Varpu, Vaula

Viihde

BB-Kaki oli menettää henkensä viime vuonna – tytär syntyi päivälleen vuosi myöhemmin: ”Oli tunteellinen hetki”

Julkaistu:

Tosi-tv-tähti
Big Brother -suosikki Kari ”Kaki” Hautoniemi oli menettää henkensä viime vuonna.
Big Brotherin ystävät muistavat BB-Kakin eli Kari Hautoniemen vuoden 2006 BB:stä. Puhelias ja naurava Kaki oli talossa pisimpään, mutta hävisi suorassa finaalilähetyksessä ”Pirpanalle” eli Sari Nygrenille.

Autistinuorten avustajana työskentelevä Kaki kuvailee kisan jälkeen eläneensä perheellistä elämää.

– BB oli hienoa aikaa elämässä. Siinä pääsi testaamaan omia psyykkisiä voimavarojaan, kun oli kolme kuukautta samassa tilassa. Olen miettinyt, että perhana, onko siitä todella kymmenen vuotta, Kaki sanoo.

Kaki kertoo, että hänet edelleen tunnistetaan usein, mikä on toisinaan ihmetyttänyt hänen viisivuotiasta poikaansa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Osa ihmisistä kuvaa suoraan kännykällä minua tai en tiedä, jos ne pelaavatkin Pokémon-peliä, Kaki nauraa.

Kaki avioitui Big Brother -aikaisen tyttöystävänsä kanssa ja pariskunnalla on kaksi lasta: viisivuotias poika ja nelikuinen tytär. Kuopuksen syntymään Kaki uskoo liittyvän suurempia voimia.

Tytär syntyi tasan vuosi sen jälkeen, kun Kaki oli saanut sydäninfarktin. Viime vuonna Kakilla oli hengenlähtö lähellä, kun sydäninfarktin jälkeen hänen päävaltimonsa repesi varjoainekuvauksessa.

– Oli tunteellinen hetki, kun neiti syntyi samana päivänä vuotta myöhemmin. Hän syntyi vielä kuusi päivää myöhässä. Aivan kuin olisi tiennyt odottaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    2. 2

      Päätös: Pirkko-ilves lopetetaan torstaina heti aamulla – ”Perustelu oli eläinsuojelullinen”

    3. 3

      Jari Sillanpää avautui yllättäen pohjanmaalaisessa radio Pookissa ääni särkyen – ”Tämä poika on aika maassa”

    4. 4

      OP:n Reijo Karhinen eläkkeelle – uusi pääjohtaja valittu

    5. 5

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    6. 6

      Päiväkodin lastenhoitaja välitti alaikäisille viinaa, 13-vuotias tyttö sai alkoholimyrkytyksen – uskomaton vyyhti paljastui

    7. 7

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    8. 8

      Entinen Ensitreffit alttarilla -vaimo kauhistui uuden Ensitreffit-parin meiningistä: ”Huolestuttaa kyllä”

    9. 9

      90-luvun suosikkiohjelmasta Härdellistä repesi raivoisa rähäkkä – ex-radiojuontajat ilmiriidoissa: ”Olen ottanut yhteyttä lakimieheen”

    10. 10

      ”Kuin raivo härkä” Jake LaMotta on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    2. 2

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    3. 3

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    4. 4

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    5. 5

      Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

    6. 6

      Säteilevä morsian! Juontaja Ellen Jokikunnas meni naimisiin – häät järjestettiin pikavauhtia

    7. 7

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    8. 8

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    9. 9

      Helsingissä etsitty 15-vuotias tyttö löytyi terveenä Turusta

    10. 10

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    2. 2

      Päätös: Pirkko-ilves lopetetaan torstaina heti aamulla – ”Perustelu oli eläinsuojelullinen”

    3. 3

      Jari Sillanpää avautui yllättäen pohjanmaalaisessa radio Pookissa ääni särkyen – ”Tämä poika on aika maassa”

    4. 4

      OP:n Reijo Karhinen eläkkeelle – uusi pääjohtaja valittu

    5. 5

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    6. Näytä lisää