Hanna, Johanna, Jenni

Viihde

Valikko

Ex-kulttuuritoimittaja muistelee kuollutta Jouko Turkkaa: Hän huusi puhelimeen, että olen pettänyt hänet

Julkaistu: , Päivitetty:

Turkka 1942-2016
Teatterilegenda ei halunnut haastatteluaan etukäteen luettavaksi, mutta suuttui kuitenkin puoli vuotta julkaisun jälkeen.
Pitkän ja ansiokkaan uran Ilta-Sanomien kulttuuritoimittajana tehnyt, eläkkeellä oleva Marja-Liisa Lappalainen muistaa 22.7.2016 kuolleen Jouko Turkan hyvin värikkäänä persoonana.

– Haastattelin häntä keväällä 2005 Turussa. Jouko oli siitä haastattelusta niin innoissaan. Hän sanoi kuumeensakin laskeneen haastattelun aikana ja käski kokeilemaan otsaa, Lappalainen kertoo.

Lappalainen tarjosi juttua Turkalle etukäteen luettavaksi.

– Hän vain heilautti kättään ja sanoi, että ”ei tarvitse”.

Jutun otsikoksi päätyi Lisää seksiä - Jouko Turkka tahtoo vapauttaa naiset. Turkka kertoi värikkäässä haastattelussa haluavansa yllyttää ja vapauttaa naisten seksuaalisuutta.

– Puoli vuotta jutun julkaisun jälkeen soitin hänelle ihan toisesta asiasta. Turkka huusi puhelimeen, että olen pettänyt hänet ja viittasi siihen vanhaan juttuun, Lappalainen sanoo.

– Kauan hän piti asiaa sisällään, jostain syystä. Jutussa hän luonnehti minusta ihan hauskasti tunnettuja poliitikkoja.

Juttu julkaistu Ilta-Sanomissa 9. huhtikuuta 2005.

Jouko Turkka kiirehtii teatterilaisten suosimaan turkulaisravintolaan hikisenä ja kuumeisena. Aluksi hän pyytää anteeksi muutaman minuutin myöhästymistä. Edellisenä iltana Turun kaupunginteatterissa nähtiin Turkan kirjoittama ja ohjaama Konkurssisirkus.

Kun Turkan ohjauksesta on kyse, muutama katselija sai esityksestä tarpeekseen jo puoliajalla. Osittain pitkästyttävän näytelmän pelastavat Turkan huumori ja hyvät näyttelijäsuoritukset.

Tosin loppuviikon uutiset kertoivat, että näytelmä loppui tältä keväältä kokonaan: näyttelijä Kirsi Tarvaisen polvi vaatikin kiireisen leikkauksen.

Monissa Turkan näytelmissä seikkailevat poliitikot ja talouselämän vaikuttajat.

Tulossa on poikkeuksellisen mielenkiintoiset presidentinvaalit, koska Euroopan investointipankin varapääjohtaja

Sauli Niinistö suostui kokoomuksen ehdokkaaksi. Nyt odotetaan, saavatko keskustalaiset ehdokkaakseen pääministeri Matti Vanhasen ja demarit istuvan presidentin Tarja Halosen.

Turkan mielestä henkilökysymykset peittävät politiikan merkityksettömyyttä ja turhuutta.

– Luokkataistelu on kiepahtanut ylösalaisin. Ammattiyhdistykset ovat menettäneet valtaansa. Ennen proletaarit pistivät työpaikoilla johtoa ahtaalle, mutta nyt johto pistää proletaareja ahtaalle, Turkka sanoo.

Turkkaa huolestuttaa tungos ja ylituotanto, jota maapallon kuormitus ei voi kestää.

– Kaiken tämän peittää tämä hölmö politiikka, joka ei tuota yhtään mitään. Politiikka käyttää verotusoikeutta ja tärkeilemällä päättää, mitä kaikille jaetaan. Mikään ei kuitenkaan muutu, koska kukaan ei luovu mistään.

Muuttuisiko silti jotain, jos Suomi saisi porvaripresidentin?

– Sillä ei olisi mitään merkitystä. Äänestäminen on vain konsti päästä vastuusta.

Niinistö, Vanhanen ja Halonen ovat kuitenkin sen verran kiinnostavia, että Turkka suostuu arvioimaan heitä.

Pienikokoinen Turkka soveltaa miehiin hormoniteoriaa, jonka hän on kuullut juoksija Juha Väätäiseltä. Teorian mukaan mieshormoni katkaisee pituuskasvun, joten lyhyissä miehissä on enemmän testosteronia kuin pitkissä.

Niinistö ei ole kovin pitkä, mutta Turkka ei anna siitä paljonkaan pisteitä.

– Hän on Kasper-nuken näköinen. Ainoa mitä Niinistöstä tiedetään, on se, että hän tupakoi ja näyttää kiusaantuneen tuskansa rypistämällä otsaansa.

Niinistöllä on tavallisen juristin tyyli. Juristit eivät anna nöyryyttää tai hassuttaa itseään vaan pysyvät asiassa. Mitä muuta Niinistöllä on osoittaa, että hänen paineenkestonsa olisi jotenkin isompi kuin muiden?

– Vanhanen on 197 senttiä pitkä, rauhallinen mies. Turkan analyysin jälkeen Vanhanen on jo ehtinyt kertoa asumuserostaan.

