Armas

Viihde

Valikko

Scotty Moore, Elviksen ensimmäinen kitaristi, on kuollut

Moore menehtyi sairastettuaan pitkään.
Scotty Moore on kuollut kotonaan Nashvillessä. Moore oli kuollessaan 84-vuotias, kertoo Ultimate Classic Rock.

Mooren kunto oli heikentynyt jo viime lokakuussa niin paljon, ettei hän pystynyt ottamaan vastaan Memphis Music Hall of Famen jäsenyyttä.

Moore syntyi 27. joulukuuta 1931 ja aloitti kitaransoiton 8-vuotiaana.

Memphisissä Moore tutustui Memphis Recording Servicen Sam Phillipsiin. MRS tunnetaan paremmin Sun Studiona.

Phillips pyysi Moorea tutustumaan laulajaan, joka oli juuri vieraillut studiossa. Phillips toivoi, että miehet voisivat tehdä yhteistyötä.

Heinäkuun 5. päivänä vuonna 1954 Sun Studioilla äänitettiin. Juuri kun porukka oli laittamassa pillejä pussiin päivän päätteeksi, Elvis Presley -niminen nuori laulaja alkoi soittaa Arthur “Big Boy” Crudupin blues-biisiä That’s All Right (Mama). Hitti ja soundi syntyi siltä istumalta.

Moore soitti Elviksen varhaisilla biiseillä ja kiersi myös keikoilla legendan kanssa aina vuoteen 1958 asti, jolloin Elvis lähti armeijaan.

Moore jatkoi Elviksen kanssa soittamista vielä armeija-aikojen jälkeenkin, mutta Mooren aika oli ohi, kun Elvis muutti Hollywoodiin tekemään elokuvia. Moore jäi marginaaliin ja sessiokitaristin rooliin.

Moore ei jättänyt musiikkia. Hän työskenteli omassa Music City Recorders -studiossaan Nashvillessä.

Moore valittiin Rock and Roll Hall of Fameen vuonna 2000.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    2. 2

      Ferrarin entinen tallipomo vaatii Kimi Räikköstä ulos tallista – ”On aika päättää hänen seikkailunsa”

    3. 3

      Suursijoittaja Rune Andersson myi kaikki osakkeensa: ”Tilanne on sairas”

    4. 4

      Homepommit ostajan vastuulle? 5 keinoa välttää kalliit riidat

    5. 5

      Siskon kotona odotti hirvittävin mahdollinen – Bulevardin perhesurman uhrin veli kertoo tapahtuneesta uudessa kirjassa

    6. 6

      Tee se itse -mies myi rakentamansa talon: uusilla omistajilla sokkeli petti ja rakennus kallistui – useita virheitä

    7. 7

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    8. 8

      Greenpeace sai tahtonsa läpi – onko seurauksena huonoin liikeidea ikinä?

    9. 9

      Järeät turvatoimet sulkevat koko Helsingin ilmatilan – syynä Kiinan presidentin vierailu

    10. 10

      ”Oi _____ Suomi” – testaa, osaatko Maamme-laulun sanat virheettömästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    3. 3

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    4. 4

      Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

    5. 5

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    6. 6

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    7. 7

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    8. 8

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    9. 9

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    10. 10

      Turvapaikanhakija livahti naisten puolelle uimahallissa Oulussa – alastomat naiset hämmentyivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    10. 10

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    2. 2

      Ferrarin entinen tallipomo vaatii Kimi Räikköstä ulos tallista – ”On aika päättää hänen seikkailunsa”

    3. 3

      Suursijoittaja Rune Andersson myi kaikki osakkeensa: ”Tilanne on sairas”

    4. 4

      Homepommit ostajan vastuulle? 5 keinoa välttää kalliit riidat

    5. 5

      Siskon kotona odotti hirvittävin mahdollinen – Bulevardin perhesurman uhrin veli kertoo tapahtuneesta uudessa kirjassa

    6. Näytä lisää