Minja, Miisa

Viihde

Hillittömästi lihonut Big Brother -tähti ei välitä enää kiloistaan – paljasti vartalonsa tv-lähetyksessä: ”Palkitsen itseäni ruoalla”

Julkaistu:

Brittien Big Brotherista tuttu Chanelle Hayes kantaa kilonsa ylpeänä.
Big Brother -tähti Chanelle Hayes on joutunut Briteissä rajun pilkan kohteeksi painonnousunsa takia. Hayes on lihonut 38 kiloa parin vuoden aikana ja on nykyään huomattavasti erinäköinen kuin ennen. Hayes kertoi lihomisestaan Loose Women -talk show’ssa.

Hayes on aikaisemmin kuvaillut olevansa nyt onnellisempi kuin koskaan, sillä jatkuva laihdutus on ohi. Hayes on jojolaihduttanut koko elämänsä ja paino on heitellyt välillä kymmeniä kiloja.

Nykyään koon 44 vaatteita käyttävä Big Brother -tähti sanoo, ettei hänen miesystävänsä pistä pahakseen lisäkiloja.

– Ei hän välitä. Kun tapasimme niin olin tämän kokoinen, Hayes kertoi talk show’ssa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Hayes kertoi olevansa nyt niin sinut itsensä kanssa, että saapui lähetykseen pelkkiin bikineihin sonnustautuneena.

Hayes kuvaili turvautuneensa aikaisemmin varsin kyseenalaisiin keinoihin saadakseen pidettyä kilot kurissa. Hän näännytti itseään, turvautui laihdutuspillereihin, laksatiiveihin ja antoi tilanteen mennä niin pahaksi, että pelkäsi sairastuneensa syömishäiriöön.

– Laiha Chanelle on kuollut ja kuopattu. Olin jatkuvasti onneton ja haaveilin hampurilaisesta. Olin jatkuvasti nälkäinen, Hayes muisteli synkkiä aikojaan.

Tältä Chanelle Hayes näytti viime vuonna:

Katso kuva myös tästä.

Hayes on työskennellyt myös glamourmallina, jossa kilpailu naisten välillä on todella kovaa. Hayes yritti pitää itsensä mahdollisimman laihana, kaikin mahdollisin keinoin.

– Glamourmallina työskennellessä on oltava laiha. Olin varmasti hyvin lähellä syömishäiriötä yhdessä vaiheessa. Lontoossa puolet ihmisistä vaikuttivat olevan minua laihempia.

Hayes sanoi suhteensa ruokaa olevan nykyään paljon terveempi.

– Palkitsen itseäni ruoalla. Käyn edelleen spinningissä ja salilla. Touhuan jatkuvasti jotain. En siis istu kotona sohvalla ja tunge pitsaa naamaani, Hayes vakuuttaa.

Alla olevalla videolla Hayes esittelee vuoden 2014 laihdutusurakkaansa:

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomiopäiväteorian isä ennusti maailman loppuvan tänä lauantaina – korjaa nyt yllättäen sanomisiaan

    2. 2

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    3. 3

      AK-47:n keksijän patsaasta paljastui nolo moka: Rälläkkä lauloi Moskovan illassa – sitten saapuikin poliisi

    4. 4

      Koko kesän odotettu korkeapaine toi vihdoin lämmön – Meteorologi: ”Viimein sekin saatiin”

    5. 5

      Taas maanjäristyksiä Pohjois-Koreassa

    6. 6

      6,2 magnitudin jälkijäristys iski jälleen Meksikoon

    7. 7

      Uskomaton flaksi: Leonardo DiCaprio, 40, pyöritteli samana päivänä kahta saksalaiskaunotarta – naiset kuin siskoksia!

    8. 8

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    9. 9

      Suomalaisyhtye valottaa yllättävän taukonsa taustoja – yhteistyö huipputuottajan kanssa kariutui, unelma maailmanvalloituksesta hiipui

    10. 10

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    2. 2

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    3. 3

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    4. 4

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    5. 5

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    6. 6

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    7. 7

      Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

    8. 8

      Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

    9. 9

      Juha Tapion ja Sannin välille laskeutui kiusallinen jännite – hittikappaleen ilkkuva sanoitus aiheutti ongelmia

    10. 10

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomiopäiväteorian isä ennusti maailman loppuvan tänä lauantaina – korjaa nyt yllättäen sanomisiaan

    2. 2

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    3. 3

      AK-47:n keksijän patsaasta paljastui nolo moka: Rälläkkä lauloi Moskovan illassa – sitten saapuikin poliisi

    4. 4

      Koko kesän odotettu korkeapaine toi vihdoin lämmön – Meteorologi: ”Viimein sekin saatiin”

    5. 5

      Taas maanjäristyksiä Pohjois-Koreassa

    6. Näytä lisää