että olen tehnyt kuten tein, nykyisin australialaisen Richard Testerin, 48, kanssa seurusteleva Jasmin kertoo hiljaisella äänellä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

  4. 4

    Aku Hirviniemieltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

  5. 5

    Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

  6. 6

    Johnny Depp vitsaili Donald Trumpin salamurhaamisesta: ”Se on vain ajan kysymys”

  7. 7

    Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

  8. 8

    Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

  9. 9

    Venäläismedia: Putin aloitti jo vaalikampanjansa – yhtenä aseena animaatioelokuvat

  10. 10

    Venäjä julkaisi videon: Sotalaivat ja sukellusvene ampuivat Kalibr-risteilyohjuksia Isis-kohteisiin Syyriassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

  3. 3

    Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

  4. 4

    Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

  5. 5

    Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

  6. 6

    Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

  7. 7

    Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

  8. 8

    Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

  9. 9

    Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

  10. 10

    Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  2. 2

    8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

  3. 3

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  4. 4

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  5. 5

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  6. 6

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  7. 7

    Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

  8. 8

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  9. 9

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  10. 10

    Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

  4. 4

    Aku Hirviniemieltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

  5. 5

    Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

  6. Näytä lisää