Usko

Viihde

Valikko

Trumpin ex-vaimo Ivana, 67, ulkoili 23 vuotta nuoremman toyboyn kanssa – käänsi päitä räikeässä minimekossa

seurapiirirouva
Donald Trumpin ex-vaimo Ivana Trump bongattiin St. Tropezissa varsin räväkässä asukokonaisuudessa.
Donald Trumpin entinen vaimo Ivana Trump, 67, lomailee parhaillaan St. Tropezissa, kaukana Yhdysvaltojen vaalihumusta, joissa hänen ex-miehensä nimettiin republikaanien presidenttiehdokkaaksi.

Ivanalla oli matkaseuranaan neljäs aviomiehensä Rossano Rubicondi, 44, josta Ivana erosi vuonna 2009. Pari on kuitenkin edelleen hyvissä väleissä ja useiden lehtitietojen mukaan Rubicondi olisi pysynyt Ivanan rakastajana eron jälkeen.

Katso kuva myös tästä.

Luksusta ei Ivanan asusta puuttunut, sillä Daily Mailin mukaan Ivanan asun kruunasi yli 3100 euroa maksanut Diorin laukku.

Katso lisää kuvia parivaljakosta Daily Mailin sivuilta.

Ivanan yllä on nähty St. Tropezissa mitä värikkäämpiä asuja. Hän näyttää mieltyneen erityisesti todella minimittaisiin, kurveja korostaviin mekkoihin, joita hän näyttää omistavan useita kappaleita.

Ivana ei lehtitietojen mukaan ole Trumpin nykyisen vaimon Melanian parhaita ystäviä. Viime vuonna Ivana aiheutti kohun tylyttämällä ex-miehensä puolisoa New York Daily Newsin haastattelussa.

Ivana pamautti suoraan, ettei hänen mielestään Melaniasta tulisi kovinkaan kummoista presidentin puolisoa, jos Donald Trumpista tulisi presidentti.

– Hän ei osaa puhua, ei kävellä, ei pitää puhetta. Hän ei käy missään tilaisuuksissa, eikä halua olla missään mukana, Ivana sivalsi Melania Trumpia.

Alla olevalla videolla Ivana Trumpin juhlaeleganssia viime syksyltä:

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan, 1, ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    2. 2

      Putin haluaa tavata Trumpin Suomessa

    3. 3

      Päreet paloivat ohitustilanteessa Turussa – kiilaajan liikenneraivo tallentui poliisin kameraan

    4. 4

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    5. 5

      Kolme auton kolari Pohjois-Savossa: 27-vuotias nainen ei havainnut rekan perässä tullutta autoa

    6. 6

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    7. 7

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    8. 8

      Tiesitkö? Joka kodista löytyvä ihmeaine taikoo valkoiset tennarit taas hohtaviksi

    9. 9

      Tapparan lääkäri raivostui tuomareille poikansa junioriottelussa – sai pannan SM-liigan pudotuspeleihin

    10. 10

      Vaviskaa rosvot! Nuuskivat nappisilmät ovat pian kintereillänne – poliisi julkaisi hellyttävän kuvan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    3. 3

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    4. 4

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    5. 5

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    6. 6

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    7. 7

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    8. 8

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    9. 9

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    10. 10

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan, 1, ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    2. 2

      Putin haluaa tavata Trumpin Suomessa

    3. 3

      Päreet paloivat ohitustilanteessa Turussa – kiilaajan liikenneraivo tallentui poliisin kameraan

    4. 4

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    5. 5

      Kolme auton kolari Pohjois-Savossa: 27-vuotias nainen ei havainnut rekan perässä tullutta autoa

    6. Näytä lisää