Aija, Aava

Viihde

Valikko

Tuukka ja Olga Temonen ottivat jättilainan Apulanta-elokuvaa varten – kiinnittivät käytännössä koko omaisuutensa

teit meistä kauniin
Elokuvan tuottajina toimiva pariskunta pisti henkilökohtaisen omaisuutensa likoon saadakseen elokuvan tehtyä.
Punk-bändi Apulannasta kertova Teit Meistä Kauniin -elokuva saa pian ensi-iltansa. Elokuva valottaa 1990-laman aikaan perustetun bändin alkuaikoja ja sen jäsenten elämää Heinolassa.

Elokuvan tuottajina toimii näyttelijä Olga Temonen ja Apulanta-yhtyeen entinen basisti ja elokuvaohjaaja Tuukka Temonen. Temonen on paitsi tuottanut, myös ohjannut elokuvan ja vaimo Olga näyttelee elokuvassa ja toimii sen apulaisohjaajana.

Temoset kertovat tuoreessa Teit Meistä Kauniin -kirjassaan siitä, miten pian ensi-iltansa saava elokuva syntyi. Iitissä maatilaa pyörittävä pariskunta suhtautui elokuvan tekemiseen intohimoisesti ja se päätettiin tehdä keinolla millä hyvänsä.

– Asetimme elokuvalle tavoitebudjetin, 1 300 000 euroa. Sillä rahalla saisimme vapauden tehdä kaiken, mitä oli suunniteltu ilman, että tarvitsisi pihistellä, Olga Temonen kirjoittaa kirjassa.

Pariskunta alkoi etsiä yhteistyökumppaneita. Elokuva tuntui kiinnostavan ja se sai hyvän vastaanoton. Tunnustelujen perusteella he uskoivat saavansa elokuvan rahoituksen kasaan helposti.

Suomessa elokuvien pääasiallinen rahoittaja on Suomen elokuvasäätiö, jonka varat tulevat esimerkiksi Veikkauksen tuotoista. Elokuvasäätiön tuki on elintärkeä elokuville, sillä ilman sitä yhteistyökanava ja levittäjä eivät lähde mukaan elokuvan tekoon.

Temonen kertoo kirjassa, että ilman kanavaa ja levittäjää elokuvasäätiö puolestaan ei yleensä anna rahoitusta.

Teit Meistä Kauniin -elokuvan rahoitus ei lopulta järjestynytkään niin helposti kuin Temoset olettivat, ja elokuvasäätiö ei aluksi lähtenyt tukemaan elokuvaa.

Pariskunta päätyi tilanteeseen, jossa heillä oli elokuvan potentiaaliset näyttelijät valittu ja suunnitelma elokuvan teosta valmiina, mutta rahoitus puuttui. Kun kuvauksien alkuun oli aikaa vain 2,5 kuukautta, olivat he saaneet kasaan vain 90 000 euroa.

– Olimme yksimielisiä siitä, että elokuva oli tehtävä, keinolla millä hyvänsä, koska olimme jo sanoneet, että tämä tehdään, Olga Temonen kirjoittaa.

Tuottajapariskunta pohti vaihtoehtoja viime kesänä Suomen hiljentyessä kesälomalle ja he yrittivät viime hetkellä saada liikemiesystäviään rahoittamaan projektia. Kukaan ei kuitenkaan uskaltanut lähteä mukaan ja Temoset jäivät yksin elokuvansa kanssa.

– Ainoa jäljelle jäänyt vaihtoehto oli mennä hattu kourassa pankkiin ja hakea lyhytaikaista lainaa elokuvan kuvauksia varten, Olga Temonen selittää kirjassa.

– Kiinnitimme kotimme, Tuukan äidin kodin ja yrityksen kiinteistön elokuvan kuvaamiseen tarvittavaan lainaan. Samalla Tuukka otti myös arvokkaan henkivakuutuksen laina-ajalle, siltä varalta jos jotain käy.

Kesäkuussa 2015 elokuvasäätiö antoi lisäksi 15 000 euron kehittämistuen.

Temoset pyysivät mukaan elokuvaan ystäviään television ja elokuvien parissa minimoidakseen kustannukset. Lähes kaikki lähtivät innolla mukaan ja he saivat elokuvan budjetin pysymään maltillisena.

– Nostimme pelastavan pankkilainamme kuvausten kolmannen viikon alussa ja maksoimme koko työryhmälle heidän palkkionsa jo kuvausten aikana.

Lopulta Temoset saivat myös rahoittajia mukaan elokuvaansa ja esitysoikeudet ostava kanavakin löytyi.

– Jos kaikki menisi oikein hyvin ja elokuvasäätiökin vielä innostuisi, rahaa saattaisi jäädä vielä elokuvan jälkitöihinkin, Temonen toteaa kirjassaan.

Temosen kirjasta ei kuitenkaan käy ilmi, että tosiasiassa Suomen elokuvasäätiö tuki Teit meistä kauniin -elokuvaa yhteensä 395 000 eurolla. Ensin säätiö myönsi viime vuoden kesäkuussa 15 000 euron kehittämistuen, helmikuussa 2016 elokuva sai 300 000 euron arvoisen tuotannon ennakkotuen ja kesäkuussa elokuva sai 80 000 euron markkinointi- ja levitystuen.

Teit meistä kauniin -elokuva valmistui tänä keväänä ja sen ensi-ilta on 7. syyskuuta. Elokuvan päärooleissa nähdään Tatu Sinisalo, Iiro Panula, Teppo Manner ja Roope Salminen.

Artikkelia oikaistu tiistaina 16.8. klo 18.07. Juttuun korjattu, että toisin kuin Temosen kirjassa väitetään, Teit meistä kauniin -elokuva sai Suomen elokuvasäätiöltä yhteensä 395 000 euroa tukea.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puhelimen hukkuminen pelasti Riikan ja Tiian Las Vegasin ryöstötilanteelta: ”Nyt korkkarit jalasta ja juostaan!”

    2. 2

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    3. 3

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    4. 4

      Nurmijärveläinen Seppo, 72, kiskoi järvestä oudon mulkosilmäisen mörköhauen – ”Jotain erikoista tuli...”

    5. 5

      ”Soita nimismiehelle, että tulee hakemaan nuo raatonsa pois” – Näin Pihtiputaan poliisisurmat etenivät 48 vuotta sitten

    6. 6

      Henkilöauto törmäsi Tuusulassa harjauskuorma-auton perään – kuljettaja kuoli

    7. 7

      Läppärikielto tuli voimaan – lentoyhtiöt keräävät laitteita lähtöporteilla

    8. 8

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    9. 9

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    10. 10

      Maailmankuulu Bellagio-hotelli evakuoitiin – silminnäkijät: Aseistautunut mies sikanaamiossa avasi tulen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    5. 5

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    6. 6

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    7. 7

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    8. 8

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    9. 9

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    10. 10

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puhelimen hukkuminen pelasti Riikan ja Tiian Las Vegasin ryöstötilanteelta: ”Nyt korkkarit jalasta ja juostaan!”

    2. 2

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    3. 3

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    4. 4

      Nurmijärveläinen Seppo, 72, kiskoi järvestä oudon mulkosilmäisen mörköhauen – ”Jotain erikoista tuli...”

    5. 5

      ”Soita nimismiehelle, että tulee hakemaan nuo raatonsa pois” – Näin Pihtiputaan poliisisurmat etenivät 48 vuotta sitten

    6. Näytä lisää