Jyrki, Jyri, Jori

Viihde

Valikko

Karmea kuva leviää internetissä – myrkkykasvi turvotti Emilyn, 21, kasvot täysin tunnistamattomaksi

muodonmuutos
Emily Petrozzan silmät turposivat umpeen myrkkymuratin takia.
NBC Connecticutin mukaan Yhdysvaltalainen Emily Petrozza, 21, huomasi kädessään viikonloppuna myrkkymuratin aiheuttamaa ihottumaa. Hän ei ollut varma, kuinka oli saanut ihottuman, mutta epäili kalastusreissun ja villikissojen hoitamisen olleen syynä altistumiseen.

Petrozza ei ollut huolissaan ihottumasta, sillä hänellä oli ollut myrkkymuratin aiheuttamaa ihottumaa aiemminkin.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Sunnuntai-iltana Petrozza oli ottanut piilolinssinsä pois mennessään nukkumaan ja huomannut silmissään tämän jälkeen pientä punoitusta. Herättyään maanantaina hän ei saanut silmiään auki.

Petrozza ryntäsi katsomaan itseään peilistä. Hän kertoo purskahtaneensa itkuun nähtyään turvonneen naamansa.

– En tunnistanut itseäni. Pystyin näkemään todella vähän ja silmäni olivat niin turvonneet, että niiden auki pitäminen sattui, Petrozza kertoo Buzzfeedille.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

Petrozza alkoi epätoivoisesti lähettää tekstiviestejä tuttavilleen, jotta joku voisi viedä hänet ensiapuun. Hänen ystävänsä tarjoutui viemään hänet lääkäriin ja Petrozza lähetti vastaanotolta kuvan turvonneesta naamastaan siskolleen Laurenille, jonka mielestä kuva oli hillitön.

– Kun sain kuvan, aloin nauraa kuollakseni, sisko kertoo.

Laurenin mielestä kuva oli niin huvittava, että hän jakoi sen Twitter-tilillään. Kuva keräsi Twitterissä pian kymmeniä tuhansia jakoja ja tykkäyksiä ja ihmiset ovat huvittuneet Emilyn huonosta onnesta ja turvonneesta naamasta.

Myöhemmin Lauren julkaisi tilillään myös videon siskonsa jo hieman paremmassa kunnossa olevasta naamasta.

Jos video ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

Myrkkymuratti on kasvi, joka kasvaa Pohjois- ja Keski-Amerikassa ja Itä-Aasiassa. Se aiheuttaa kosketettaessa usein pahan allergisen reaktion, joka voi olla jopa hengenvaarallinen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkaa: ”Olemme valmiita upottamaan USA:n lentotukialuksen yhdellä iskulla”

    2. 2

      Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

    3. 3

      Näin Poika ja ilves -tähti Konsta Hietanen on muuttunut – ura laulajana ja kiireinen perhearki 4 lapsen isänä

    4. 4

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    5. 5

      Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

    6. 6

      Matkustajalaiva karkasi hallinnasta Kanarialla – raju törmäys satamalaituriin tallentui videolle

    7. 7

      Ovela Prinssi William pilaili Catherinen kustannuksella Lontoon maratonissa – herttuattaren ilme näkemisen arvoinen

    8. 8

      Vau, mitkä kurvit! Demi Lovato todistaa, että kokouimapuku voi olla bikinejä seksikkäämpi

    9. 9

      Pikkuleijonat taistelee jälleen MM-kullasta – toistuuko historia Yhdysvaltoja vastaan?

    10. 10

      Kolari vei 2-vuotiaan hengen Lammilla – palomestari IS:lle: Alueella oli varoitus huonosta ajokelistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Antti, 39, voitti historian toiseksi suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – ”Olin varma, että pääsen 5-numeroiseen summaan”

    2. 2

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    3. 3

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    4. 4

      Kuusi sairaalaan rytinästä Nelostiellä – erikoinen tapahtumasarja aiheutti kolarisuman

    5. 5

      Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

    6. 6

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? 25-vuotias kaunotar villitsee somessa: ”En ole aivan tavallinen lentäjä”

    7. 7

      15 kiloa pudottanut Mira Kasslin, 39, paljasti uskomattoman treeninsä – pystyisitkö sinä tähän kuuden tunnin rääkkiin?

    8. 8

      Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

    9. 9

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    10. 10

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

    4. 4

      Bottas päätyi paalupaikalta palkintopallille, Vettel voittoon – IS seurasi Bahrainin F1-kisaa

    5. 5

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    6. 6

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    7. 7

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    8. 8

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    9. 9

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    10. 10

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkaa: ”Olemme valmiita upottamaan USA:n lentotukialuksen yhdellä iskulla”

    2. 2

      Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

    3. 3

      Näin Poika ja ilves -tähti Konsta Hietanen on muuttunut – ura laulajana ja kiireinen perhearki 4 lapsen isänä

    4. 4

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    5. 5

      Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

    6. Näytä lisää