Pasi

Viihde

Valikko

Netflixin hittisarja muutti Orange is the New Blackin oudoimman hahmon näyttelijän elämän

Julkaistu:

Netti-tv
Orange is the New Black -sarjan Uzo Aduba kertoo IS:n haastattelussa, kuinka hän kävi pohjalla ja oli valmis lopettamaan näyttelemisen ennen menestystään. Nyt sarjasta alkavat uudet jaksot.
Orange is the New the Black, neljännen kauden uudet jaksot perjantaina Netflixissä

Perjantai syyskuun 15. päivä vuonna 2012 muutti näyttelijä Uzo Aduban, 35, elämän. Teatterirooleilla itsensä elättänyt amerikkalaisnäyttelijä kävi managerinsa kehotuksesta koe-esiintymässä elokuviin ja televisiosarjoihin koko kesän. Yksikään rooli ei napannut. Se masensi Adubaa.

– Kävelin tuona päivänä kyyneleet poskillani koe-esiintymisestä juna-asemalle. Vaihdoin junaa kolme kertaa, enkä saanut itkua loppumaan koko kotimatkan aikana, eloisa Aduba muistelee.

Hän päätti lopettaa näyttelemisen ja toteuttaa vanhempiensa haaveen. He toivoivat tyttärestään lakimiestä.

– Minulla oli rauhallinen mieli sen jälkeen, kun olin tehnyt päätöksen. Ajattelin juhlia uuden taipaleen alkua sushilla ja viinillä. Olin kotona 45 minuuttia, kun puhelimeni soi. Kello oli silloin 17 minuuttia vaille kuusi.

Puhelu tuli hänen manageriltaan.

– Hän kertoi minulle, että olin saanut osan sarjasta Orange is the New Black. Se hetki muutti elämäni ja sen takia jatkoin näyttelemistä. Olen ikuisesti kiitollinen sarjan luojalle, Jenji Kohanille siitä, että hän katsoi koe-esiintymisnauhani, uskoi minuun ja palkkasi minut.

Hän eläytyy nyt neljättä kautta Suzanne ”Crazy Eyes” Warreniksi, epävakaaksi ja väkivaltaiseksi naisvangiksi. OITNB-sarjasta on tullut yksi Netflixin suosituimmista ohjelmista.

– Pidän siitä, että Suzanne on totuudenmukainen eikä piiloudu maskin taakse, mikä voisi olla toisinaan helpompaa. Hän ei ole aina oikeassa, mutta ainakin hän on rehellinen itselleen.

Aduba tietää, miltä tuntuu olla epävarma.

– Kasvoin pikkukylässä Massachusettsissa lähellä Bostonia. Koulussani ei ollut muita Uzoamaka-nimisiä lapsia eikä kukaan osannut sanoa nimeäni. Halusin vaihtaa nimeni Zoeksi, mutta äitini kielsi minua tekemästä niin. Hän sanoi, että jos ihmiset ovat oppineet sanomaan Dostojevski, Tolstoi ja Michelangelo, oppivat he myös minun nimeni.

Kun Aduba aloitti näyttelemisen, yksi manageriehdokas toivoi, että hän korjauttaisi etuhampaansa. Manageri ei pitänyt niiden välissä olevasta raosta.

– Sukuni on Nigeriasta ja siellä, niin kuin monessa muussakin paikassa, sitä pidetään kauniina.

Tuo manageri ei saanut töitä Aduban edustajana, joka on voittanut rohkeasta roolistaan OITNB-sarjassa kaksi Emmy-palkintoa.

– Olen vihdoinkin oppinut, että minun ei tarvitse yrittää olla joku muu vaan kelpaan sellaisena kuin olen. Samalla käsitykseni uskosta, henkisyydestä, ystävyydestä ja toisiin luottamisesta on muuttunut. Jenji on kirjoittanut osan kasvuprosessistani sarjaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    2. 2

      Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

    3. 3

      Matkustaja kertoo Euroopan vilkkaimman lentokentän kaaoksesta: ”Vihaisin paikka, jossa olen koskaan ollut”

    4. 4

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    5. 5

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    6. 6

      Kim Jong-un uhoaa: Pohjois-Korea ottaa suuren harppauksen eteenpäin ja kostaa amerikkalaisten provokaation

    7. 7

      Mieskolmikko muilutti, ryösti ja virtsasi päälle – uhri jäi alasti öiselle hiekkamontulle 16 asteen pakkaseen

    8. 8

      Nainen talutti tiikerin häkkiin eläintarhassa – kissapeto kävi kiinni ja tappoi

    9. 9

      May väläytti: Britannia valmis irtautumaan EU:sta ilman erosopimusta

    10. 10

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    2. 2

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    3. 3

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    4. 4

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    5. 5

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    6. 6

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    7. 7

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    8. 8

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    9. 9

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    10. 10

      Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    5. 5

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    6. 6

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    7. 7

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    8. 8

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    2. 2

      Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

    3. 3

      Matkustaja kertoo Euroopan vilkkaimman lentokentän kaaoksesta: ”Vihaisin paikka, jossa olen koskaan ollut”

    4. 4

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    5. 5

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    6. Näytä lisää