Olga, Oili

Viihde

Valikko

Pluskokoinen näyttelijä lähti minishortseissa kauppaan – sai tuntemattomalta törkeän kommentin: ”Sinun kannattaisi miettiä shortseja uudelleen”

Julkaistu:

ulkonäkö
Texasilainen Bryenne Huffman oli hoitamassa asioita minishortseihin ja valkoiseen paitaan pukeutuneena, kun hänen takanaan kassajonossa ollut nuori nainen kommentoi hänen ulkonäköään.
Nainen kehui ensin Bryenne Huffmanin hiuksia ja totesi sitten, että naisen kannattaisi kuitenkin miettiä vielä uudelleen shortsien käyttämistä. Puoleenväliin Huffmanin reittä yltäneet shortsit olivat ilmeisesti liikaa tuntemattomalle ihmiselle.

Huffman päätti kirjoittaa tapauksesta Facebook-sivulleen ja nyt julkaisu on kerännyt jo yli 10 000 tykkäystä ja reilut 3 300 kommenttia.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Julkaisussaan Huffman pyytää naisia olemaan repimättä toisiaan alas. Hän toteaa maailmassa olevan tarpeeksi vihaa muutenkin. Hän kertoo pukeutuneensa shortseihin lähtiessään hoitamaan asioita, vaikka se ei ollut hänelle helppoa.

– Vaati paljon rohkeutta sekä ostaa että pukea päälle nämä shortsit, sillä jalkani eivät rusketuksesta ja lihaksista huolimatta ole sellaiset kuin haluaisin niiden olevan tai sellaiset, kun kauneusihanteet vaativat, Huffman kirjoittaa.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Uimista ja tanssia harrastava Huffman kertoo jaloissaan olevan selluliitiä ja toteaa, etteivät ne näytä photoshopatuilta, kuten kauneusihanteet vaativat.

Huffman kertoo julkaisussaan, kuinka hänen edellään jonossa ollut vanhempi nainen kehui hänen rusketusta ja hiuksia. Lyhyen juttutuokion jälkeen Huffmanin takana ollut nuorehko, noin 30-35-vuotias, hyvässä kunnossa oleva nainen kommentoi ensin hänen hiuksien tosiaan olevan kauniit. Naisen seuraava kommentti yllätti Huffmanin täysin.

– Sinun kannattasi ehkä kuitenkin miettiä noita shortseja uudelleen, oli nainen hänen mukaansa sanonut.

Huffman kertoo kommentin nostaneen heti punan hänen poskilleen. Hän kuitenkin toteaa, ettei se johtunut nolostuksesta, vaan raivosta.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Huffman pohtii kirjoituksessaan, että sukupuolella, rodulla, uskonnolla tai seksuaalisella suuntautumisella ei ole vaikutusta, mutta lihavuudella on. Näyttelijänä työskentelevä Huffman myös toteaa lihavuuden vaikuttavan erityisen paljon hänen työssään.

– Vaikuttaa siltä, että lihavuudella on merkitystä enemmän kuin lahjakkuudella, asenteella tai millään muulla.

Hän muistuttaa, että ylipaino ei välttämättä tarkoita sitä, että ihminen eläisi epäterveellisesti tai olisi laiska tai ruma, ja että lihavuus ei tee ihmisestä arvottomampaa.

– Sinulla voi olla ongelma vartaloni kanssa, mutta minulla ei ole, hän näpäyttää arvostelijoitaan.

Huffman kertoo taistelleensa tuomitsevien läheisten ihmisten, avioeron ja masennuksen läpi, jotta olisi itse tyytyväinen vartaloonsa. Hänen julkaisema teksti on kerännyt Facebookissa tuhansia rohkaisevia kommentteja.

– Olet kaunis juuri sellaisena, kuin olet, eräs nuori nainen kommentoi.

Kommentoijat kertovat myös omia kokemuksiaan ylipainosta ja sen vaikutuksista elämään.

– Minua on tuomittu ylipainoni takia enemmän kuin minkään muun, kertoo eräs nainen.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Huffman inspiroitui ihmisten kirjoittamista kommenteista ja jakamista kokemuksista, ja päätti aloittaa kampanjan shortsien käyttämisen puolesta. Hän kehottaa kaikkia hankkimaan itselleen shortsit ja lähtemään niissä asioille tulevana lauantaina osana #ShortsOnSaturday -kampanjaansa.

Ota kantaa

Oletko saanut kommentteja pukeutumisestasi?

Kyllä, todella törkeitä. 25% Kyllä, mutta vain positiivisia. 24% En ole! 51%
Ääniä yhteensä 11885

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    4. 4

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    5. 5

      Prinsessa Diana soitti pojilleen vain tunteja ennen kuolemaansa – Prinssit lopettivat puhelun lyhyeen: ”Olimme kiireisiä”

    6. 6

      Tuli tuhosi kerrostalohuoneiston Tampereen keskustassa

    7. 7

      Apinan ottama selfie pilasi valokuvaajan elämän – masentui ja pohtii nyt työtä koiranulkoiluttajana

    8. 8

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    9. 9

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    10. 10

      Asunnon ikkunat hajosivat räjähdysmäisessä palossa Helsingissä – syynä vakava virhe ruoanlaitossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    3. 3

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    4. 4

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    5. 5

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    6. 6

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    7. 7

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    8. 8

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    9. 9

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    10. 10

      Pasasen perhe kuvasi hätkähdyttävän videon venematkalla – karhu ui vastaan: ”Uskomaton, ainutlaatuinen ja jännittävä tilanne”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    4. 4

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    5. 5

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    4. 4

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    5. 5

      Prinsessa Diana soitti pojilleen vain tunteja ennen kuolemaansa – Prinssit lopettivat puhelun lyhyeen: ”Olimme kiireisiä”

    6. Näytä lisää