Hanna, Johanna, Jenni

Viihde

Valikko

IS paikalla: Rintasyövästä toipuvalta Arja Korisevalta häikäisevä paluu tanssilavoille – ihana juhannusneito riemuitsee elämää

Julkaistu:

Juhannustanssit
Rintasyöpää sairastanut Arja Koriseva tekee parhaillaan elämäniloa puhkuvaa paluuta tanssilavoille kotikulmillaan Kangasniemellä.
Toivakan tyttö Arja Koriseva teki odotetun ja tunteikkaan paluun tanssilavoille juhannusaattona.

Rintasyöpää sairastanut iskelmätähti astui valokeilaan kello 22.45 raikuvien aplodien saattelemana noin 50 kilometrin päässä kotoaan Syvälahden tanssilavalla Kangasniemellä.

Ja millä tavalla hän palasikaan!

Täpötäyden yleisön eteen asteli suorastaan säteilevä, elämäniloa riemuinnut tähti ihastuttavassa, purppurassa kesämekossaan ja kauniissa kukkaseppeleessään.

Tanssikansa taputti tahdissa heti ensimmäisenä kuullusta Enkelin Silmin -kappaleesta asti. Se aloitti lyhyehkön potpurin, jonka päätteeksi koittivat ensimmäiset sanat yleisölle villien voitontuuletusten saattelemana:

– Ihanaa juhannusta! Ihanaa yötöntä yötä kaikille!

Sillä hetkellä Korisevan silmät alkoivat kimmeltää. Tunteikas hetki tuntui herkistäneen kaikki paikallaolijat.

Sen jälkeen upeana hehkunut Koriseva jatkoi laulamista sellaisella riemulla ja vimmalla, kuin ei olisi koskaan poissa ollutkaan.

– Ihanaa kun olet täällä, kuului yleisöstä Rannalla-kappaleen jälkeen.

Koriseva vastasi valloittamalla hymyllä, ja oli jälleen pakotettu pyyhkimään silmäkulmiaan.

Korisevan paluukeikka on valtava tapaus Kangasniemellä. Syvälahden lavan toiminnanjohtaja, lavaisäntä Reijo Pynnösen mukaan paikalle on saapunut pitkälle toista tuhatta ihmistä.

– Se on älyttömän hyvin. Aattona on aina tosi hieno saavutus, jos menee edes tuhat rikki, sillä perinteisesti juhannuspäivä on perinteinen pääpäivä, Pynnönen muistutti.

– Kyllä Arjaa on täällä odotettu. Tämä merkitsee meille kaikille todella paljon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    2. 2

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    3. 3

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    4. 4

      Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

    5. 5

      Maanjäristys ravisteli Kosin lomasaarta – ainakin kaksi kuollut, useita loukkaantunut

    6. 6

      Upea herttuatar Catherine sädehti prinssi Williamin rinnalla – eivät saaneet silmiään irti toisistaan

    7. 7

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    8. 8

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    9. 9

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    10. 10

      Yleisurheilun MM-joukkue jäämässä hälyttävän pieneksi – yksi selitys naisurheilijoiden ravinto-ongelmat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    2. 2

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    3. 3

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    4. 4

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    5. 5

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    6. 6

      Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

    7. 7

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    8. 8

      Uskomattoman tiimalasivartaloista venäläismallia kehutaan uudeksi Kim Kardashianiksi – väittää itse olevansa kauniimpi kuin kuuluisa tosi-tv-tähti

    9. 9

      Seura: Nina Mikkosen suuri huoli pojistaan – molemmat ovat erityislapsia

    10. 10

      Anna: Tangokuningatar koki uskottomuutta ja julmuutta ex-kumppanien kanssa – ”Mies onnistui syyllistämään minua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    10. 10

      Räikkösellä musertava keskustelu tallin kanssa – ”En tiedä, mitä sanoa...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    2. 2

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    3. 3

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    4. 4

      Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

    5. 5

      Maanjäristys ravisteli Kosin lomasaarta – ainakin kaksi kuollut, useita loukkaantunut

    6. Näytä lisää