Akseli

Viihde

Valikko

Miss Suomen sukulaisnainen kauhistelee ennen Lotta Hintsan häitä: aivan liian paljastava morsiuspuku!

kesän morsian
Vuoden 2013 Miss Suomi Lotta Hintsa astelee alttarille tulevana lauantaina.
Lotta Hintsan iloisessa äänessä ei ole pätkääkään hermostumisen merkkejä, vaikka tuleva lauantai on yksi hänen elämänsä suurimmista päivistä. Hän astelee tuolloin alttarille pitkäaikaisen poikaystävänsä, jääkiekkoilija Kristian Näkyvän kanssa.

– Mitäs sitä nyt stressailemaan! Pahin stressi meinaakin tulla siitä, kun pitäisi stressata, hyväntuulinen Hintsa kertoo IS:lle.

– Olen superonnellisin fiiliksin. Mikään ei jännitä, kun taustalla on niin vahva ammattilaisten joukko.

Hintsa ja Näkyvä avioituvat lauantaina Vanajanlinnassa. Häistä on tulossa isohkot, sillä kutsut on lähetetty noin 150 ystävälle ja sukulaiselle.

– Kristianilla on vähän pienempi suku. Oman sukuni puolelta tulee vähän reippaampi osallistujamäärä, Hintsa naurahtaa.

– Mutta turha sitä on sillä tavalla miettiä - kaksi perhettähän tässä nyt yhdistyy.

Epäilemättä kesän kauniimpiin morsiamiin lukeutuva Hintsa, 27, paljastaa vihkimisen tapahtuvan ulkotiloissa.

– Tietysti toivomme hyvää säätä. Välillä säätiedotuksissa on ennustettu melkein mummoja taivaalta, välillä taas fifty-fifty, että tuleeko vettä vai ei.

– On sitten meant to be, jos tulee vettä. Onneksi siellä on ihanat sisätilatkin.

Vaikka itse hääpäivä, varsinainen seremonia tai edes sää eivät aiheuta tulevalle morsiamelle sydämentykytyksiä, on kuitenkin yksi asia, joka saa Hintsan mietteliääksi: morsiuspuku.

Se ei kuulemma ole kaikkein perinteisin.

– Olen kuullut kommentteja, että onpas yllättävä valinta, Hintsa paljastaa.

– Ja eräs vanhempi sukulaisnaiseni totesi, että morsiuspukuni olisi muka aivan liian paljastava – mutta sitä väitettä en allekirjoita itse ollenkaan!

Puvusta ei ole valitettavasti luvassa ennakkomaistiaisia, sillä Hintsa aikoo näyttäytyä siinä vasta H-hetkellä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    2. 2

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    3. 3

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    4. 4

      Onnibusin perustaja tarjoaa taksimatkaa jopa 2 eurolla – tällainen kyyti on luvassa

    5. 5

      Pelastuslaitos varoittaa poikkeuksellisen vaarallisesta jäätilanteesta: ”Tällaista ei ole ollut oikeastaan juuri koskaan aiemmin”

    6. 6

      Tom Cruise iski silmänsä 28-vuotiaaseen näyttelijäkaunottareen – bongasi morsiamen Netflixistä: ”Hän on hullaantunut”

    7. 7

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    8. 8

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    9. 9

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    10. 10

      Jonne meni Temptation Islandille tietoisesti pettämään! Lirkuttelee sinkku-Veeralle: ”Etsin parisuhteen rikkojaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    4. 4

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    5. 5

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    6. 6

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    7. 7

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    8. 8

      Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

    9. 9

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    10. 10

      Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    2. 2

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    3. 3

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    4. 4

      Onnibusin perustaja tarjoaa taksimatkaa jopa 2 eurolla – tällainen kyyti on luvassa

    5. 5

      Pelastuslaitos varoittaa poikkeuksellisen vaarallisesta jäätilanteesta: ”Tällaista ei ole ollut oikeastaan juuri koskaan aiemmin”

    6. Näytä lisää