Marko, Markus, Markku

Viihde

Valikko

Cheek avautuu myttyyn menneestä keikastaan –puolet yleisöstä käveli pois paikalta: ”Hirvein kokemus koko uralla”

keikkamuisto
Cheek kertoo Radio Aallon haastattelussa keikastaan, joka jäi mieleen uran huonoimpana.
Rap-artisti Cheek kertoo Joonas Vuorelalle radio Aallon haastattelussa uransa kammottavimmasta keikkakokemuksesta. Kyseessä on festivaalikeikka, jonka aikana lähes puolet Cheekin yleisöstä käveli pois paikalta kesken keikan.

– Kaikista hirvein kokemus koko uralta on 2012 vuoden Weekend-festivaalista. Liikenne oli ihan tukossa, sinne ei päässyt millään. Olimme ajaneet kaksi tuntia Helsingistä Espooseen. Hyppäsin prätkän selkään, että olisin ehtinyt sinne. Yksi kaveri tuli hakemaan mut, että ehtisin ajoissa, Cheek kertoo.

Keikkaryhmä ei kuitenkaan ehtinyt Weekend-festivaalin tapahtumapaikalle ajoissa, joten Cheek joutui myöhästyttämään keikkaa puolella tunnilla.

Keikka kuitenkin alkoi hyvin. Meno oli Cheekin mukaan mieletön ja tunnelma katossa. Yhtäkkiä jotain tapahtui ja yleisö lähti kävelemään pois.

– Jengi lähti kävelemään pois. Se oli ihan kauheeta. Meinasin kuolla siihen, Cheek muistelee.

Syy yleisökatoon oli Cheekin mukaan se, että festivaalin pääesiintyjän David Guettan keikka oli alkamassa samaan aikaan.

– Ajattelin, että p*rhana mä haluan käydä siihen Guettaan käsiksi, Cheek nauraa.

Artisti kuitenkin myöntää samaan hengenvetoon, että tapaus oli heidän oma syynsä, koska he olivat myöhässä keikalta.

– Se oli meidän syy, koska olimme myöhässä. Sen takia keikat menivät päällekäin. Hurjaa, että on ihan älytön meininki, ja sitten yli puolet yleisöstä kävelee pois.

Jäljellä olisi ollut vielä seitsemän kappaletta, mutta Cheek ei kyennyt vetämään keikkaa loppuun kunnialla.

– Se oli ainut kerta, kun en enää osannut vetää keikkaa loppuun. Vedin kolme biisiä, ja lopetettiin siihen, hän päättää.

Katso haastattelu yllä olevalta videolta!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

    2. 2

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    3. 3

      Juhlarahaskandaali: Orpo oli itse hyväksymässä kohua herättänyttä teloituskolikkoa

    4. 4

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    5. 5

      Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

    6. 6

      Taiteilija teloitusjuhlarahasta: ”Luonnollinen valinta”

    7. 7

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    8. 8

      Niukassa napapaidassa tanssivan Laura Voutilaisen seksikäs Vain elämää -esitys saa Robinin punastumaan – ”Pikkasen pornoa toimintaa!”

    9. 9

      Juhlarahassa kuva kansalaissodan teloituksesta – valtiovarainministeri Orpo: ”En voi lainkaan käsittää tätä”

    10. 10

      Temptation Islandilla rajat ylittänyt Pauliina, 21, kertoo mitä kohuyönä todella tapahtui – ”Pelotti, mitä Niklakselle näytetään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    3. 3

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    4. 4

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    5. 5

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    6. 6

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    7. 7

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    8. 8

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    7. 7

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    8. 8

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

    2. 2

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    3. 3

      Juhlarahaskandaali: Orpo oli itse hyväksymässä kohua herättänyttä teloituskolikkoa

    4. 4

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    5. 5

      Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

    6. Näytä lisää