Miia, Mira, Mirva

Viihde

Valikko

Nousi jo 16-vuotiaana pluskokoisten mallien edelläkävijäksi – kurvikuningatar Chloe, 25, on nyt Instagram-tähti ja alusvaatemalli

plusmalli
Pluskokoinen mallikaunotar Chloe Marshall villitsee kuvapalvelu Instagramissa.
Pluskokoinen alusvaatemalli Chloe Marshall nousi julkisuuteen jo vuonna 2008, ollessaan vasta 16-vuotias. Tuolloin kurvikas nuori nainen oli ensimmäinen pluskokoinen nainen, joka ylsi Miss Englanti -kilpailun finaaliin. Marshall puhui jo hyvin nuorena, että haluaa olla hyvä roolimalli muille kurvikkaammille naisille.

– Halusin edetä kilpailussa finaaliin, koska halusin murtaa stereotypiaa siitä, että aina pitäisi olla pitkä ja laiha, Marshall sanoi Telegraph-lehdelle vuonna 2008.

Marshall sijoittui kilpailussa lopulta hienosti toiselle sijalle. Hänelle myös löytyi välittömästi kilpailun jälkeen töitä pluskokoisena mallina.

Kuvat voi katsoa täältä ja täältä.

Marshall on vielä nykyäänkin, 25-vuotiaana, tunnettu pluskokoinen malli. Hänen uhkeat kuvansa ovat keränneet runsaan yleisön sosiaalisessa mediassa. Brittitaustaisen, nykyään New Yorkissa työskentelevän Marshallin Instagram-sivuilla on yli 34 000 seuraajaa.

Katso kuvat myös täältä ja täältä.

Kaunotar on työskennellyt vuosien varrella useille merkittäville pluskokoisten vaatteiden valmistajille ja pluskokoisia malleja välittäville mallitoimistoille.

Marshallin vuonna 2008 saama runsas julkisuushuomio liittyi myös muotialalla tuohon aikaan vallinneeseen ahdistukseen siitä, että hiljattain oli paljastunut useita syömishäiriöongelmia tunnettujen mallien keskuudessa. Brasilialainen Ana Carolina Reston oli menehtynyt marraskuussa 2006 anoreksiaan. Myös uruguaylainen malli Luisel Ramos kuoli sydänvikaan vuonna 2006 näännytettyään itseään nälässä. Kuolematapaukset ravistelivat muotiteollisuutta maailmanlaajuisesti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

    2. 2

      Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      Matti Nykänen sanoo suorat sanat vankila-ajoistaan: ”Se oli kuin loistohotelli”

    5. 5

      Poliisi ja koira pelastivat hengenvaarassa olleen vanhuksen – ”Laitoin takkini rouvan harteille ja menin siihen viereen lämmittämään”

    6. 6

      Räikköselle sattui hupaisa virhe tiimiradiossa – ”Miksi emme tehneet varikkopysähdystä aiemmin?”

    7. 7

      Charlesin ja Dianan viralliset yhteiskuvat avioliiton ajalta hämmentävät – miksi hovi halusi huijata?

    8. 8

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    9. 9

      Hamilton kiukutteli autostaan tiimiradiossa – kärjessä ajavalla Bottaksella sama ongelma

    10. 10

      Suloinen kuutti väsähti sokkelin vierustalle – pelastajat veivät saamaan hoitoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    2. 2

      Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

    3. 3

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    4. 4

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    5. 5

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    6. 6

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    7. 7

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    8. 8

      Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

    9. 9

      Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

    10. 10

      Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

    2. 2

      Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      Matti Nykänen sanoo suorat sanat vankila-ajoistaan: ”Se oli kuin loistohotelli”

    5. 5

      Poliisi ja koira pelastivat hengenvaarassa olleen vanhuksen – ”Laitoin takkini rouvan harteille ja menin siihen viereen lämmittämään”

    6. Näytä lisää