Leena, Matleena

Viihde

Valikko

Suosikkitubettaja Lakko elättää itsensä ja avovaimonsa harrastuksellaan – Näin syntyy video!

Julkaistu:

YOUTUBE
Eric ”Lakko” Savolainen kertoo olleensa vielä muutama vuosi sitten ujo raksapoika Jämsästä. Nyt hänellä on Youtubessa yli 370 000 tilaajaa.
23-vuotias Eric Savolainen tunnetaan paremmin nimellä Lakko. Youtubeen ammatikseen videoita tekevä Jämsässä syntynyt ja kasvanut Savolainen on yksi Suomen suosituimmista tubettajista yli 370 000 tilaajallaan.

Savolaisen videoiden aiheet menevät laidasta laitaan: Hän tekee vlogeja, pelivideoita ja sketsejä. Lisäksi hän on julkaissut omaa musiikkia sekä ollut mukana TV-ohjelmassa.

Savolaisen arkipäivät ovat vaihtelevia, mutta yksi asia on aina varmaa: Päivän hän aloittaa Youtubea selaamalla.

– Joka päivä tulee tehtyä jotain tubettamiseen liittyvää. Katson joko muiden videoita tai teen omia videoita, kertoo Savolainen IS:lle.

Yli 370 000 tilaajaa tekee Savolaisesta yhden Suomen suosituimmista tubettajista, mutta mies ei itse tilaajamäärää seuraa niin ahkeraan.

– Tilaajamäärähän on ihan huikea, mutta mulle se on vain luku. Tietenkin on hienoa, että niin moni tykkää katsoa mun videoita.

– Suosioni ”salaisuus” on varmasti aitous ja persoona, johon moni pystyy samaistumaan. Varsinkin pelaajat, kun teen enimmäkseen pelivideoita.


Videoita hän kanavalleen lataa noin kerran viikossa. Välillä videoita tulee useammin, mutta harva tietää hänen käyttävän yhteen videon jopa kymmenenkin tuntia.

– Teen omia videoita silloin kun on fiilistä, joten joskus saatan vielä kolmen aikaan yöllä olla editoimassa videota tai kuvaamassa.

– Keskimäärin yhtä videota teen noin kahdeksan tuntia, josta editointi vie huomattavasti eniten aikaa. Tykkään nähdä laadun eteen paljon aikaa, joten pisimpiä projekteja olen editoinut jopa useamman päivän.

Savolaisen suosituimpia videoita ovat katsojalukujen perusteella videopelien pohjalta luodut peliräppivideot, joissa hän räppää muun muassa Grand Theft Auto V:stä, FIFA-pelisarjasta sekä The Sims 4:stä.

– Peliräppivideoita on tulossa lisää, Savolainen vihjaa.

Lakon kolme suosituinta videota näyttökertojen mukaan:
  1. GTA V - RAP | 10,000 TILAAJAN SPECIAL!! (1 422 591 näyttökertaa)
  2. FIFA 14 - RAP | 30,000 TILAAJAN SPECIAL!! (1 193 208 näyttökertaa)
  3. Call Of Duty: Ghosts - RAP | 20,000 TILAAJAN SPECIAL! (1 115 110 näyttökertaa)
Julkisuus ja tubettaminen on muuttanut Savolaisen elämää, mutta ei negatiivisesti. Muutama asia hänelle tulee välittömästi mieleen julkisuuteen ”noususta”.

– Aina kaupassa käydessä tulee joku pyytämään yhteiskuvaa. On se jotenkin vielä outoa, että vaikka teen vaan videoita nettiin, niin ihmiset on ihan fiiliksissä kun pääsee juttelemaan kasvotusten!

– On se tietenkin muuttanut elämää myös siten, että tubettaminen on mulle kokopäivätyö. Vaikka pidänkin sitä enemmän harrastuksena, niin rahaa siitä saan ja tällä elän.

Suurimpana muutoksena Savolainen pitää mahdollisuutta tehdä elantonsa tubettamisella, mutta videoiden tekeminen on tehnyt hänestä myös sosiaalisemman ja avoimemman ihmisen.

– Vielä pari vuotta sitten olin ujo raksapoika Jämsästä, niin kyllä sitä on paljon muututtu.

Savolaisen tulot syntyvät kolmesta eri lähteestä. Pienin osa tuloista tulee videoiden edessä pyörivistä etumainoksista, kun taas iso osa tulee yhteistyössä sponsorin kanssa tehdyistä videoista. Kaikista kaupallisista yhteistöistä ja live-keikoista vastaa Duudsonien perustama Töttöröö Network, johon hän kuuluu.

– Kolmas tulolähde on livekeikat, joissa heitetään läppää, esitetään biisejä sekä tietenkin tavataan faneja. Tänä kesänä on heitetty muun muassa festarikeikkaa ja keväällä oltiin Tube-tourilla ympäri Suomea, Savolainen kertoo livekeikoistaan.

Ammatikseen videoita tekevä Savolainen on useaan kertaan sanonut haastattelun aikana, että hän pitää työtään enemmänkin harrastuksena. Hän kertookin olevansa onnekas pystyvänsä elättämään itsensä sekä avovaimonsa harrastuksellaan.

