Ilpo, Tuure

Viihde

Valikko

Michael Douglasin poika pääsi vankilasta 7 vuoden jälkeen – raju rikostausta

vapautui vankilasta
Oscar-palkitun näyttelijän Michael Douglasin Cameron-pojalla, 37, on rankka rikostausta.
Tähtinäyttelijä Michael Douglasin kriiseissä ryvennyt poika, Cameron, 37, on vapautunut vankilasta lähes seitsemän vuoden jälkeen.

Oscar-palkitun näyttelijän vanhin poika pidätettiin vuonna 2009 ja tuomittiin viideksi vuodeksi vankeuteen heroiinin hallussapidosta ja metamfetamiinin myymisestä. Myöhemmin Cameron tunnusti salakuljettaneensa huumeita vankilaan ja hänen tuomiotaan pidennettiin. Mies vietti kaksi vuotta vankeudestaan eristyksessä.

Alunperin Cameronin piti vapautua vankilasta vuonna 2018, mutta hän pääsi pois jo aiemmin ja asuu tällä hetkellä vapautuneille vangeille tarkoitetussa sopeutumisasuntolassa Brooklynissa.

Page Six -sivuston mukaan Cameron suunnittelee kirjoittavansa kirjan elämästään kaltereiden takana ja siitä, kuinka Hollywoodin ikonisen suvun pojasta tuli eristyssellin vanki.

– Cameron haluaa puhua vaikeuksistaan olla Hollywoodin ikoneiden poika ja pojanpoika, ja myös hänen huonoista päätöksistään, jotka veivät hänet vankilaan ja eristysselliin. Hän aikoo viettää vapautumisensa jälkeen hillittyä elämää ja viettää aikaa isänsä ja äitinsä kanssa. Hän uskoo, että tämä on uusi alku ja mahdollisuus uuteen elämään, The Page Six -sivuston lähde kertoo.

Cameron Douglas on näyttelijä Michael Douglasin, 71, ja hänen ex-vaimonsa Diandra Lukerin esikoinen. Myös Cameronin isoisä Kirk Douglas, 99, on tunnettu ja arvostettu näyttelijä, joka on saanut niin kunnia-Oscarin, tähden Hollywoodin Walk of Famelle kuin Yhdysvaltain elokuvainstituutin elämäntyöpalkinnon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Arkansasin teloitussarja sai jatkoa – uhrin perhe toteutti teloitettavan viimeisen toiveen

    2. 2

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    3. 3

      Suurhälytys kemikaalitehtaalla Oulussa – vetyräjähdys reaktoritornissa

    4. 4

      Tunkki petti, mies huusi puoli tuntia apua, kunnes vaimo kuuli

    5. 5

      Koko yön juhlineet Tapparan mestarit soittivat Aamulypsy-ohjelmaan – ”Mietittiin, että pyydetään teille pelikieltoa”

    6. 6

      Arvokkaalla alueella sijaitsevan unelmatalon rakenteista paljastui hirveä homepommi – myös käräjäoikeus teki virheen

    7. 7

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    8. 8

      Poliisi varoittaa vappua varjostavasta vaarasta – ”Tärkeää katsoa kaverin perään”

    9. 9

      Yksi kuoli auton törmättyä useita koululaisia kuljettaneeseen linja-autoon Ähtärissä

    10. 10

      Nuori mies yritti ottaa onnistunutta selfietä – huomion varasti yllättäen hevosensa voitosta ilakoiva kuningatar Elisabet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    3. 3

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    4. 4

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    5. 5

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    6. 6

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    7. 7

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    8. 8

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    9. 9

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    10. 10

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Arkansasin teloitussarja sai jatkoa – uhrin perhe toteutti teloitettavan viimeisen toiveen

    2. 2

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    3. 3

      Suurhälytys kemikaalitehtaalla Oulussa – vetyräjähdys reaktoritornissa

    4. 4

      Tunkki petti, mies huusi puoli tuntia apua, kunnes vaimo kuuli

    5. 5

      Koko yön juhlineet Tapparan mestarit soittivat Aamulypsy-ohjelmaan – ”Mietittiin, että pyydetään teille pelikieltoa”

    6. Näytä lisää