Jaakko, Jimi

Viihde

Valikko

Trisha, 31, hätkähdyttää ulkonäöllään: Kuin tosielämän Tähkäpää – hiuksia ei ole leikattu 12 vuoteen

Julkaistu:

tähkäpää
Australilaisen Trisha Reibeltin hiukset on viimeksi leikattu vuonna 2004.
Trisha Reibelt hätkähdyttää ällistyttävän pitkillä sateenkaarihiuksillaan. Daily Mail kertoo Trishan kasvattaneen hiuksiaan 12 vuoden ajan ja värjäävän niitä mitä erikoisimmilla sävy-yhdistelmillä.

Siron, vain hieman yli 150-senttisen Trishan hiukset yltävät liki naisen pohkeisiin saakka.

Jos kuva ei näy selaimellasi, niin katso se tästä.

Trisha, 31, kertoo Daily Mailille hiustensa olleen pisimmillään noin 120 cm. Kuukausi sitten hän joutui leikkaamaan hiuksia hieman lyhyemmäksi toimiessaan hiusmallina Melbournen hiusmessuilla.

– Ajattelin, että oli viimein aika pätkäistä hieman tukkaa, joten hiuksia lyhennettiin noin 30 cm., hän kertoo lehdelle.

Jos kuva ei näy selaimellasi, niin katso se myös tästä.

Australialaisnaisen mukaan uusi, hitusen aikaisempaa lyhyempi tukka on paljon käytännöllisempi.

– Minulla ei menee enää niin paljon aikaa hiustenlaittoon aamuisin ennen töihin lähtöä.

Katso kuva myös tästä.

Trisha sanoo superpitkän tukan vaativan yllättävän vähän hoitoa.

– Kolmen kuukauden välein värjään hiusten tyven. Koko tukan värjäämiseen menee pisimmillään viisi tuntia. Pesen hiukset kerran viikossa silikonittomalla shampoolla ja hoitoaineella. Pesun jälkeen huuhdon hiukset vielä viinietikalla, hän kertoo.

Pitääkseen hiukset mahdollisimman hyväkuntoisena, Trisha sanoo välttävänsä hiustenkuivaajaa ja kiharrinta, tai suoristusrautaa viimeiseen asti.

– Käytän hiustenkuivaajaa äärimmäisen harvoin, enkä todellakaan käytä suoristusrautaa. En käytä hiuksiini myöskään lakkaa tai muotovaahtoa.

Katso kuva myös tästä.

Kadulla Trisha saa kuulla runsaasti kommentteja hätkähdyttävästä ulkonäöstään.

– Ihmiset pysäyttävät minut kadulla ja ihailevat hiuksiani. Usein he haluavat ottaa kanssani kuvan tai koskettaa hiuksiani. Olen rento tyyppi, joten se sopii minulle. Kun minulla oli vaaleanpunaisen ja punaisen sävyinen tukka, pikkutytöt kehuivat minun näyttävän aivan Pieneltä Merenneidolta. Se oli suloista.

Trisha kuvailee Daily Mailille ihmisten harvoin haukkuvan hänen hiuksiaan suoraan päin naamaa, mutta toisinaan hänelle tullaan kyseenalaistamaan hiusten aitous. Hän sanoo myös huomanneensa, kuinka joku on kuvannut salaa häntä kadulla, eikä ole uskaltanut tulla pyytämään yhteiskuvaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    2. 2

      Isä onnitteli viehättävää tytärtään Facebookissa – viattomasta viestistä tuli yllättäen megahitti: Otos peräisin perhelomalta

    3. 3

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    4. 4

      Suomalaisen radiojuontajan luksusloma sai dramaattisen käänteen – käsittämätön moka aiheutti karvaan pettymyksen

    5. 5

      Omakustanteisesti Unkariin matkannutta suomalaisvalmentajaa ei päästetty edes harjoituskentälle – ”Joudutaan huijaamalla toimimaan”

    6. 6

      Suomalainen suosikkibloggaaja avautuu alastomuuden hyödyistä – sensuelli kuva sykähdyttää: joogaa ilkosillaan ällistyttävässä asennossa

    7. 7

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    8. 8

      Lopeta jo se hamstraaminen – Ainakin nämä tavarat voi heittää heti pois

    9. 9

      Valtiovierailu ylihuomenna: Lörtsykauppias Sirkalla on jo valmiina tiukat terveiset Putinille

    10. 10

      Mike Tysonilta suorat sanat nyrkkeilyn megaottelusta – ”McGregor kuolee kehässä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    3. 3

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    4. 4

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    5. 5

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    6. 6

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    7. 7

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

    10. 10

      Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    2. 2

      Isä onnitteli viehättävää tytärtään Facebookissa – viattomasta viestistä tuli yllättäen megahitti: Otos peräisin perhelomalta

    3. 3

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    4. 4

      Suomalaisen radiojuontajan luksusloma sai dramaattisen käänteen – käsittämätön moka aiheutti karvaan pettymyksen

    5. 5

      Omakustanteisesti Unkariin matkannutta suomalaisvalmentajaa ei päästetty edes harjoituskentälle – ”Joudutaan huijaamalla toimimaan”

    6. Näytä lisää