Aatu, Aatto

Viihde

Valikko

Katie Price järkyttyneenä – ihmiset luulevat lapsen kehitysvamman johtuvan alkoholista: ”Minua syyteltiin juhlimisestani”

Julkaistu:

povipommi
Povipommia on hänen mukaansa syytetty lapsensa ongelmista.
Katie Pricen vanhin poika, vuonna 2002 syntynyt Harvey, on sokea ja kärsii Prader-Willi oireyhtymästä, autismista ja ADHD:stä.

Price kertoo englantilaisen Loose Women -tv-sarjan paneelikeskustelussa kohtaamistaan ennakkoluuloista. Odottaessaan ensimmäistä lastaan Price tunnettiin nimellä Jordan ja hän oli tuttu näky juorulehtien sivuilla suhteidensa ja villin elämäntyylinsä ansiosta.

Daily Mailin mukaan Harveyn kehitysvamman on uskottu johtuvan Pricen juhlimisesta ja juopottelusta raskauden aikana. Povipommi kertoo kuitenkin ottaneensa raskauden vakavasti ja tehneensä juuri kuten pitääkin.

– Kun odotin Harveya, kävin ulkona. Olin sinkku ja juhlin välillä, Price kertoo.

– Minusta julkaistiin kuvia, joissa tulin ulos klubeilta ja näytin humalaiselta, vaikka oikeasti ajoin autoa, hän selventää.

Price kertoo olleensa todella tarkka raskausaikanaan tekemisistään, mutta joutuneensa silti syytöksien kohteeksi.

– Sain osakseni paljon spekulaatiota Harveyn ongelmien takia ja minua syyteltiin juhlimisestani. En kuitenkaan juonut ollenkaan, hän selittää.

Povipommi kertoo ottaneensa muiden neljän lapsensa odotuksen kanssa huomattavasti lepsummin.

– Harveyn kanssa olin tarkka, ja katsokaa mitä silti kävi, hän totesi.

14-vuotias Harvey on Pricelle erittäin rakas ja nainen onkin useasti kertonut tekevänsä kaikkensa, jotta poika saisi elää mahdollisimman täyttä elämää.

Pricen viidellä lapsella on kolme eri isää. Harveyn glamourmalli sai jalkapalloililla Dwight Yorken kanssa, entisen aviomiehensä Peter Andren kanssa hänellä on kaksi lasta samoin kuin nykyisen puolisonsa Kieran Haylerin kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Juhannusseurue huolestui, kun veneelle lähtenyt mies ei palannut – löydettiin hukkuneena

    2. 2

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    3. 3

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    4. 4

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    5. 5

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    6. 6

      Tenniskaunotar paljasti treenatun vartalonsa string-uimapuvussa – nautti täysin siemauksin paparazzien huomiosta

    7. 7

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    8. 8

      Suora lähetys kello 02: Katso, kuinka Lauri Markkasen käy NBA:n varaustilai­suudessa!

    9. 9

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    10. 10

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lotta Näkyvä selittää rohkeita somekuviaan – kiusallisia kömmähdyksiä julkisilla paikoilla: ”Välillä unohdan laittaa pikkuhousut”

    2. 2

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    3. 3

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    4. 4

      13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

    5. 5

      Näin puhelu +44-alkuisesta mysteerinumerosta eteni – soittaja halusi tietää omaisuuksista

    6. 6

      Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

    7. 7

      Kike Elomaa palaa perussuomalaisiin – ”olen pahoillani tästä episodista”

    8. 8

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    9. 9

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    10. 10

      Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Kirpaisevat 10 kuvaa 2000-luvun alusta muistuttavat, että tatuoinnit todella ovat ikuisia – valitettavasti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Juhannusseurue huolestui, kun veneelle lähtenyt mies ei palannut – löydettiin hukkuneena

    2. 2

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    3. 3

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    4. 4

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    5. 5

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    6. Näytä lisää