Uuno

Viihde

Valikko

Mitä kuuluu Kotikatu-suosikeille? Ilona-koira menehtyi, Tiina Rinne viettää leppoisia eläkepäiviä

Julkaistu:

kotikatu
Torstaiset Kotikatu-hetket jäivät useiden suomalaisten mieleen. Mitä suosituille Kotikatu-tähdille kuuluu nykyään?
Kotikatu on Suomessa pisimpään jatkunut kotimainen draamasarja: sitä tuli Ylen TV1 -kanavalla melkein 18 vuotta putkeen. Torstai-iltainen Kotikatu-tuokio tulikin tutuksi monille suomalaiskatsojille.

Kotikatu-Mirja kasvoi sarjan mukana

Näyttelijä Inka Kallénin kasvot jäivät suomalaisten mieleen suositusta Kotikatu-televisiosarjasta Mirja Mäkimaan roolista. Kallén, 34, näytteli sarjassa sen alusta loppuun, vuosina 1995–2012. Kallén oli sarjan alkaessa vasta 13-vuotias. Murrosikäinen Mirja-hahmo oli sarjassa Pertti ja Eeva Mäkimaan kipakka tytär.

Sittemmin Kallén on näytellyt useissa elokuvissa ja Ylen tv-sarjassa Uusi päivä. Seuraavaksi hänet nähdään Lauri Nurksen ohjaamassa draamasarjassa Presidentti.

–Minulla on rakkaita ja kiitollisia muistoja Kotikadusta. Se on monella tapaa sarja, joka antoi minulle kaiken. Se sinetöi ammatinvalintani ja on ollut pitkään osa elämääni, Kallén muistelee IS:n haastattelussa.

Kotikadusta läheisimmäksi kollegaksi hänelle jäi Mirjan ”Kotikatu-äiti”, näyttelijä Lena Meriläinen. Kallén kertoo tapaavansa Meriläistä säännöllisesti kuulumisten vaihtamisen muodossa.

–Tapaamme useamman kerran vuodessa. Olemme käyneet yhdessä katsomassa teatteriesityksiä, syömässä ja välillä lasillisella samppanjaa, näyttelijä kertoo hyväntuulisesti.

Ilona-koira menehtyi

Vähäsanaista mutta leppoisaa Onni Partasta vuosina 1999–2012 näytellyt Sulevi Peltola, 69, viettää puolestaan rentouttavia kesäpäiviä maaseudulla Orimattilassa.

Peltola on näytellyt Kotikadun jälkeen muun muassa elokuvissa Aikuisten poika (2014) ja Mielensäpahoittaja (2014). Halua näyttelemiseen löytyy vielä. Peltolalla on ollut vuosien varrella terveysvaikeuksia; hän joutui jäämään Kotikadusta vuonna 2009 pitkälle sairauslomalle.

–Nyt olen voinut hyvin. Syksyllä pääsen takaisin Lallukan taiteilijakotiin. Se on ollut nyt remontissa, mies kertoo IS:lle.

Surua elämään toi rakkaan, Kotikadussa mukana olleen Ilona-koiran menehtyminen. Koira oli kuollessaan 13-vuotias. Uutta koiraa Peltola ei aio ottaa.

– Toista samanlaista ei ole, hän sanoo murheissaan.

Tiina Rinne viettää leppoisia eläkepäiviä

Tiina Rinne, 87, näytteli Maija Mäkimaata koko Kotikadun 17-vuotisen historian. Hän sai kunnian lopulta lausua koko sarjan viimeisen repliikin: ”Muut ihmiset. Niin ärsyttäviä, mutta niin tärkeitä.”

Kotikadun jälkeen Rinne on viettänyt eläkepäiviä. Turussa syntyneen mutta suurimman osan elämästään Helsingissä asuneen Rinteen eläkepäivät sujuvat leppoisasti Munkkiniemessä.

– Luen aika paljon ja hoitelen asioita, nytkin odotan pojanpoikaani hakemaan, että mennään ostoksille, Rinne kertoo IS:lle.

– Ja odotan kovasti maalle pääsyä, meillä on mökki Lietoisissa. Ja toinen, lapsuuteni kesäpaikka, on Ruovedellä. Sinne on myös päästävä kesäisin, hyvinvoiva Rinne sanoo.

Lue lisää Kotikadusta tuttujen näyttelijöiden kuulumisia Ilta-Sanomien päivän painetusta lehdestä tai digilehdestä!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    2. 2

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    3. 3

      Jenni, 40, laihdutti 70 kiloa – halusi mahtua Powerparkin vuoristorataan

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

    6. 6

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    7. 7

      Automatkustaja: Älä tee tätä vaarallista virhettä – voi olla kohtalokas!

    8. 8

      Donald Trump kimpaantui Barack Obamalle – väittää edeltäjänsä tietäneen Venäjän vaalihakkeroinnista: ”Hänen olisi pitänyt tehdä jotain”

    9. 9

      Kaikki vieraat putkaan, kanttori kännissä, sulhanen iski kaason... Hurjimmat käänteet suomalaisista häistä

    10. 10

      Kolme T-34-panssaria ajoi Ihantalassa kohti Taisto Tähkämaata – pst-mies teki ratkaisun, joka pelasti hänen henkensä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    8. 8

      Unohda perinteinen lankku! Nämä keskivartaloliikkeet ovat paljon parempia selälle

    9. 9

      Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

    10. 10

      Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    2. 2

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    3. 3

      Jenni, 40, laihdutti 70 kiloa – halusi mahtua Powerparkin vuoristorataan

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

    6. Näytä lisää