Tiina, Kirsi, Krista

Viihde

Valikko

Toimitusjohtaja Sami Hedberg sai työntekijöiltään ohjeen Konttorin kuvauksiin: ”Eihän sun tarvitse edes näytellä!”

Julkaistu:

konttori
The Officen Suomen version eli Konttorin pääosaan valittu Sami Hedberg on oikeassa elämässä roolihahmonsa tavoin pomo.
Yksi Suomen suosituimmista koomikoista muuntautuu ensi vuonna paperitarviketoimiston pikkupomoksi, kun kulttisarja The Officen kotimainen versio Konttori julkaistaan Elisa Viihteellä ja myöhemmin Nelosella.

– Humoristina ja koomikkona allekirjoitan erittäin vahvasti tämän kulttisarjan sisällön. Tykkään! ohjelman pääosaan valittu Sami Hedberg hehkuttaa ISTV:n haastattelussa.

Hän uskoo sarjan toimivan mainiosti myös Suomessa, koska ”konttoreissa tapahtuvat perusasiat ovat samoja kaikkialla maailmassa.”

– Firmojen sisällä tapahtuu herkullisia tilanteita, Konttorissa pikkupomo Pentti ”Pena” Markkasta esittävä Hedberg tietää.

– Varmaan moni toimitusjohtaja voi samaistua hahmooni, samoin muihinkin sarjan työntekijöihin.

Hedbergiltä löytyy itseltäänkin toimitusjohtajakokemusta. Hänen pyörittämänsä tuotantoyhtiön palkkalistoilla on ollut parhaimmillaan seitsemän työntekijää, joille myös paljasti taannoin tulevan tv-projektinsa.

– He sanoivat, ettei sun tarvitse edes näytellä Konttorissa! Että menet sinne vain omana itsenäsi, Hedberg nauraa.

– Kyllä mä ehkä vähän samaistun tähän roolihahmoon. Omastakin suusta tulee paljon omasta mielestä hyviä juttuja, jotka eivät sitten välttämättä uppoakaan työntekijöille…

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Yksi Suomen etsityimmistä henkilöistä jäi kiinni – KRP: ”Yleisön tarkat silmät auttoivat”

    3. 3

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    4. 4

      Poliisi julkaisi kuvan Sveitsin epäillystä moottorisahahyökkääjästä

    5. 5

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    6. 6

      Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

    7. 7

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    8. 8

      Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

    9. 9

      Yllättävä F1-väite Valtteri Bottaksen tilanteesta – Vettel jatkosopimuksen tiellä!

    10. 10

      Nainen kärsi ummetusvaivoista koko ikänsä – sai lopulta yllättävän diagnoosin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    3. 3

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    4. 4

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    7. 7

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    8. 8

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    9. 9

      Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

    10. 10

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    6. 6

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    7. 7

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    8. 8

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    9. 9

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    10. 10

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Yksi Suomen etsityimmistä henkilöistä jäi kiinni – KRP: ”Yleisön tarkat silmät auttoivat”

    3. 3

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    4. 4

      Poliisi julkaisi kuvan Sveitsin epäillystä moottorisahahyökkääjästä

    5. 5

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    6. Näytä lisää