Leevi

Viihde

Hjallis Harkimo kouluajoistaan SS:lle: ”En voinut uskoa, miksi olin syntynyt niin tyhmäksi”

Julkaistu:

blogikirjoitus
Liikemies Harry ”Hjallis” Harkimo muistelee omia opiskeluaikojaan Savon Sanomille kirjoittamassaan blogitekstissä.
Kokoomuksen kansanedustaja Harry ”Hjallis” Harkimo, 62, tunnetaan politiikan lisäksi liikemiehenä ja urheilujohtajana. Savon Sanomiin kirjoittamansa blogitekstin perusteella menestys ei ollut nähtävissä vielä kouluaikoina.

– Koulunkäynti oli minulle tuskaa. En voinut ymmärtää, miksi olin syntynyt niin tyhmäksi, Harkimo kirjoittaa.

Kyse ei kuitenkaan ollut tyhmyydestä, vaan lukihäiriöstä.

– Kun lisätään siihen se, että koulua enemmän minua kiinnostivat naisten naurattaminen, urheilu ja rahan tienaaminen, niin lopputulos oli selvä.

Harkimo kirjoittaa koulunkäyntituloksensa olleen ”katastrofaalisia” ja jääneensä kahdesti luokalle.

– Päästötodistukseni keskiarvo oli 6,2. Pääsin kuitenkin ylioppilaaksi ja kolmannella yrittämällä ruotsalaiseen kauppakorkeaan, josta sitten valmistuin ennätysajassa.

Varsinkin valkolakin saaminen oli Harkimolle merkityksellinen hetki.

– Se oli unelmien täyttymys. Vieraita kävi pilvin pimein ja sain kasoittain ruusuja. Seuraavana päivänä lähdin reissuun. Matkakassan kartuttamiseksi myin ruusut takaisin kukkakauppaan.

Harkimo myös kehoittaa isällisesti nuoria pohtimaan rauhassa, mitä haluaisivat isona tehdä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

    2. 2

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    3. 3

      Kuvakooste Turun rukoushetkestä: Presidentti Niinistö saapui Tuomiokirkkoon, sisäministeri Risikko pyyhki silmäkulmiaan

    4. 4

      Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

    5. 5

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    6. 6

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    7. 7

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    8. 8

      Kuvat: Poliisi tutki kerrostaloa Turun Varissuolla – etsityn pakettiauton haltija asuu talossa

    9. 9

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    10. 10

      Euroopan komission puheenjohtaja lähetti suomenkielisen kirjeen Juha Sipilälle – kehuu vuolaasti Suomen poliisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    6. 6

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    8. 8

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    9. 9

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    10. 10

      Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    5. 5

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    6. 6

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    9. 9

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    10. 10

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

    2. 2

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    3. 3

      Kuvakooste Turun rukoushetkestä: Presidentti Niinistö saapui Tuomiokirkkoon, sisäministeri Risikko pyyhki silmäkulmiaan

    4. 4

      Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

    5. 5

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    6. Näytä lisää