– Urho Kekkosen tapaan kepulaisen poliitikon pitää olla naistenmies. Vanhanen on mammanpoika, kouluyhteiskunnan tuote. Pituus kertoo, että hänellä ei ole tarpeeksi mieshormonia.

– Vanhanen on vähän kuin täti, jonka nenä punertaa liikutuksesta, kun jollekin pitää antaa vähemmän. Hänessä on surkuttelun ja lohdutuksen tuntua.

Halonen moikkasi Turkkaa asuessaan Kalliossa.

– Halosessa on perususkottavuutta ja myös jotain ilkikurista ja epäsovinnaista.

Turkan mielestä Halonen on poliitikkona uskottavampi kuin kaunotar Tanja Karpela, jossa on jotain hyvin epäuskottavaa.

Turkan mielestä todennäköistä on, että Halonen valitaan uudelleen presidentiksi, jos tämä ryhtyy ehdokkaaksi.

– Ensin innostutaan johonkin uuteen, sitten katsotaan, että ei siinä taida sittenkään olla sen enempää, otetaan se vanha vaan.

Turkka huomauttaa, että tyypiltään Halonen ei kuitenkaan ole aikamme sankaritar.

– Aikamme nainen on kookas ja kaunis kuten esimerkiksi Hewlett-Packardin pääjohtaja Carleton Fiorina, joka sai potkut työstään.

– Miehiä ei pysty pitämään kurissa ilman äreetä seksiä. Naisen pitää olla sillä tavalla seksikäs, että lihavat miehet häpeevät itteensä ja mahaansa, Turkka liioittelee.

Naispoliitikkojen onni on, että he saavat käyttää mikrofonia, joka vahvistaa heidän äänensä.

– Jos eduskunnassa mikrofonit otettaisiin pois, naiset joutuisivat kiljumaan puheensa, mikä kuulostaisi naurettavalta.

Turkan mielestä Anneli Jäätteenmäki ei sopinut kenenkään mielikuvaan pääministerinä. Hän nostaa sankariksi keskustan puoluesihteerin Eero Lankian, joka lohdutti Jäätteenmäkeä, kun tämä joutui valehtelunsa takia jättämään virkansa.

– Lankia on kepun kova poika, maalaishurmuri, jota ei hyppyytetä, Turkka ihailee.

Eduskunnan pitkässä puhemiehessä Paavo Lipposessa Turkka näkee vettyneen uppotukin murhetta.

Työeläkeyhtiö Eteran toimitusjohtaja Kalevi Hemilä muistuttaa hänen mielestään ranskalaista filmitähteä, joka sopisi komisarion rooliin.

Politiikassa henkilön antama vaikutelma on tärkeämpi asia kuin luullaan.

Teatteri on Turkan mielestä menettänyt asemansa. Hän muistelee vähän haikeana menneitä aikoja, jolloin hän, Kalle Holmberg ja Ralf Långbacka olivat omasta mielestään Suomen parhaat ohjaajat.

– Taidealalla vallitsee nyt sama hölisevä narsismi ja itsetärkeily kuin ennen 60-lukua. Elokuva ja musiikki ovat menneet teatterin ohi. Nuoret näyttelijät haluavat tv-sarjoihin ja elokuviin, teatteriin ne tulevat vain saadakseen kokemusta.

Turkan mielestä vanhentuneita, historiallisia näytelmiä, esimerkiksi Ibseniä, ei kannattaisi enää esittää ollenkaan. Sen sijaan Shakespearen näytelmät toimivat nykyajassa, koska hänen näytelmänsä eivät ole historiallisia vaan absurdeja.

Seksi pyörittää Turkan mielestä maailmaa, ja myös teatteria. Kysymykseen miksi Konkurssisirkuksessa on niin paljon seksiä Turkka vastaa, että hän haluaa yllyttää ja vapauttaa naisten seksuaalisuutta.

– Jos kaikki naiset myöntäisivät nymfomaniansa, niin koko sukupuolten välistä epäluuloa ei olisi!

Miehisyyttään Turkka trimmaa nostamalla painoja.

Urheilua arvostava Turkka on kuullut, että jalkapallossa ja jääkiekossa liigamestaruustasolla puolet urheilijoista on biseksuaaleja.

Hän ei ihmettele homosuhteita yhtään.

– Vahvinta jätkää ihaillaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    2. 2

      Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

    3. 3

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    4. 4

      Alisa Vainio ei juokse Kalevan kisoissa – kärsii nyt mykoplasmasta ja keuhkoklamydiasta

    5. 5

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    6. 6

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    7. 7

      Poliisi tehovalvoo mökkiteitä ja kesäpaikkakuntia koko ensi viikon

    8. 8

      Tältä näyttää uuden Tuntematon sotilas -elokuvan juliste – iloton kuva muistuttaa Laineen versiosta

    9. 9

      Älä kokeile kotona: Huippumallin asu on niin kauhea, että se on jo upea

    10. 10

      7 yleisintä turistihuijausta – älä haksahda tai menetät vähintään rahasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    2. 2

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    3. 3

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    4. 4

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    5. 5

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    6. 6

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    7. 7

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    8. 8

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    9. 9

      Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

    10. 10

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    10. 10

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    2. 2

      Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

    3. 3

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    4. 4

      Alisa Vainio ei juokse Kalevan kisoissa – kärsii nyt mykoplasmasta ja keuhkoklamydiasta

    5. 5

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    2. 2

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    3. 3

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    4. 4

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    5. 5

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. Näytä lisää