Petri, Pekka, Petra

Viihde

Valikko

Viivi Pumpanen on 2000-luvun upein juhannuskaunotar – ”Kaikkein kaunein, eikä vain juhannuksena”

Julkaistu:

Juhannuskaunotar
Ilta-Sanomien juhannuslehden kannessa on poseerannut 2000-luvun aikana toinen toistaan upeampia kaunottaria.
Ilta-Sanomien juhannusjättinumeron kannessa poseeraa tänä vuonna Miss Suomi 2013, Lotta Hintsa, 27, joka avioitui viikko ennen juhannusta jääkiekkoilijakultansa Kristian Näkyvän, 25, kanssa – ja on siis nykyään Lotta Näkyvä.

Viime vuonna Ilta-Sanomien juhannuslehden kannessa puolestaan poseerasi vuoden 2010 Miss Suomi Viivi Pumpanen.

IS esitteli juhannusaattona kaikki 2000-luvulla juhannuslehden kannessa poseeranneet kaunottaret ja kysyi lukijoiltaan, kuka näistä 12 kaunottaresta on ylitse muiden.

Lukijoiden mielipide oli selvä: Viivi Pumpanen on upein. Viivi keräsi 25 prosenttia äänistä.

Ääniä annettiin yhteensä 27 900 kappaletta.

– Viivi on kaikkein kaunein, eikä vain juhannuksena, kuten eräs lukija kommentoi valintaansa.

Toiseksi kiilasi pienellä erolla Lola Odusoga, joka sai 23 prosenttia äänistä.

Vuoden 1996 Miss Suomi, tuolloin vielä Wallinkoski, poseerasi Ilta-Sanomien juhannuslehden kannessa vuonna 2007.

Kolmannen sijan jakoivat Iina Kuustonen ja Satu Tuomisto 10 prosentin äänisaaliillaan.

Näyttelijä Iina Kuustonen hymyili juhannuslehdessä toissa vuonna.

Satu Tuomisto valittiin Miss Suomeksi vuonna 2008. Hän kaunisti Ilta-Sanomien juhannuskantta vuosina 2010, 2009 ja 2008.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

    2. 2

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    3. 3

      Harvinaista alkuainetta löytyi Savosta kymmenien miljardien edestä – Tutkijat ratkovat käyttöönottoa

    4. 4

      Juhannuksena Helsingissä murhattu mies oli rauhanturvaveteraani – ”Siitä hän puhui mielellään”

    5. 5

      Ammattidomina kertoo sarjakuristajan vierailusta: Hän hankasi käsiään yhteen ja sanoi miettivänsä ”kiduttavia juttuja”

    6. 6

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    7. 7

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    8. 8

      Keihäslegenda Hannu Siitonen näki kahden karhun juoksevan itseään kohti: ”Tiesin, että minulla oli vain parisen sekuntia aikaa”

    9. 9

      Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

    10. 10

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    3. 3

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    4. 4

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    5. 5

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

    8. 8

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    9. 9

      Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

    10. 10

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    5. 5

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

    2. 2

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    3. 3

      Harvinaista alkuainetta löytyi Savosta kymmenien miljardien edestä – Tutkijat ratkovat käyttöönottoa

    4. 4

      Juhannuksena Helsingissä murhattu mies oli rauhanturvaveteraani – ”Siitä hän puhui mielellään”

    5. 5

      Ammattidomina kertoo sarjakuristajan vierailusta: Hän hankasi käsiään yhteen ja sanoi miettivänsä ”kiduttavia juttuja”

    6. Näytä lisää