Usko

Viihde

Valikko

Kasmirin uusi musavideo Moshaamaan ensiesityksessä IS:ssa - 30 Kasmirin näköistä miestä hämmensi videon kuvauksissa Helsingissä

Moshaamaan
Tältä näyttää kun 30 Kasmiria moshaa yhdessä.
Kasmirin Moshaamaan-biisin video saa ensiesityksensä Ilta-Sanomissa. Biisin kuvauksissa esiintyi 30 Kasmirin näköistä miestä.

Idea lähti Aki Kuukasjärven avoimesta Facebook-kirjeestä, jossa kertoi olevansa väsynyt selittämään ihmiselle, ettei ole Kasmir.

Ilta-Sanomien toimitukseen otti myöhemmin yhteyttä Juuso Laitinen, joka on myös väärinkäsitysten uhri.

Kasmir päätti korvata aiheuttamaansa haittaa yhdennäköisyydestä kutsumalla kaikki ”kloonit” tapaamisen Helsingissä. Miesjoukko vietti hauskan päivän Suomenlinnassa ja Linnamäellä. Samalla kuvattiin Kasmirin uusin musavideo Moshaamaan.

– Ei tätä nykyä enää moshata. Se on enempi muistelubiisi omilta musiikillisilta juurilta. Sellaista pientä haikeutta, kun oli hiukset olkapään yli, Kasmir nauraa Ilta-Sanomille.

– Nuorempana tuli moshattua enempi kuin tarpeeksi. Tänään tuon sanan voi käsittää sellaisena yleisenä remuamisena, vaikka se peruspäänliike on kuitenkin siellä taustalla.

Videon kuvauksissa oli Kasmirin mukaan hyvä fiilis.

– Oli se hauska päivä. Lukeutuu mun elämäni oudoimpiin päiviin, mies hekottaa.

– Missä tahansa me liikuttiin, niin nopeasti löytyi ihmisiltä puhelin taskusta.

Kasmirin keikkakesä ei ole yhtä kiireinen kuin aiemmin.

– Nyt mennään Raumanmeren juhannusfestareille ja siitä se alkaa. Tiedossa on mielekkäitä festareita ja reilut 20 keikkaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    2. 2

      Putin haluaa tavata Trumpin Suomessa

    3. 3

      Päreet paloivat ohitustilanteessa Turussa – kiilaajan liikenneraivo tallentui poliisin kameraan

    4. 4

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    5. 5

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    6. 6

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    7. 7

      Cheyenne Järvinen vaarassa joutua kotiin Temptation Islandissa – vetoaa varattuihin miehiin: ”Tulin näyttämään, etten ole hirveä ihminen”

    8. 8

      Video: JYPin jatkoaikasankarin kovat otteet johtivat kurinpitokäsittelyyn

    9. 9

      Tähän sähköpostiin ei kannata haksahtaa: ”Minulla on tietoa sinusta...” – pöytään lyödään vakuudeksi kotiosoite

    10. 10

      Tiesitkö? Joka kodista löytyvä ihmeaine taikoo valkoiset tennarit taas hohtaviksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    3. 3

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    4. 4

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    5. 5

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    6. 6

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    7. 7

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    8. 8

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    9. 9

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    10. 10

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    2. 2

      Putin haluaa tavata Trumpin Suomessa

    3. 3

      Päreet paloivat ohitustilanteessa Turussa – kiilaajan liikenneraivo tallentui poliisin kameraan

    4. 4

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    5. 5

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    6. Näytä lisää