Marko, Markus, Markku

Viihde

Valikko

Taylor Swift, Donald Trump, Bill Cosby ja lukuisat muut julkkikset alastomina Kanye Westin uudella videolla – ”Voisiko joku haastaa minut jo oikeuteen?”

Kanye Westin Famous-video ihmetyttää.
Kanye West julkaisi uuden videon näyttämällä sen 8 000 ihmiselle LA Forumissa viime perjantaina.

Videolla nähdään alastomina melkoinen määrä julkkiksia, kuten Amber Rose, George W. Bush, Anna Wintour, Rihanna ja Chris Brown.

Räppäri itse on ollut videostaan hyvin hiljaa. Hän ei ole kertonut kuinka moni – jos yksikään – videolla alasti esiintyvistä kuuluisuuksista esiintyy oikeasti videolla, vai onko kyseessä trikkikuva.

Videolla Kanye West makaa alasti sängyllä vaimonsa Kim Kardashianin kanssa. Hidas kamera-ajo paljastaa, että siskonpedissä on muitakin: Caitlyn Jenner, Bill Cosby ja Donald Trump edellä mainittujen lisäksi.

The Daily Mailin mukaan räppäri halusi aiheuttaa kohun videollaan.

– Voisiko joku haastaa minut jo oikeuteen? West tivasi Twitterissä lauantaiaamuna.

Video ja twiitti eivät kuitenkaan aiheuttaneet toivottua reaktiota ja West poistikin twiittinsä muutaman tunnin kuluttua.

– Miksi minun pitäisi suuttua jostain vahanukkekuvasta? Kanye West on lahjakas, mutta hän on hullu, videolle mukaan päässyt Chris Brown naureskeli Westille Instagramissa.

Mikäli kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    2. 2

      Teloituskolikon juhlarahasarjassa myös kuva kuolleesta pakolaispojasta – Suunnittelija paljastaa valinnan syyn

    3. 3

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    4. 4

      Eurojackpot-voittajat kertovat Veikkauksen haastattelussa säilyttäneensä 87 000 000 euron tositetta keittiön astiakaapissa

    5. 5

      Tutkinnanjohtaja: Hirvensalmella tutkitaan kahta tapon yritystä – rikosten ja hätäpuhelun välillä ”muutaman tunnin haarukka”

    6. 6

      Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

    7. 7

      Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

    8. 8

      Kuvat ei herkimmille: Pin up -malli Sini Ariellin aviomies kaatui nuotioon – rajut palovammat: ”Kipu on sietämätön”

    9. 9

      Niukassa napapaidassa tanssivan Laura Voutilaisen seksikäs Vain elämää -esitys saa Robinin punastumaan – ”Pikkasen pornoa toimintaa!”

    10. 10

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    3. 3

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    4. 4

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    5. 5

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    6. 6

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    7. 7

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    8. 8

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    9. 9

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    10. 10

      Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    7. 7

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    8. 8

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    2. 2

      Teloituskolikon juhlarahasarjassa myös kuva kuolleesta pakolaispojasta – Suunnittelija paljastaa valinnan syyn

    3. 3

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    4. 4

      Eurojackpot-voittajat kertovat Veikkauksen haastattelussa säilyttäneensä 87 000 000 euron tositetta keittiön astiakaapissa

    5. 5

      Tutkinnanjohtaja: Hirvensalmella tutkitaan kahta tapon yritystä – rikosten ja hätäpuhelun välillä ”muutaman tunnin haarukka”

    6. Näytä lisää