Leevi

Viihde

Vaikean esiintyjän maineessa oleva Damien Rice esiintyi ensimmäistä kertaa Suomessa – yllätti festariväen täydellisesti

Julkaistu:

Provinssi
Folkhenkisistä sävellyksistään tunnettu irlantilaismuusikko Damien Rice heitti Provinssissa ensimmäisen keikkansa Suomessa.
Provinssin perjantai-illassa nähtiin harvinainen vieras. Entinen katusoittaja, nykyinen kulttirokkari Damien Rice kipusi ensimmäistä kertaa lavalle Suomen suviyössä.

– Häntä oli yritetty saada tänne vuosia, mutta tällä kertaa kiertueaikataulut natsasivat. Kävi tuuri, festivaalitiedottaja Johannes Kinnunen iloitsi IS:lle.

Rice, 42, löi läpi vuonna 2002 ilmestyneellä debyyttilevyllään O. Harvakseltaan uutta materiaalia julkaisevan trubaduurin tuotantoa on sittemmin kuultu muun muassa tunnetuissa televisiosarjoissa, kuten Lost ja House.

– Olen nähnyt hänet kerran Roskildessa joskus 2000-luvun alussa, ihan uransa alkuaikoina. Mutta nyt en tiedä yhtään mitä sieltä on tulossa, Kinnunen sanoi.

Hänen äänessään oli ripaus hermostuneisuutta – eikä ihme. Ricea näet seuraa sitkeästi vaikean esiintyjän maine.

Hänen tiedetään pyytäneen yleisöä poistumaan kesken keikkansa, mikäli nämä ovat pitäneet liian kovaa meteliä soitannan aikana. Esiintymisissään ehdoton artisti vaatii yleensä täydellistä hiljaisuutta keikoillaan.

– Uskon, että ne, jotka ovat kiinnostuneita hänen musiikistaan, varmaan keskittyvät keikkaan, Kinnunen sanoi ja huomautti:

– Toki olemme festivaaliolosuhteissa; täällä kuuluu saada pitää hauskaa eikä istua hartaasti hiljaa. Luulen artistin kyllä tietävän, missä hän on esiintymässä.

Pelko osoittautui turhaksi. Kello 22.15 lavalle asteli pieni mies, jonka käytöksessä ei ollut diivamaisuudesta tietoakaan. Tyypilliseen tapaan yksin kitaransa kanssa esiintynyt Rice ei tosin turhia höpötellyt, vaan antoi musiikin puhua puolestaan.

– Hello, hän sanoi lavalle asteltuaan.

Seuraava spiikki olikin vasta ensimmäisenä kuullun kappaleen jälkeen:

– Cheers.

9 Crimes -hittinsä jälkeen hän tyytyi sanomaan:

– Thanks a lot.

Mutta kun Volcano oli kuultu, Rice pääsi yllättämään yleisönsä pahanpäiväisesti.

– Nyt soitan teille kappaleen ensimmäiseltä albumiltani. Olen pyytänyt erästä suomalaista ystävääni suomentamaan kappaleen sanoja, kuulette ne biisin lopussa, Rice sanoi ja sai raikuvat suosionosoitukset.

– Olen odottanut monta vuotta esiintymistäni Suomessa esittääkseni tämän teille.

Sitten Rice alkoi laulaa Is That It My Friendiä, ja toden totta: hän hoilasi kappaleen lopun kokonaan suomeksi.

Moinen temppu sai miehen musiikin ystävät esktaasiin – olkoonkin, ettei Ricen lausumisesta ymmärtänyt aivan kaikkea.

– Miiiinäää kaaaaipaaan etsimoaaa... Vain niiiin....

Odotus oli palkittu täydellisesti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Yksi henkilö kuollut, poliisi etsii epäiltyjä

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    4. 4

      Turun kaupunki tarjoaa kriisiapua

    5. 5

      Poliisit partioivat kauppakeskuksessa Raisiossa – toimitusjohtaja: ”täällä ei ole mitään hätää”

    6. 6

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle

    7. 7

      Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä – poliisi ampunut yhtä epäiltyä

    8. 8

      Poliisi pyytää tietoa Turun tapahtumista – tiedotustilaisuus kello 19

    9. 9

      Useita puukotettu Turussa – poliisi etsii lisää mahdollisia tekijöitä Turussa

    10. 10

      Useita puukotettu Turussa, poliisi pyytää välttämään keskustaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    2. 2

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Yksi henkilö kuollut, poliisi etsii epäiltyjä

    3. 3

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    4. 4

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    5. 5

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    6. 6

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    7. 7

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    8. 8

      Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

    9. 9

      Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä – poliisi ampunut yhtä epäiltyä

    10. 10

      Fitnesstähti ällistyttää uskomattomalla ulkonäöllään: luullaan puolet vanhemmaksi kuin on – uskoisitko ikäisekseen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    2. 2

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    3. 3

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Yksi henkilö kuollut, poliisi etsii epäiltyjä

    4. 4

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    5. 5

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    6. 6

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    7. 7

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    8. 8

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    9. 9

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    10. 10

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Yksi henkilö kuollut, poliisi etsii epäiltyjä

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    4. 4

      Turun kaupunki tarjoaa kriisiapua

    5. 5

      Poliisit partioivat kauppakeskuksessa Raisiossa – toimitusjohtaja: ”täällä ei ole mitään hätää”

    6. Näytä lisää