Aatu, Aatto

Viihde

Valikko

Eini viettää 28:tta hääpäiväänsä – julkaisi rakkaudentäyteisen kuvan miehensä kanssa

Julkaistu:

avioliitto
Laulaja Eini julkaisi hänen ja Lars-miehensä hääkuvan. – Kuvassa olen yhtä vanha kuin hääpäivämme, Eini on kirjoittanut kuvatekstiksi.
Laulaja Eini ja hänen aviomiehensä Lars Pajumäki viettävät tänään lauantaina hääpäiväänsä. Eini julkaisi Instagramissa pariskunnan hääkuvan.

– Kuvassa olen yhtä vanha kuin on hääpäivämme tänään 28 vuotta, Eini on kirjoittanut kuvatekstiksi.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

Eini puhui pitkästä avioliitostaan vuonna 2014 Ilta-Sanomien haastattelussa. Hän kertoi tuolloin, kuinka hän ja ohjelmatoimistossa työskentelevä Lars ovat jakaneet vastuuta kahden lapsensa kasvattamisessa ja kuinka pariskunta on pitänyt rakkauden liekin roihuavana.

– Lars on ohjelmamyyjä, joka myy minun ja muiden artistien keikkoja. Hän tuntee hyvin alan. Silloin ei ole epäselvyyksiä. Yritämme jättää työt kodin ulkopuolelle, mutta on myös hienoa, että voimme keskustella yhdessä alasta.

Eini kertoi muun muassa koskettamisen olevan pariskunnalle tärkeää.

– Sanomme aina hyvät yöt suukon kanssa ja kun lähdemme töihin, suukot annetaan myös silloin. Koskettaminen on tärkeää. Se ei ole mitään lässynläätä, vaan toisesta välittämistä, Eini sanoi tuolloin.

– Olen onnellinen, että olemme pystyneet pitämään liekin päällä. Kun pohja on kunnossa, ei rakkautta tarvitse kyseenalaistaa.

Hän kertoi pariskunnan aina sopivan erimielisyytensä.

– Erimielisyydet selvitämme aina ja emme loukkaa toisiamme, vaan kunnioitamme toisiamme yksilöinä. Olemme tehneet paljon töitä suhteen eteen ja käymme välillä lomilla kaksistaan, Eini selventää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onko tässä Suomen viritetyin grilli? Helsinkiläinen Timo sai idean Tampereella: ”Sitten lähti lapasesta”

    2. 2

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    3. 3

      Sipilä Macronin ajamasta hankkeesta: ”Tämmöinen lenkki on kyllä turha” – Pohjoismaat ajautuivat Ranskan kanssa eri leiriin

    4. 4

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    5. 5

      Aamun tuhoisa palo tallentui videolle Espoossa: Autot roihusivat ilmiliekeissä parkkipaikalla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi

    6. 6

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    7. 7

      Juhannuksen kovin tietovisa

    8. 8

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    9. 9

      Felipe Massa kommentoi Kimi Räikkösen tilannetta – karu ennustus

    10. 10

      Tämän vuoksi huijausviestit ovat niin tökeröitä – täysin looginen syy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    3. 3

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    4. 4

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    5. 5

      Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

    6. 6

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    7. 7

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    8. 8

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    9. 9

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    10. 10

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    8. 8

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    9. 9

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    10. 10

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onko tässä Suomen viritetyin grilli? Helsinkiläinen Timo sai idean Tampereella: ”Sitten lähti lapasesta”

    2. 2

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    3. 3

      Sipilä Macronin ajamasta hankkeesta: ”Tämmöinen lenkki on kyllä turha” – Pohjoismaat ajautuivat Ranskan kanssa eri leiriin

    4. 4

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    5. 5

      Aamun tuhoisa palo tallentui videolle Espoossa: Autot roihusivat ilmiliekeissä parkkipaikalla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi

    6. Näytä lisää