Maarit, Reetta, Marketta

Viihde

Valikko

Anna Abreun uusi kappale käsittelee pitkää suhdetta: ”Kertoo siitä, kun toivot toisen vain räjäyttävän sun mielen”

Julkaistu:

himos juhannus
Anna Abreu esittää Himoksen Juhannusfestivaaleilla Jaron & Istala -nimisen tuottajaduon kynäilemän kappaleen.
Jämsässä juhlitaan parhaillaan Himos Juhannus -festivaalia. Tapahtuma-alueelle Himos Parkiin odotetaan kolmen päivän aikana yli 40 000 juhannusjuhlijaa, mutta ainakaan vielä torstaina varsinaista yleisöryntäyksestä ei ole voitu puhua.

Osansa on varmasti sateisella ja harmaalla säällä - mutta sekös Anna Abreuta häiritsee.

– Täällä ei ole kuitenkaan kylmä! Toissa vuonna taisi olla kahdeksan astetta, mutta nyt täällä tarkenee ihan toppi päällä, Abreu iloitsee IS:lle.

Torstai-iltana Tent Stagelle kipuava laulaja esiintyy ensimmäistä kertaa tänä kesänä taustatanssijoiden kanssa. Uutta on myös Räjäytä mun mieli -kappale, jota ei ole vielä aiemmin kuultu valmiina versiona livenä.

Kappale on ainoa Abreun tulevalta levyltä, joka ei ole hänen hovituottajansa Jonas W. Karlssonin käsialaa.

– Se on biisi, josta teimme ensin akustisen version kitaralla, mutta emme vain jotenkin saaneet sitä eteenpäin. Sitten tulivat nämä nuoret kundit, jotka tekivät siitä hauskan klubiversion, Abreu kertoo.

– Se olikin aika helvetin magee, joten päätimme ottaa sen version levylle.

Kyseessä on rovaniemeläinen tuottajaduo Jaron & Istala, josta Abreu ei ollut aiemmin koskaan kuullutkaan.

– He ovat tosi nuoria jätkiä, jotain 18- 19-vuotiaita, Abreu arvelee ja kuvailee uutuusbiisiään:

– Se kertoo pitkistä parisuhteista, jotka muuttuvat niin arkisiksi, että toivot toisen vain räjäyttävän sun mielen. Kun haluaa olla parisuhteessa, mutta samalla toivoisi saavansa edes hetkeksi sen alkuhuuman takaisin.

Miten omakohtainen biisi on?

– Se ei kerro ainakaan tästä parisuhteesta, lumilautailija Lauri Heiskarin kanssa naimisissa oleva Abreu naurahtaa.

– Mutta oikeasti, kaikki pitkässä parisuhteissa olleet tietävät kyllä sen fiiliksen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    2. 2

      Euroopan liigan karsinta HJK-KF Shkendija 20.7.2017

    3. 3

      Markus luuli metallinpaljastimen piipittäneen kuparikolikon vuoksi – kiven alta paljastui uskomattoman harvinainen muinaisesine

    4. 4

      Ajattelitko ostaa lakupiipun kauppareissulla? Näin sinulle voi käydä automaattikassalla

    5. 5

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    6. 6

      Festivaalijärjestäjä paljastaa sisäpiiritietoa: Näin ihmiset yrittävät salakuljettaa alkoholia festareille – ”Hankalasti löydettävissä”

    7. 7

      Ruotsin prinsessojen ihanat kesätyylit – ken on heistä kaikkein upein?

    8. 8

      Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

    9. 9

      Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

    10. 10

      Seura: Nina Mikkosen suuri huoli pojistaan – molemmat ovat erityislapsia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kaupunginvaltuutettu pahoitti mielensä Ilosaarirockin naku-uinnista: ”Mauttomuuden mauttomuus, tunnin siellä kikkeloivat”

    3. 3

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    4. 4

      Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

    5. 5

      Törkeät lahjapyynnöt tulehduttivat välit: ”Olen kummi, en sponsori”

    6. 6

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    7. 7

      ”Instagramin vihatuin mies” ensi kertaa yksiavioisena: rakastui 16 vuotta nuorempaan mallikaunottareen – härski kommentti ensitapaamisesta

    8. 8

      Apu: Jethro Rostedt aikoo jäädä eläkkeelle 5 vuoden sisällä – kerskailee omaisuudellaan: ”Kyllä se miljoonissa lasketaan”

    9. 9

      Suomalainen Topi työskentelee risteilypäällikkönä loistoristeilijöillä – tällaista työ oikeasti on

    10. 10

      Brittiläinen megayhtye sai ikuisen porttikiellon Kiinaan: Tämä Instagram-kuva johti karuun linjaukseen – fanit järkyttyivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar Tiia, 31, poseeraa tavalliselta näyttävässä rantakuvassa – huomaatko kuvaan jääneen ”nolon” mokan?

    5. 5

      Apu: Hanna Sumari kilahti ja raivosi ravintolassa naiselle, jonka pakaraväli vilkkui: ”Alkoi käry nousta”

    6. 6

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    7. 7

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    8. 8

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    2. 2

      Euroopan liigan karsinta HJK-KF Shkendija 20.7.2017

    3. 3

      Markus luuli metallinpaljastimen piipittäneen kuparikolikon vuoksi – kiven alta paljastui uskomattoman harvinainen muinaisesine

    4. 4

      Ajattelitko ostaa lakupiipun kauppareissulla? Näin sinulle voi käydä automaattikassalla

    5. 5

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    6. Näytä lisää