– Vuositulot ovat pyöreästi noin 50 000 euroa.

Oma biisi ja paljon muuta yhteistyötä toisen suositun Tubettajan kanssa

Savolainen on tehnyt runsaasti yhteistyötä Juuso Karikuusen kanssa, joka tunnetaan paremmin nimellä Herbalisti. Kaksikko julkaisi heinäkuussa ensimmäisen yhteisen kappaleensa ”Aamuyö”, jonka musavideo on kerännyt kuukaudessa lähes miljoona näyttökertaa.

Kaksikko teki keväällä myös uuden aluevaltauksen, kun he saivat oman ohjelman telkkariin.

– Parhaiten yhteisistä projekteista on jäänyt mieleen tuo meidän tv-ohjelma Boksi. Mulla on aina ollut haaveena päästä tekemään TV-ohjelmaa, niin se oli kyllä siistiä. Ollaan käyty Herban kanssa lisäksi muun muassa ulkomailla tekemässä videoita. Näitä on mahtava muistella.

Boksin jokaisessa jaksossa nähtiin julkkiksia pelaamassa kaksikon kanssa, joista kaksi on jäänyt erityisesti Savolaisen mieleen. Kasmir yllätti hänet olemalla intohimoinen pelaaja, jolla löytyi kotoa suuri pelikokoelma. Jalkapalloilija Jari Litmasen tapaaminen oli kuitenkin Savolaiselle kovempi juttu.

– Olen itse pelannut jalkapalloa kymmenen vuotta nuorempana, niin oli se kova juttu tavata vanha lapsuuden idoli. Tapaamisesta teki vielä erikoisempaa se, että Litmanen ei ollut koskaan ikinä aikaisemmin pelannut mitään, niin on se huikeaa voivansa sanoa pelanneensa Litmasen kanssa FIFAA!

Odottaa suositun sotapelin uusinta osaa: ”Olen huono häviäjä”

Aktiivisena pelaajana Savolainen on pelannut viime aikoina supersuosittua Pokémon GO -mobiilipeliä, jossa hän on valinnut joukkueekseen punaisen Team Valorin. Lisäksi aikaa menee toukokuussa julkaistun Overwatch-pelin parissa, joka jaksaa kiinnostaa vielä kuukausia myöhemminkin.

– Seuraavaksi pitäisi alkaa pelaamaan juuri julkaistua We Happy Few -peliä, jota on kehuttu kovasti. Odotan tällä hetkellä ainoastaan vain Battlefield 1:n ja Forza Horizon 3:n julkaisuja!

Sosiaalisena ihmisenä Savolainen pelaa useasti kavereiden kanssa. Sohvapelinä hänen suosikkinsa on FIFA-sarja, joka kuulemma tarjoaa aina viihdettä – vaikkakin peli saa hänet usein paiskomaan ohjainta.

– FIFA:n parissa olen todella huono häviäjä. Ohjaimet lentää usein ja joudun pyytelemään anteeksi muilta. Pyrin yleisesti olemaan malliesimerkki, mutta rehellisesti sanottuna olen huono häviäjä.

Ota kantaa

Kumpaa Tubettajaa katsot mieluummin?

Lakko 79% Herbalisti 21%
Ääniä yhteensä 8151

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Antti teki uskomattoman löydön vieraillessaan mummolassaan Pohjois-Savossa – jopa 1700 vuotta vanha esine on peräisin Virosta

    2. 2

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    3. 3

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    4. 4

      Tästä syystä sääennustekartat helottavat reilusti punaisempana: Helle iskee Suomeen pihtiliikkeellä pohjoisesta ja etelästä

    5. 5

      Urheilutoimittajan piinan kohteeksi joutunut nainen oikeudessa: ”Lapset ihmettelivät miksei saa mennä kouluun”

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Prinssi George 4 vuotta! Suloisesta hurmurista kasvoi isänsä poika – näin harvoin julkisuudessa nähty pikkuprinssi on muuttunut

    8. 8

      Ari Mannio avautuu – ei aio katsoa Kalevan kisoja: ”Ei vaan pysty, ottaa niin rajusti päähän”

    9. 9

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    10. 10

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    2. 2

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    3. 3

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    4. 4

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    5. 5

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    6. 6

      Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

    7. 7

      Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

    8. 8

      Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

    9. 9

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    10. 10

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    7. 7

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    8. 8

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    9. 9

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    10. 10

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Antti teki uskomattoman löydön vieraillessaan mummolassaan Pohjois-Savossa – jopa 1700 vuotta vanha esine on peräisin Virosta

    2. 2

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    3. 3

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    4. 4

      Tästä syystä sääennustekartat helottavat reilusti punaisempana: Helle iskee Suomeen pihtiliikkeellä pohjoisesta ja etelästä

    5. 5

      Urheilutoimittajan piinan kohteeksi joutunut nainen oikeudessa: ”Lapset ihmettelivät miksei saa mennä kouluun”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    2. 2

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    3. 3

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    4. 4

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    5. 5

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. Näytä lisää